sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kisoissa

Olitiin taas kisoissa/ grillaamassa itseäni Vokun kanssa ns. kotikentällä, kun kaverit piti kisat. Voku oli vähän yli terävä tänään ja ei meinannu verkasta tulla mitään, kun poni vaan paino kädelle ja yritti ryöstää. 70cm eka este alas, nyt oli ihan hevosen vika, kun lähtömerkin kuuluttua heittäytyi aivan lehmäksi ja rupesi vänkäilemään. Kakkosen muurille meinasi tulla kielto, mutta onneksi oli korvaamaton raippa, joka peasti meidät tässä tilanteessa. Loppu rata meni sitten ihan hyvin.

80-90 cm radan kävelyssä meinasi jo itku tulla, kun esteet oli niin korkeita, eikä olla kisoissa koskaan hypätty näin isoa luokkaa. Harkitsin jo, että menen kaupasta suosiolla ostamaan ihan oman ruusukkeen. Verkassa ei meinattu millään päästä sitä 90cm pystyä puhtaasti yli. Kolme hyppyä tehtiii joista vain yksi onnistui. Toiseen kierrokseen hypättiin sitten 80cm okseria, mikä meni huomattavasti paremmin.
Siinä vaiheessa, kun tuomaristo ilmoitti, että aloitetaan itse aloin jännittää ihan törkeästi.
  Ja kun oma vuoro tuli vatsaan koski ihan hirveästi. No eka päästiin yli sitten oli edessä 90cm muuri missä meinasi taas tulla kielto, ellei olisi ollut raippaa. Ruuna meni perusradan ihan superhyvin sarjat ja kaikki puhtaasti. Viimeisen 90cm okserin ruuna hyppäsi melkein paikalteen, mutta puhtaasti. Meinattiinhan me ajaa kyllä ratahenkilökunnan yli... Uusinnassa tuli sitten pari virhettä, joten ei sijoituttu, mutta olin aivan sika tyytyväinen Vokuun. Nyt päästään sitten kisaamaan ihan 90cm.

Eiköhän se oo sit 10.6 lahteen suokkien kummajaisiin ??

C) Saija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti