Moi ! Viimenkin sain kaikki tarvittavat työkalut tämän postauksen tekemiseen. Minulle tuli pieni lovi taloudelliseen tilaani, kun kissamme päätti kaataa kahvikuppini koneeni päälle, mikä ei ihan tykännyt asiasta eikä muuten käynnistynyt uudelleen sen jälkeen. Ei sillä en minäkään haluaisi päälle lähteä jos joku minun virtapiireihini kahvit heittäisi. Jouduin siis menemään kaupoille shoppailemaan uutta konetta, mukaan otin tietty pikku veljeni, joka tietää kaiken kaikesta tekniikkaa vaativistaa laitteita. Bubjettina minulla oli aluksi 400 euroa, jotta pystyisin ostaamaa itselleni pitkään himoitut adidaksen lenkkarit. No adidakset saivat jäädä odottelemaan minua sillä sopiva kone oli loppu myymälän varastossa ja myyjä tarjosi minulle 100 kalliinpaa Lenovon konetta. Itse en ole Lenovoa koskaan käyttänyt enkä vissiin tunne ketään, joka omistaisi sen merkistä vempainta, mutta epätoivon hetkenä suostuin tarjoukseen. Kone näyttää ainakin paljon tyylikkäämältä, kuin vanhani ja muutenkin meillä ei ole vielä ollut mitään erimielisyyksiä.
Joten sen takia päässette vasta nyt lukemaan meidän sunnuntaisista estetreeneista maneesilla. Iitu lähti mukaan taas pitämään kuri meille ja sitä tarvittiin taas tai siis lähinnä minä. Verkkailin Vokua rauhakseen Iitun asentaessa esteitä paikoilleen. Voku oli tosi hyvin kuullolla ja liikkui suht rennosti. Pidätteet menivät tosi hyvin läpi. Rolleri on osoittautunut erittäin hyväksi vaihtoehdoksi hyppäämiseen. Laukkoissa sain mukavat asetukset molempiin suuntiin ja laukka oli tosi pyörivän tuntuista. Kun poika alkoi tuntua vertyneeltä aloitettiin työskentely, tässä kohtaa on hyvä, että tuli otettua video pätkiä, josta voi aina välillä lunttailla, mitä tehtiin ja miten se sitten oikeasti meni. Aloitettiin ympyrällä, jonne oli laitettu 3 kavalettia, joista meidän oli sitten päästävä yli. Muutama kerta jouduttiin miettimään, että mitenkäs niitä kavaletteja mennään, kun mehän ei olla koskaan Vokun kanssa menty kavaletteja kunnolla, joten haettiin tahtia hieman.
Muutaman kiemuran tien jälkeen ympyrä alkoi näyttämään ympyrältä ja kavaetitkin päästiin yli hyvässä temmossa. Sen jälkeen Vokulle tuli jkin ihme kohtaus ja se alkoi viskoa päätää vimmatusti, mitä se ei koskaan tee. Ajattelin, että olisko karvat jäänny suitsien väliin inhosti, mutta mitään ei löytynyt, kun niitä selästä suoristelin. Iitu oli tietty kameran kanssa kuvaamassa ja pilkkaamassa. Lopulta pienten erimielisyyksien jälkeen löysin pienen mutapalleron takertuneen pojan korvakarvoihin. Kiitokseksi poika päätti sitten ruveta ravistelemaan oikein kunnolla ja itse olin tippua kyydistä.
Tämän episodin jälkeen ruuna palautui normaaliksi ja päästiin jatkamaan harjoituksia. Iitu päätti jatkaa kavaletti tehtävää leveyshalkaisijalla sijaitsevalla ristikolla, Tehtävään tultiin oikeaan kierrokseen ensin kavaletit jonka jälkeen tultiin ristikkolinjalle, jossa piti sitten vaihtaa laukka ja jatkaa vasempaan kierrokseen. Tehtävän loppu osa oli hieman haastava tilan puutteen ja tiukan tien takia. Pelkäsin, että Voku alkaisi tarjoamaan risti laukkaa, minkä se teki ensimmäisellä kerralla. Tämän jälkeen Iitu käski minun ruveta ajattelemaan vasentalaukkaa jo hyvissä ajoin, joka muuten tehosi ruuna vaihtoi laukan, vaikkakin rikkoi sen puomien kohdalla muutaman kerran, mutta vaihto mikä vaihto. Tämän jälkeen tehtävä piteni edelleen ja oma pääni alkoi mennä sekaisin, siis sen jälkeen tuli mikä ? Tässä kohtaa pitää luntata miten se tehtävä nyt oikein menikään.
Ensin tultiin puomin oikeassa kierroksessa, joiden välit ei ihan sopinut aluksi meille. Sen jälkeen käännyttiin kavaleteille, mihin tuli hyvät välit vaikka Voku tahtoi aina välillä intoutua. Sitten kaarrettiin hurjalle ristokolle, mistä päästiin yli ja laukkakin vaihtui. Loppuun piti vielä ratsastaa pysty, missä alla oli todella hurja valkoinen laatikko ja vielä okseri. Mentiin tehtävä muutaman kerran, jonka jälkeen kokeiltiin sitten ns. vesimattoa (oikeasti sininen patja), joka laitetiin okserin alle. En käynyt näyttämässä mattoa entuudestaan vaan kokeilin, miten paljon se pieni sieluista ruunaani järkytti. No sehän järkytti miehen mielentilaan hirveästi ja tarvittiin muutama yritys, että päästii yli. Videoon jätin äänet päälle ihan vaihtelun vuoksi ja itseäni huvitti omat äänitehosteeni. Mutta kaiken kaikkiaan jäi hyvä maku hypäämisestä ja huomasi kuinka ruuna tykkäsi päästä pitkästä aikaa tekemään kunnon älyllisiä tehtäviä sekä aina siinä välissä tuijottelemaan peilikuvaansa. Ensi kerran maneesille pitäisi tulla Joulukuun toinen viikko, kun itse lähden 2. päivä etelän lämpööm 6 pvä serkkutytön kanssa, jolloin Iitu käy liikuttelemassa Pullaa ettei nyt toinen ihan pääse rupsahtamaan.
En voi sanoa nauttivani näistä koleista keleistä. Pitää alkaa kerrospukeutumaan ulkona että sisällä. Viime yönä jouduin jopa kaivamaan villasukat jalkaan, kun alkoi paleltamaan, eikä uloskaan tarkene ilman toppatakkia ja pipoa. Vokullekkin saatiin viimein löytyä kiintohokki kengtä jalkaan, joten nyt ei koivet sudi ulkoillessa. Ruuna ei edes pistänyt hirveää showta pystyyn ja isi pystyi kengittämään sen ilman, että itse oli siinä vieressä syöttämässä porkkanaa. Meilläkin on tallilla ollut nyt hirveät talvitalkoot, jos niin voi sanoa. Iskä on ruvennut kengittämään heppasia talvipopoihin ja äiti taas aloittanut hevosten uudelleen klippaamisen, sillä virus mikä tallilla on/oli sai kaverit kasvattamaan villansa takaisin. Mutta mites teillä onko teidän hevosille lyöty jo talvi popot jalkaan ?
Kengityksen jälkeen lähdettiin Vokun kanssa vähän huristelemaan maastoon. Kello oli sen verran, että piti varuiksi vetää heijastimet molempien päälle. Tässä joku aika sitten ostin Hööksiltä heijastin rintaremmin ja -putsit, jotka minun on oikeasti pitänyt ostaa jo ajat sitten, mutta jotenkin ne on aina jäänny. Meillä on jo Horzelta joskus ostettu neonkeltainen heijastin loimi, mikä on muuten sika hyvä näkyy pitkälle ja pitää sadetta. Meillä erityisesti iskä on painottanut tuota heijastimien käyttöä, kun ei meillä ei ole katuvaloja oikein missään sekä isä ja kumppanit metsästävät ahkerasti. Eikä niistä mitään haittaakaan ole parempi vaan, että käyttää niin näkevät autoilijatkin kun möngerretään vastaan tien sivussa. Syy miksi halusin juuri nämä kaksi tuotetta meille on yksinkertainen, loimi näkyy takaa ja sivusta, mutta edessä ei ole mitään, mikä kiinnittäisi autolijan huomion ( paitsi nyt minun liivini), mutta näiden kanssa meidät huomataan joka ilman suunnasta.
Maastossa ei pahemmin päästy tekemään oikein mitään muuta, kuin käpyttelemään muutamassa pelto kohdassa pystyttiin ottamaan vähän hölkkää, mutta eipä oikeastaan muuta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että saisi tulla kunnolla lunta tai sitten pitää tiet sulina, mutta ei mitään tällaisia pikkupakkasia ja kivi kovia teitä, Ai niin nyt ollaan Vokun kanssa ruvettu käyttämään myös kuparirolleria maastossa ja toistaiseksi ei ole mitään moittimista. Voku jaksaa ja malttaa kävellä kuolaimet suussa toki kotiin päin hieman kovempaa, mutta ohjat saavat olla pitkinä ja pojasta huomaa, että pikku hiljaa alkaa rentoutua eikä aina tarvitse häslätä kaikkea ylimääräistä. Katsotaan josko huomenna pääsisi hieman vaikka pellolle tuupailemaan. Onneksi oli varautunut pakkasiin ja varasin kuukson maneesin sunnuntaiksi hyppäämistä varten. Iida ja emilia lupasivat lähteä valmentamaan ja kuvaamaan meitä, joten silloin ainakin pitäisi tulla kunnon postausta tännekin päin.
Alkuviikko otettiin rauhallisesti ja varman päälle, sillä isi oli vienyt tallin hevosesta kouvolan klinikalle veriä ja suurimman osa hevosista oli tulosten perusteella kipeitä. Vokusta ei viety vielä tuolloin veri, mutta ajattelin, että otetaan varman päälle ja mennään vähäisemmällä liikunnan rauhallinen maasto ja narun perästä kävelyttelyä. Torstaina sitten vietiin toinen erä veriä klinikalle missä oli myös Vokun veret ja odottelin tuloksia hermotuneena, sillä meillä ei ollut tallilla kuin 4 tervettä hevosta. Ilokseni Vokun arvot olivat olleet hyvät paitsi, että sillä oli hemoglobiini hieman alhaalla, mutta muuten ruuna on terve kuin pukki ! Jätin kuitenkin ilmoittatumasta koulukisoihin, mitä kaavailin viime viikolla, kun tuota tautia on tallilla. Kysyin vielä eläinlääkäriltä haittaisiko jos veisin ruunan viikonloppuna kouluvalmennukseen. Hän ei nähnyt siinä mitään ongelmaa, joten laitoin Tanjalle viestiä, että miten olisi valmennus.
Sovittiin valmennus tänään klo 12.00 ja otin Vokun rauhakseen käytävälle, kunnes kuulin kilinää takakaviosta. Pojalla oli toinen takanen lähdössä irti eikä isi ollut paikalla, jotta oltaisiin saatu kenkään pari naulaa pitämään se paikallaan. Joten ei siinä auttanut muu kuin ottaa hohtimet pieniin kätösiin ja alkaa ottamaan molemmista takasista kengät pois. Poiko on muutenkin jo sen verran pitkässä kaviossa, että ei haitannut kenkien pois otto mitenkään. Patellasyndrooman takia jouduttiin hieman taistelemaan kenkien kanssa ja jouduin pyytämään äitiä apuun, jolloin saatiin yhteis tuumin kengär pois ja pääsin varustamaan pullaa. Kentälle päästyämmme verkkailtiin vapaasti, jonka jälkeen aloitettiin tekemään kahdeksikkoa kevyessä ravissa. Tässä kohtaa Tanja pääsi korjailemaan minun asentoa ja Voku alkoi pikku hiljaa rentoutua.
Seuraavaksi tehtävään lisättiin keskellä käynti siirtyminen, mikä tuotti aluksi minulle ongelmia sillä en aina saanut suoristettua Vokua ajoissa ja siirtymiset menivät liian pitkälle ja vasempaan kierrokseen Voku oli hieman jäykempi. Seuraavaksi tehtävää vaikeutettiin vielä hieman niin, että L ja C piti tehdä käynti siirtymiset ja keskelle pysähdys. Voku tuntui tosi hyvältä tehtävän aikana se malttoi odottaa minua ja ei rankaissut hirveästi omista virheistäni. Saatiin myös hyviä vinkkejä miten päästään parantamaan noita meidän siirtymisten kanssa jotta saataisi niistä joskus nättejä. Jatketiin kahdeksikolla myös laukka tehtävää ensin oikeaan kierrokseen niin, että vain toinen puoli ympyrästä otettiin laukkaan ja toinen rauhallista ravia. Tanja joutui aina välillä huomauttelemaan, että katse eteen kun jäi haahuilemaan ja tuijottelemaan Vokun niskaa.
Tässä kohtaan ajatteli, että kohta palaa mieheltä käpy. Ensimmäisellä kerralla meinasi, että mehän tehdään vaihtoja ja oli jo vaihtamassa, kunnes selästä tuli käsky, että otetaanpas ravia. Ruuna siirtyi hieman vastetahtoisesti raviin ja mulkaisi minua syyllistäen. Seuraavalla kerralla siirtymisvaiheessa poika meinasi lähteä livohkaan heti tilaisuuden tullen. Joten muokattiin tehtvää hieman, että otettiin vielä muutama askel käyntiä ennen kuin siirryttiin kevyeeseen raviin. Jolloin Voku alkoi odottamaan jo minua siirtymissä. Toinen puoli sujui myös hyvin nostot olivat aluksi hieman hitaita, mutta pirityivät siitä muutaman yrityksen jälkeen.
Lopuksi tehtiin vielä avotaivutusta käynnissä ja minun oli huikattava, etten koskaan ehtinyt oppia sitä ollessani ratsastuskoulussa, sillä jätin sen samoihin aikoihin kun sain Voku. Ei siinä mitään Tanja opasti kädestä pitäen miten homma toimii ja me tehtiin. Ensin tehtiin H:sta voltti jonka jälkeen otettiin avoa ja aina kun homma levisi tehtiin uusi voltti ja jatkettiin. Muutamia pätkät Voku tuli tosi hyvin ja minä kehuin miestä maasta taivaisiin. Muutenkin valkasta jäi tosi hyvä fiilis. Heppa oli hyvä ja minä sain hyvin vinkkejä miten korjata omaa ratsastusasentoa.
Heippa Mari tuli taas Tiistaina hoitamaan Vokun sekä minut. Maanantai mentiin ihan palauttelumaasto pelkkää käppäilyä ja Voku onneksi oli palautunit liiankin hyvin kisoista mies nimittäin tahtoi olla hieman energinen. Myös Tiistaina käytiin kevyt maasto ennen hoito,Mari aloitti ensin Vokusta ja heti ensimmäiseksi viaksi ilmeni jännittynyt ristiselkä. Marin sanojen mukaan hän tunsi hirveää tärinää ristiluussa. Selän käsittelyn jälkeen siirryttiin pääpuolelle, joka on aikaisemmin ollut todella vaikea hoitaa sillä Voku ei yleensä anna tykkää päästä koskemisesta ja varsinkin jos se jatkuu pidempään. Nyt kuitenkin ruuna seisi todella rauhallisesti paikallaan ja meinasi aina välillä jopa nukahtaa. Mikä oli hirveä shokki minulle sillä yleensä Voku on kauhean herkkä ja levoton kranion aikana, mutta ilmeisesti se on viimein ymmärtänyt että siitä on hyötyä ja oli tulee paremmaksi.
Päästä löytyi vikaa, kuulemma kieliluu oli hieman jumissa ja kitaluu oli ollut aivan jumissa, mikä selitti suuttomuuden viime sunnuntaisissa kisoissa. Tuli sitten Marin kanssa jostain kumman syystä rentoutumisesta puhetta ja Marista tuntui, ettei Voku oikein ole ikinä oppinut rentoutumaan, kun se tahtoo sählätä jatkuvasti. No sinänsä en yhtään ihmettele, kun kiertohevosesta on kyse niin ruuna ei varmaan ole antanut lupaa ottaa rennosti, kun paikka vaihtuu kokoajan. Joten Mari lupasi sekoitella, jotakin kukkatippoja, joilla pitäsi olla rauhoittava vaikutus. Kyseessä on kuitenkin ihan luonnontuote, joten suostui kokeilemaan niitä ja nyt odotellaan innoissaan ensi kertaa, että päästään niitä kokeilemaan. Kerron niistä sitten enemmän, kun ollaan niitä päästy kunnolla testaamaan.
Tämän jälkeen oli minun vuoroni hypätä hoitopöydälle kuulemaan tuomioni. Ja yllätys yllätys minullakin oli ristiselkä jumissa ja havaittavissa oli samankailtaista tärinää. Vietän vissiin liian paljon aikaa ötökkäni kanssa, kun alkaa samoja vikoja olla molemmissa. Samoin molemmissa polvissani eivät nesteet eivät kiertäneet kunnolla sekä olkapäissä oli kova paine/kiputila. Eli siis rampa koko ratsastaja. Joten hoidon jälkeen sain ohjeeksi venytellä todella paljon, että paikat alkaisi aueta paremmin. Seuraavana päivän pidettiin Vokun kanssa vapaata sillä itselläni hoito otti aika koville ja aamulla oli tosi huono olo eikä hevosta saa liikuttaa kranion jälkeen.
Tänään päästiin sitten tosi toimiin, kun lyötiin jarrukärrit perään ja lähdettiin ajamaan. Välillä on tullut Ruunaa ajeltua, mutta raviaikoina se ei koskaan kävellyt kärrit perässä. Joten hieman jännitti miten poika käyttäytyisi olisiko energiaa kertynyt liikaa vaiko tuliko vanhat muistot mieleen? Alku matkan oltiin vähän yli innoikkaita, mutta matkan pidetessä vauhti tasaantui rauhalliseksi ja pitkäksi käynniksi. Eli voidaan useamminkin mennä papan kanssa mennä ajelemaan. Itse löin tässä kohtaa kuulokkeet ja lauleskelin pojalle musiikin tahtiin. Onneksi kukaan muu ei ollut kuulemassa olisi voinut kattoa hieman pitkään, mitähän tuokin tuolla raakkkuu. Lenkin loppu vaiheilla meitä vastaan ajoi tuntemanton maasturi, joka hidasti meidät nähdessään ja minä olin jo iloisena vilkuttamassa. Kunnes huomasin, että kuski kaivoi kameran esiin ja alkoi räpsiä kuvia. Hetki meni, että tajusin, mitä ihmettä tapahtui ? Kotiin päästyäni kysyi isältäni tiesikö hän ketään, joka ajoi kyseisellä autolla, vastaus oli lyhyt ei ! Eli siis me päädyttiin jonkun random kuvaajan uhriksi, mitä tähän nyt enää sanoisi. Loppuun vielä lenkin alussa napattuja kuvia.
Nyt tulee kaiken kiireen keskellä hieman tämän päiväisistä kisoista Kiviharjun tilalla. Kertoilen minkälaiset fiilikset oli varsinkin kouluradalla, missä tuntui, että taju meinaa lähteä.. Mutta palataan ihan aamuun kello taisi soida 08.00, mutta minä tapani mukaan olin torkkunut 06.00 asti ja odotellut kellon soimista. Aamupalan syötyäni suuntasin ulos, missä karu todellisuus iski päin naamaan sää oli aivan hirveä !! Taivaalta tuli vettä, räntää ja rakeita samaan aikaan sekä tuuli läiskäisi nämä kaikki suoraan naamalleni. Siis aivan mainio kisa keli sanon minä, ei voi olla rakastamatta suomen loppu syksyä. Pakkailin auton täyteen tavaraan, kun kyseessä olivat seuramestaruudet olin ilmoittanut Vokun kahteen esteluokaan sekä He C koululuokkaan. Voku oli yllättävän rauhallinen kun aloit laittamaan kuljetuspinteiletä jalkoihin, lukuun ottamatta muutamaa hölmöilyä, mitkä ovat ruunalle ominaisia.
Kisapaikalle saavuttiin hieman myöhässä huonon ajokelin takia ja jouduin juoksemaan radan kävelyn tai no oikeasti pika kävelin, koska en olisi jaksanut koko hommaa juosta. Rata oli onneksi tuttu olen tainnut sitä, joskus aikaisemminkin Kivarissa hypätä, joten opetteluun ei mennyt kauan. Tämän jälkeen alettiin äitin kanssa lyömään Vokulle kamoja päälle. Suurin osa saatiin laitettua kopissa päälle suojat,putsit, suitset jne jne. Jonka jälkeen otettiin ruuna pika vauhtia ulos satula selkään ja enkkuviltti heti pojan päälle, ettei kastuisi ihan kokonaan. Sää olosuhteiden takia verkkakin oli siirretty sisälle, mikä oli ihan oikea ratkaisu, sillä molemmat kentältä olivat jäässä ja kuten jo sanoin aikaisemmin vettä tuli saavista kaatamalla. Ensimmäisessä luokassa 50-60 cm ja älkää kysykö miksi me mentiin niin pieneen luokaan.
Hypättiin ensi kertaa kuparirollerilla kisoissa ja halusin hakea heppaan tuntuman ja pienemmällä radalla se saisi myös päästellä hieman höyryjä ulos. Verkassa Voku toimi hyvin se kuunteli hyvin, vaikkakin esteillä tahtoi lähteä imemään vähän turhankin lujaa ja hypyt olivat matalia, mikä ei ole Vokulle tyypillistä. Muutama hyvä hyppy kuitenkin saatiin ja jäätiin odottamaan omaa vuoroamme. Kaikki oli hyvin, kun saavuimme radalle, kunnes pilli vihelsi. Sen jälkeen Vokulla kilahti ihan totaallisesti ja suunittelemani rauhallinen ja hyvin ratsastettu rata oli haihtunut ilmaan. Nyt jouduin vain keskittämään kaiken energiani ja voimani, että saisin ruunan vastamaan suusta.
Voku tarjosi myös ristilaukkaa yllättävän paljon eikä malttanut millään korjata sitä, yrityksistä huolimatta. Hyppy paikatkin olivat, mitä olivat, kun toinen puksutti eteenpäin kun diselveturi ilman jarruja. Huoh ei toista ainakaan ikä paina henkisesti ! Jolloin ihmeellä sain taiteiltua meidät uusintaan, jossa tuli yksi puomi alas. Sekin oltaisiin voitu välttää, jos olisin ratsastanut Vokua hieman aktiivisemmin eteen. Jolloin jalat eivät olisi laahanneet maata. Tämä suoritus kuitenkin riitti sijoitukseen ja olimme luokassa 5:siä. Harmitti hieman jos nyt rehellisiä ollaan sillä omasta mielestäni rata ei ollut mitenkään onnistunut ja sijoituttiin.
Huomatkaa, että videon laatu ei ole parasta mahdollista sillä kamerani ei jostain syystä pitänyt maneesissa kuvaamisesta.
Seuraavana oli vuorossa 70-80 cm, jonka oli päättänyt, että ratsastetaan rauhallisesti. Verkassa Voku oli hieman laiska ja lahtasi puomeja maahan vähän väliä. Kerran jouduin sitä jopa raipalla muistuttamaan, mihin herra vastani kunnon pukeilla. Mutta kuitenkin piristyi ja hyppyistä tuli paljon parempia. Rata meni paljon paremmin kuin edellinen, nyt itse keskityin rauhakseen ratsastamiseen ja Voku odotti kiltisti minua, kuitenkin 5 esteen jälkeen kaarsimme tuomari päätyyn ja jotakin se ruuna taisi pelästyä vai pelleilikö sillä heitti aivan linkkuun ja suunnittelemani kaarre pieneni puolella ja tuli huono lähestyminen, jolloin takajalat nappasivat puomin alas. Tässä kohtaa totesin, että kohtalo ivaa minua. Sillä tältä radalta odotin parempia tuloksia niin itseltäni, kuin hevoselta, mutta minkäs teet virheistä oppii ja kokemus karttuu ? Eikös noin mene ?
Esteluokkien jälkeen alkoi se itselleni kaikkein kauhein osuus nimittäin He c koululuokka. Ollaan taidettu olla kouluaitojen sisällä Vokun kanssa kaksi vuotta sitten ja ratsastimme saman ohjeman ja saimme 47,38%. Ja muistaakseni taisin tulla jopa itku puserossa radalta pois, niin hirveä kokemus se oli. Verkassa Voku ei taipunut oikeaan kierokseen ollenkaan ja tiesin jo siinä kohtaa, että ruunan rintakori on vinksallaan, kun Mari ei ole sitä hoitanut muutamaan kertaan. Yleensä ollaan pidetty niin, että Mari hoitaa pojan joka toinen kerta, mikä on osoittautunut sopivaksi aika väliksi. Nyt kuitenkin viime hoidosta on jo jokunen kuukausi, mikä näkyi heti. Radalla Voku jännittyi hirveästi ja pelkäsi tuomari päättyä, jossa tuli poikittamista.
Ja muutenkin ruuna oli tosi jännittynyt ja painoin aika raskaasti kädelle. Eikä tilannetta auttanut yhtään se, että äitini oli hävittänyt ainokaiset kannukseni, joten pohje apujen läpi saaminen oli hieman hidasta. Lisäyksissä en ratsastanut ruunaa tarpeeksi eteenpäin, sillä pelkäsin sen joko rikkovan laukalle tai lähtevän painamaan entistä enemmän, joton niissä meni homma vihkoon, vaikka oltiin niitä kotona harjoiteltu ahkerasti. Ja itse olin saada jonkin sortin halvauksen koko radan aikana ja ajattelin, että milloin koko homma räjähtää käsiin. Tiet olivat suht ok, mitä nyt Voku tahtoi aina välillä kyseenalaistaa teiden suoruutta.
Mutta meidän ainoa tavoite oli ylittää edellinen pistetulos, jossa onnistuttiin saatiin 55.68% mihin olin ihan älyttömän tyytyväinen, sillä mehän ei olla mikään kouluratsukko pari. Joten kotiin ei lähdetty ihan tyhjin käsin. Joten ruvetaan jatkossakin käymään Vokun kanssa aina silloin tälläin myös koulukisoissa niin saa pappa hieman vaihtelua elämäänsä.
Kouluradasta ei valitettavasti ole videoita sillä kamerani ei pitänyt sää olosuhteista ja tilttasi juuri ennen radan alkua, mutta älkää huoliko otin jo kiikariini kahden viikon päästä pidettävät koulukisat, johon ajattelin herran viedä uusinta yritkselle. Jos sieltä saataisiin sitten videota :
