Aamulla herätessäni sain kuulla, että tallille oli tullut sisäkaton pesijä ja sinne ei ole asiaa. Vokukaan ei päässyt heti aamusta ulos, kun muut heposet oli ulkona. Ja itse en tykkää tarhata Vokua kauhean isossa laumassa, kun tahtoo potkia.
Anyway päätin sitten huomaamatta kipaista hakemaan kisakamat ja rupesin laittelemaan niitä. Itse ratsastamaan pääsin vasta kahden jälkeen. Päätin käydä laskemassa ruunalta vähän painetta pois, joten käväisn hakemassa meidän monte-satulan varatosta ja kaivoin jopa Vokun vanhat ravikisa suitset. Radalla laskettiin puol kierrosta per suunta ja loppu puolikas piti kävellä, mutta eihän vauhdin makuun pääsyt ruuna enää malttanut kävellä.
Ensin mentiin väärään suuntaa laukkaa, olin jo perse pystyssä ja ohjat "korvissa", kun Voku sitten säikähti radalla ollutta varjoa. Siinä samassa se veti liinat kiinnia ja hyppäsi viisi metriä sivulle. Itse en tajunnut mitään ennen kuin tasapaino alkoi heittää ja radan hiekka alkoi tulla vastaan. En kyllä vielläkään tiedän, miten loppujen lopuksi sain itseni pysymään satulassa. Ja Vokun pysähdyttyä laskeuduin jalat edellä maahan.
"Siinä oli taas sairaala reissu lähellä" oli varmaan ensimmäinen ajatus mikä minulle tuli katsoessani radalla näkyviin jälkiin. Jäljet kiemurtelivat pitkin rataa aivan kuin hevonen olisi ollut pahemman sortin kännissä. Pää edeltähän sieltä satulasta olisi tultu suoraan hepan alle ja se on kokemus, mitä itse en halua enää koskaan kokea, kun yli 500kg rysähtää selän päälle, ei kiitos enää.
Kun pääsin takaisin satulaan jatkettiin harjoituksia. Viellä ruuna yritti muka pelätä ja loikkia, muttei mitään sen vakavampaa. Paitsi, että laukatessa löytyi liikaa kaasua ja liian vähän jarrua, vaikka murulla oli kresendo ( en ole varma miten kirjoitetaan) suussa niin ei meinannu pysähtyä. Kotiin päin jakosi ihme kyllä kävellä hyvin. Lenkin jälkeen pesin Vokun oiken perusteellisesti huomisia kisoja varten, joten pitäkää peukkuja, että pärjätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti