Mitä meidän suusta oikein löytyy

Jouluna tuli selailtua vanhoja kuvia mitä on koneelle vuosien varrella kertynyt, mikä inspiroi minua kirjoittamaan teille postauksen erillaisista kuolaimista joita ollaan kokeiltu. Kuten varmaa muistatte meillä on vinopino erillaisia kuolaimia, joista on ollut enemmän tai vähemmän apua. Ensimäiset vuodet pidin Vokulla olympiaa keskirenkulassa. Tuolloin minulla ei ollut kauheasti tietoa erillaisista kuolaimista ja Voku oli todella paha ryöstämään varsinkin maastossa saattoi olla välillä itkukurkussa. Ja molempien turvallisuutta ajatellin päädyttiin aloittamaan tällä kuolaimella. Huomasin kuitenkin ajan myötä, että kuolain oli hieman hidas, mutta muuten timi meidän käytössä oikein hyvin.

Ratsastettiinkin monta vuotta olympialla ennen kuin mentiin Ninan valmennuksiin, jolloin tutustuimme oliivikuolaimeen. Ninan suosittelemana ostin kolmipalaliivin ja alettiin mennä sillä koulua ja jossain kohtaa hyppäsimmekin sillä, mutta ruuna oli edelleen todella vahva suusta eikä minulla ollut mitään sanomista radalla miten tai minne mentiin. Joten esteillä palasimme olympiaan, mutta kouluilessa pidimme oliivin suussa ja ruuna alkoi aika ajoin kulkea ihan nätisti, jos vain olimme aidatulla alueella.

Muutama vuosi tällä kokoonpanolla mentiin, kunnes aloin huomata, että Voku kuumui esteillä entisestään eivätkä minun taitoni olleet ihan sitä tasoa, mitä ne olisivat voineet olla. Joten pohdiskelin pitkään, mitä kuolainta kokeilisin seuraavaksi, Jonkin mutkan kautta päädyn ostamaan pelhamin (tiedä häntä mitä silloin ajattelin) Kuolain sopi muutamaksi kuukaudeksi, kunnes tajusin, kuin hidas se oli Vokulle eivätkä kaikki käskyt päässeet koskaan perille ? Joten palasimme takaisin olympiaan.

Tämä kaikki kokeiltiin ennen kuin Mari tuli tallillemme kraniomaan heppasia. Kyselin sitten Marilta, että mitäs tuon ruunan kanssa oikein keksisi.  Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme kokeilemaan hackamorea. Aluksi olin todella skeptinen ja pelkäsin, että homma leviäisi käsiin. Kuitenkin kuten usein olen aikaisemmin maininnut kuolain sopi Vokulle todella hyvin. Ja minä hypin kattoon, että viimein saatiin tämä ruljanssi loppumaan. Monta kuukautta meni todella hyvin kunnes aloin huomata, että Voku ei ollut ihan rehellinen ratsastaa.

 Vaikka mies taipui ja muuten meni hyvä, mutta oli niin ovela, että viilasi minua kuitenkin linssiin. Jonka huomasin vasta kouluvalmennuksessa tänä kesänä, kun valmentaja sanoi, että laitappa ensi kerralla kuolimet suuhun niin voidaan verrata. No tulimme seuraavalla kerralla tulokseen, että kulkee kuolaimella rehellisemmin. Joten nykyään vaihtelemme oliivin ja hackamoren välillä, mikä on tällä hetkellä parhain idea. Maastoillessa mennään edelleen hackamorella, siinä hommassa se on ylivoimainen voittaja

Viimein taistelu kuolainten kanssa käytiin tänä kesänä. Sillä huomasin, että hackamoren ei soveltunut kuitenkaan hyppäämiseen niin hyvin kuin olisin toivonut, joten aloin metsästämään uutta kuolainta. Tuli sitten jossain puheeksi kaverini kanssa, joka ehdotti kuparirolleria. Tämä kuolain oli tullut esiin useasti vuosien varrella, mutta ei kuitenkaan koskaan aikaisemmin kokeiltu sitä, sillä kellään tutulla ollut sitä, että oltaisiin voitu lainata.

 Enkä viitsinyt sitä itse ostaa, koska jotenkaan en ikinä ajatellut, että siitä olisi ollut mitään hyötyä. Siis minä ja aivoni pitäisi välillä kalibroita täysin uudelleen, mitä ihmettä liikkui päässäni silloin ?!! Viimein kuitenkin ostin kuolaimen ja huomasin kuinka hyvä se oli Vokulle. Siinä oli kaikki elementit, mitä oli etsinyt . Nyt ollaan pikku hiljaa opeteltu hyppäämään ja muutenkin ratsastamaan rollerilla. Enkä meinaa millään jaksaa odottaa jo ensi vuoden kisakauden alkua.

Tallipäivä kuvina

Koska on sunnuntai sai nukkua ruhtinaallisen pitkään, sillä porukat olivat aamulla käyneet syöttämässä tallin.

Hain talli vaatteet alakerrasta ja vilkaisin samalla olohuoneen ikkunasta ulos. Sää näytti suht hyvältä ja mikä parasta satoi lunta 

Minulla on tapana joka aamu katsoa mitä lämpömittari näyttää, jotta osaan käydä lisäämässä  vaatetta tarvittaessa.

Koska aamuruokinta oli hoidettu, aloitin purkaamaan ja pukemaan Voku ulkoloimeen. Mies oli ilmeestä päätellen odotellut jo minua. Tuo syyllistämisen määrä :)

Pojat selvästi nauttivat hienosta säästä heinäkasan luona. Kuinka paljon ne oikeen jaksaa syödä ? :D

Seuraavaksi pääsinkin sitten siivoamaan Vokun karsinan. Hieman oli poika sotkenut aamuheiniään purujen sekaan, joiden erotteluun meni hetki. Lantalaan vievä silta oli pirullisen jäinen ja meinasi muutamaan otteeseen kaaduta kärryjen kanssa.

Sitten päästiinkin minun ehdottomaan "lempi" hommaani nimittäin purujen kärräys. Älkää ymmärtäkö väärin tykkään kärrätä 4-8 karsinaan, mutta kun pitää puruttaa 21 karsinaa noin joka toinen päivä. Alkaa homma syödä puruttajaa :)

Kun kaikki nuo hommat oli tehty pääsin viimein syömään aamupalaa. Kyllä viikonloppuisin syön aina tosi myöhään. En tiedä mitä se johtuu, mutta nälkä tulee vasta 11 aikoihin ? Aamiaiseksi vedin 2 kuppia kahvia, jugurttia mylsin kera ja leipää.

Tämän jälkeen minulla oli hieman luppo aikaa Vokun tarhaillessa. Päätin avata tv:n ja mitä sieltä tulikaan ? No simpsonit :)

Vokun mielipide, kun ehdotin joskos mentäisiin lenkille. Kello oli kuitenkin jo 13.00. Lenkille pitää kuitenkin ehtiä ennen pimeää.

Päästiin kuitenkin yhteisymmärykseen, että mennään pellolle hieman kouluilemaan. Multa vaan meinas jäätyä naama kylmän tuulen takia.

Lenkin jälkeen loimitettiin ja poika sai sen herkkua eli melassia.

Viereisessäkin karsinassa olisi haluttu melassia. Ja tamma kärkkyi välillä liiankin innokkaasti.

Illalla käytiin vielä heittämässä iltaruuat heppasille jaa minä pääsin sisälle kuumaan suihkuun jakäsittelemään kuvia,

 Mitä piditte ? Pitäisikö tämän tyyppisiä postauksia olla enemmän ?

Klipaaminen

Minun oli tarkoitus saada tämä postaus ulos ennen lomaa, mutta jotenkin sen viimeistely jäi ja nyt viimein sain sen vilkastua läpi julkaisu kelpoiseksi eli tässä tulee. Nyt on ollut paljon puhetta klippaamisesta, joten ajattelin, että tässä olisi hyvä postausidea sillä asia on minulle erittäin tuttu. Klippaamistyylejä on niin montaa erilaista kuin on klipaajaakin, joten minun tyylini ei ole se ainoa oikea.

Tämä kuva on vuosien takaa, mutta kuten voi huomata ruuna aloittaa karvan kasvatuksen ajoissa

                                        Miksi klippaan?

Klippaaminen on syvästi juurtunut minuun äitini kautta, joka on hyvin tarkka varsinkin talvella, että starttihevoset kuin myös muut treenattavat ovat karvattomia. Ainoastaan varsat saavat pitää turkkinsa. Painavin syy minulla varmasti on kuivatuksen helpottuminen. Vokun jäädessä minulle ratsuksi olin aluksi klipaamista vastaan, sillä minun silmääni se ei jotenkaan miellyttänyt. Mutta pian huomasin, että ruunani kasvataa talvisin kunnon turnukarvan ja lenkin jälkeen hiotessa sekä pesun jälkeen kuivatus vei tunteja ja enemmän loimia, kuin me omistimme.

Lisäksi ulkoloimet tahtoivat hangata Vokulta karvat lapojen kohtaa pois ja pian ruunalla oli kaksi kaljua länttiä tilalla. Mikä taas ei näyttänyt ollenkaan hyvältä. Joten tässä kohtaa jouduin nöyrtymään ja pyytämään äidiltäni klipperin käteen ja alkaa ajamaan sitä turkkia pois. Pian aloin kuitenkin huomata, että klipattu hevonen ei oikeasti näyttänyt huonolta. Joten myös klippaamisen tuoma ulkonäkö alkoi painaa hieman myös syynä siihen, että karvat saivat kyytiä.

Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin on se vaan niin paljon helpompaa klipatun hevosen kanssa, kun tulet treeneistä ja vaikka olisikin hikeä. Sen kun pesun jälkeen heität viltin ja kuivatusloimen päälle, eikä mene kuin 45 min niin meillä ainakin löytyy kuiv mies karsinasta. Myös harjaaminen ja meidän tapauksessa jalkojen hoito on paljon helpomaa (kun karvat ajetaan niistä muutaman kuukauden välein.) Kaikki tökötit imeytyvät suoraan eikä niitä tarvitse lotrata puolta purkkia kerrallaan, sekä kaikki pienet naarmut on paljon helpompi huomata ja hoitaa. Meillä on tapana klipata hevoset vain talvella ja silloinkin muutaman kerran, mutta kesällä ajellaan vain jalkakarva.

                                        Miten klippaan ?

Äitini osti vähän aikaa sitten uuden klipperin, mikä on muuten erittäin kätevä peli ( Merkkiä en nyt muista, mutta agrimarketista on kuitenkin hommattu). Se on täysin akkukäyttöinen, mikä tekee liikkumisesta klipauksen aikana helpompaa eikä tarvitse kokoajan pelätä, että Voku sotkeutuu johtoon. Meillä taittaa olla 5 terät joista 3 ovat tarkoitettu klippaamiseen ja 2 muut jalkakarvojen ajoon. On hyvä muistaa teroittaa terat säännöllisin väliajoin, sillä tylsillä terillä ajaminen on tuskaa niin hepalle kuin klippaajalle.

Olen kokeillut Vokulla muutamaa erillaista klippaustyyliä, joista olen havainnut koko vartaloklippauksen sopivan meille parhaiten. Ensin meillä taisi olla loimiklippaus. Samana talvena taisin myös muokata klippausta niin, että ajelin myös jalkakarvat pois ja ainoataan selkään ja kaulaan jäi karvat, mutta kuivaaminen oli silti hieman liian hankalaa, joten nykyään klipataan koko kroppa paitsi päähän saa jäädä karvat. Ja sitä paitsi huomasin myös kuinka hankalaa klippaus oli kasvattaa pois.

Voku ei anna klipata itseään helposti erityisesti se vihaa mahan alta sekä niskasta klippaamista, jolloin joudun yleensä pyytämään apua. Myös takajalkojen kohdalla pyydän suosiolla äitiäni klippaamaan ne, kun itse pidän etujalkaa ylhäällä. Mitään hän ei tehdä ilman vastarintaa, vai miten se meni ? Äiti koko klippaa myös kaikki treenattavat hevoset samalla tyylillä, kuin Voku ja korva karvat yleensä siistitään saksillä viimeiseksi. Yleensä aloitan klippaamisen jostain huomaamattomasta kohda esim takapolvista, joten jos kone ei jostain syystä toimisikaan niin heppaan ei jää mitään hulvattomia vaihtiraitoja. Etenen aina takaanta kohti etuosaa sen jälkeen menen jalkoihin ja lopuksi vielä siistin koko hepan läpi.

Tässä näkyy muokattu versio loimiklippauksesta

Karvojen takaisin kasvu operaatio/kesäkarvan vaihtuminen

                                                             Klipaatteko te hevosianne ? 
                                                Jos klippaatte niin mikä on suurin syy siihen ?

Vähän kuulumisia

Mun piti jo aiemmin kirjoitella teille tänne, mutta suomeen tulon jälkeen on ollut ihan älytön kiire. Täytyy sanoa, että oli aika karua tulla +26 asteesta takaisin kylmään suomeen. Matka sujui oikein kivasti, sää suosi todella hyvin ja jopa minä sain hieman rusketusta pintaan tosin täällä suomessa sitä ei ole moni huomannutkaan. Lennot menivät ihan ok:sti, ottaen huomioon järjettömän lento pelkoni. Ennen nousua olin hirttäytynyt turvavyöhön kiinni ja panikoin hullunlailla. Hennaa alkoi jo jossain kohtaa naurattamaan, sillä hänhän on matkustanu hirveästi ja nimenomaan pitää nousuista ja laskuista. Menomatkalla oli vähän turbulenssia, mikä sai minut tietty luulemaan, että nyt tiputaan :) Mutta se ei ollut mitään verrattuna takaisin lennon turbulenssiin silloin oikeasti luulin, että nyt kuollaan, jopa Hennaa oli alkanut kauhistuttamaan. Saavuttiin Gran Canarialle 6h lennon jälkeen, josta piti vielä ottaa 40 min bussi hotellille. Loma koostui pääosin auringonpalvonnasta rannalla tai altaalla, juomisesta, tottakai syömisestä ja näiden kaikkien ohella ehdittiin shoppailla hieman. Uskmatonta, miten paljon halvempi paikka tuo on verrattuna Suomeen, joten suosittelen kääntymään, jos suunnittelet low budjet lomaa niin kuin me. Tässä muutamia kuvia puhelimesta ei olla vielä Hennan kanssa keretty vaihtamaan kuvia keskenään.

Ja sitten ihan asiaan, että mitäs me ollaan Vokun kanssa keretty tekemään takaisin tuloni jälkeen. No maastoiltu lähinnä sillä tiet ovat olleet järkyttävässä kunnossa eli maastossa käyty käppäilemässä hyvänä päivää päästy hieman ravaamaan, varsinkin tänään kun käytiin ihan vaan käppäilemässä ilman satulaa. Herra suti siihen maaliin, että lenkistä tuli hidasta ja lyhennetty sekä loppun matkan talutin pojan suosiolla kotiin, missä hakattiin sitten tilsat pois. En voi sanoa nauttivani tästä kurasta ja kylmästä, missä se lumi oikein viipyy !!?? Ainakin meillä tuo kuran määrä on aivan järkyttävä varsinkin jos hepat on saatunu riuhumaan tarhassa niin melkein puhtaatkin loimet ovat nopeasti likaisia ja märkiä, jota saa sitten kuivatella koko loppu päivän.

Päästiin me myös yksi päivä tässä pellolle hieman kouluilemaan ja saatiin kuvaajakin mukaan. Valitettavasti veljeni oli mennyt sorkkimaan asetuksia ja kuvista tuli todella, jote npyydän jo valmiiksi anteeksi kuvien tummuutta. Eikä sillä, että päivä olisi ollut muutenkaan valoisa harmaus vallitsi koko päivän. Tehtiin Vokun kanssa ihan perus tavuttelua ensin ympyrällä, pojassa oli taas kiitettävän paljon energiaa eikä keskittymisestä meinannut tulla mitään. Aina silloin tällöin tuli muutamia hyviä pätkiä, jolloin aina muistin kehua isoon ääneen miestä. Tämän jälkeen siirryytiin ihan vain kahdeksikolle jossa otettiin ensin pysähdys keskellä.

Aluksi ei taas meinnut jarrua löytyä tarpeeksi ja sain ratsastaan ruunaa kunnolla, että saisin kunnollisen pysähdyksen ja siitä nätin siirtymisen. Pian päästiin vaikeuttamaan tehtävää hieman ja lisättiin pysähdyksen lisäksi kaksi peruutus askelta. Tässä kohtaa Voku oli sitä mieltä, että ei me ei peruuteta ainakaan ilman, että käsky kyseenalaistettaisiin ainakin kerran. Tässä kohtaa pääsin taas hikoilemaan vaatekerroksieni alla, mutta lopuksi saimme muutaman hyvän peruutuksen ja siirtymisen, joten kiitin ja kumarsin sekä annoin pitkät ohjat. Nyt suunnitelmissa olisi viikonloppuna, jos sää sallii niin mennä kentälle puomeilemaan tai kouluilemaan kunnolla. Sekä heti vuoden alussa alkaa käymään ahkerasti maneesilla hyppäämässä ja ehkäpä saadaan aikaiseksi mentyä ihan valmennuksiin.

Maneesilla

Moi ! Viimenkin sain kaikki tarvittavat työkalut tämän postauksen tekemiseen. Minulle tuli pieni lovi taloudelliseen tilaani, kun kissamme päätti kaataa kahvikuppini koneeni päälle, mikä ei ihan tykännyt asiasta eikä muuten käynnistynyt uudelleen sen jälkeen. Ei sillä en minäkään haluaisi päälle lähteä jos joku minun virtapiireihini kahvit heittäisi. Jouduin siis menemään kaupoille shoppailemaan uutta konetta, mukaan otin tietty pikku veljeni, joka tietää kaiken kaikesta tekniikkaa vaativistaa laitteita. Bubjettina minulla oli aluksi 400 euroa, jotta pystyisin ostaamaa itselleni pitkään himoitut adidaksen lenkkarit. No adidakset saivat jäädä odottelemaan minua sillä sopiva kone oli loppu myymälän varastossa ja myyjä tarjosi minulle 100 kalliinpaa Lenovon konetta. Itse en ole Lenovoa koskaan käyttänyt enkä vissiin tunne ketään, joka omistaisi sen merkistä vempainta, mutta epätoivon hetkenä suostuin tarjoukseen. Kone näyttää ainakin paljon tyylikkäämältä, kuin vanhani ja muutenkin meillä ei ole vielä ollut mitään erimielisyyksiä.

Joten sen takia päässette vasta nyt lukemaan meidän sunnuntaisista estetreeneista maneesilla. Iitu lähti mukaan taas pitämään kuri meille ja sitä tarvittiin taas tai siis lähinnä minä. Verkkailin Vokua rauhakseen Iitun asentaessa esteitä paikoilleen. Voku oli tosi hyvin kuullolla ja liikkui suht rennosti. Pidätteet menivät tosi hyvin läpi. Rolleri on osoittautunut erittäin hyväksi vaihtoehdoksi hyppäämiseen. Laukkoissa sain mukavat asetukset molempiin suuntiin ja laukka oli tosi pyörivän tuntuista. Kun poika alkoi tuntua vertyneeltä aloitettiin työskentely, tässä kohtaa on hyvä, että tuli otettua video pätkiä, josta voi aina välillä lunttailla, mitä tehtiin ja miten se sitten oikeasti meni. Aloitettiin ympyrällä, jonne oli laitettu 3 kavalettia, joista meidän oli sitten päästävä yli. Muutama kerta jouduttiin miettimään, että mitenkäs niitä kavaletteja mennään, kun mehän ei olla koskaan Vokun kanssa menty kavaletteja kunnolla, joten haettiin tahtia hieman.

 Muutaman kiemuran tien jälkeen ympyrä alkoi näyttämään ympyrältä ja kavaetitkin päästiin yli hyvässä temmossa. Sen jälkeen Vokulle tuli jkin ihme kohtaus ja se alkoi viskoa päätää vimmatusti, mitä se ei koskaan tee. Ajattelin, että olisko karvat jäänny suitsien väliin inhosti, mutta mitään ei löytynyt, kun niitä selästä suoristelin. Iitu oli tietty kameran kanssa kuvaamassa ja pilkkaamassa. Lopulta pienten erimielisyyksien jälkeen löysin pienen mutapalleron takertuneen pojan korvakarvoihin. Kiitokseksi poika päätti sitten ruveta ravistelemaan oikein kunnolla ja itse olin tippua kyydistä.

Tämän episodin jälkeen ruuna palautui normaaliksi ja päästiin jatkamaan harjoituksia. Iitu päätti jatkaa kavaletti tehtävää leveyshalkaisijalla sijaitsevalla ristikolla, Tehtävään tultiin oikeaan kierrokseen ensin kavaletit jonka jälkeen tultiin ristikkolinjalle, jossa piti sitten vaihtaa laukka ja jatkaa vasempaan kierrokseen. Tehtävän loppu osa oli hieman haastava tilan puutteen ja tiukan tien takia. Pelkäsin, että Voku alkaisi tarjoamaan risti laukkaa, minkä se teki ensimmäisellä kerralla. Tämän jälkeen Iitu käski minun ruveta ajattelemaan vasentalaukkaa jo hyvissä ajoin, joka muuten tehosi ruuna vaihtoi laukan, vaikkakin rikkoi sen puomien kohdalla muutaman kerran, mutta vaihto mikä vaihto. Tämän jälkeen tehtävä piteni edelleen ja oma pääni alkoi mennä sekaisin, siis sen jälkeen tuli mikä ? Tässä kohtaa pitää luntata miten se tehtävä nyt oikein menikään.

Ensin tultiin puomin oikeassa kierroksessa, joiden välit ei ihan sopinut aluksi meille. Sen jälkeen käännyttiin kavaleteille, mihin tuli hyvät välit vaikka Voku tahtoi aina välillä intoutua. Sitten kaarrettiin hurjalle ristokolle, mistä päästiin yli ja laukkakin vaihtui. Loppuun piti vielä ratsastaa pysty, missä alla oli todella hurja valkoinen laatikko ja vielä okseri. Mentiin tehtävä muutaman kerran, jonka jälkeen kokeiltiin sitten ns. vesimattoa (oikeasti sininen patja), joka laitetiin okserin alle. En käynyt näyttämässä mattoa entuudestaan vaan kokeilin, miten paljon se pieni sieluista ruunaani järkytti. No sehän järkytti miehen mielentilaan hirveästi ja tarvittiin muutama yritys, että päästii yli. Videoon jätin äänet päälle ihan vaihtelun vuoksi ja itseäni huvitti omat äänitehosteeni. Mutta kaiken kaikkiaan jäi hyvä maku hypäämisestä ja huomasi kuinka ruuna tykkäsi päästä pitkästä aikaa tekemään kunnon älyllisiä tehtäviä sekä aina siinä välissä tuijottelemaan peilikuvaansa. Ensi kerran maneesille pitäisi tulla Joulukuun toinen viikko, kun itse lähden 2. päivä etelän lämpööm 6 pvä serkkutytön kanssa, jolloin Iitu käy liikuttelemassa Pullaa ettei nyt toinen ihan pääse rupsahtamaan.

Kylmää ja koleaa

En voi sanoa nauttivani näistä koleista keleistä. Pitää alkaa kerrospukeutumaan ulkona että sisällä. Viime yönä jouduin jopa kaivamaan villasukat jalkaan, kun alkoi paleltamaan, eikä uloskaan tarkene ilman toppatakkia ja pipoa. Vokullekkin saatiin viimein löytyä kiintohokki kengtä jalkaan, joten nyt ei koivet sudi ulkoillessa. Ruuna ei edes pistänyt hirveää showta pystyyn ja isi pystyi kengittämään sen ilman, että itse oli siinä vieressä syöttämässä porkkanaa. Meilläkin on tallilla ollut nyt hirveät talvitalkoot, jos niin voi sanoa. Iskä on ruvennut kengittämään heppasia talvipopoihin ja äiti taas aloittanut hevosten uudelleen klippaamisen, sillä virus mikä tallilla on/oli sai kaverit kasvattamaan villansa takaisin. Mutta mites teillä onko teidän hevosille lyöty jo talvi popot jalkaan ?

Kengityksen jälkeen lähdettiin Vokun kanssa vähän huristelemaan maastoon. Kello oli sen verran, että piti varuiksi vetää heijastimet molempien päälle. Tässä joku aika sitten ostin Hööksiltä heijastin rintaremmin ja -putsit, jotka minun on oikeasti pitänyt ostaa jo ajat sitten, mutta jotenkin ne on aina jäänny.  Meillä on jo Horzelta joskus ostettu neonkeltainen heijastin loimi, mikä on muuten sika hyvä näkyy pitkälle ja pitää sadetta. Meillä erityisesti iskä on painottanut tuota heijastimien käyttöä, kun ei meillä ei ole katuvaloja oikein missään sekä isä ja kumppanit metsästävät ahkerasti. Eikä niistä mitään haittaakaan ole parempi vaan, että käyttää niin näkevät autoilijatkin kun möngerretään vastaan tien sivussa. Syy miksi halusin juuri nämä kaksi tuotetta meille on yksinkertainen, loimi näkyy takaa ja sivusta, mutta edessä ei ole mitään, mikä kiinnittäisi autolijan huomion ( paitsi nyt minun liivini), mutta näiden kanssa meidät huomataan joka ilman suunnasta.

Maastossa ei pahemmin päästy tekemään oikein mitään muuta, kuin käpyttelemään muutamassa pelto kohdassa pystyttiin ottamaan vähän hölkkää, mutta eipä oikeastaan muuta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että saisi tulla kunnolla lunta tai sitten pitää tiet sulina, mutta ei mitään tällaisia pikkupakkasia ja kivi kovia teitä, Ai niin nyt ollaan Vokun kanssa ruvettu käyttämään myös kuparirolleria maastossa ja toistaiseksi ei ole mitään moittimista. Voku jaksaa ja malttaa kävellä kuolaimet suussa toki kotiin päin hieman kovempaa, mutta ohjat saavat olla pitkinä ja pojasta huomaa, että pikku hiljaa alkaa rentoutua eikä aina tarvitse häslätä kaikkea ylimääräistä. Katsotaan josko huomenna pääsisi hieman vaikka pellolle tuupailemaan. Onneksi oli varautunut pakkasiin ja varasin kuukson maneesin sunnuntaiksi hyppäämistä varten. Iida ja emilia lupasivat lähteä valmentamaan ja kuvaamaan meitä, joten silloin ainakin pitäisi tulla kunnon postausta tännekin päin.

Kouluvalmennus

Alkuviikko otettiin rauhallisesti ja varman päälle, sillä isi oli vienyt tallin hevosesta kouvolan klinikalle veriä ja suurimman osa hevosista oli tulosten perusteella kipeitä. Vokusta ei viety vielä tuolloin veri, mutta ajattelin, että otetaan varman päälle ja mennään vähäisemmällä liikunnan rauhallinen maasto ja narun perästä kävelyttelyä. Torstaina sitten vietiin toinen erä veriä klinikalle missä oli myös Vokun veret ja odottelin tuloksia hermotuneena, sillä meillä ei ollut tallilla kuin 4 tervettä hevosta. Ilokseni Vokun arvot olivat olleet hyvät paitsi, että sillä oli hemoglobiini hieman alhaalla, mutta muuten ruuna on terve kuin pukki ! Jätin kuitenkin ilmoittatumasta koulukisoihin, mitä kaavailin viime viikolla, kun tuota tautia on tallilla. Kysyin vielä eläinlääkäriltä haittaisiko jos veisin ruunan viikonloppuna kouluvalmennukseen. Hän ei nähnyt siinä mitään ongelmaa, joten laitoin Tanjalle viestiä, että miten olisi valmennus.

Sovittiin valmennus tänään klo 12.00 ja otin Vokun rauhakseen käytävälle, kunnes kuulin kilinää takakaviosta. Pojalla oli toinen takanen lähdössä irti eikä isi ollut paikalla, jotta oltaisiin saatu kenkään pari naulaa pitämään se paikallaan. Joten ei siinä auttanut muu kuin ottaa hohtimet pieniin kätösiin ja alkaa ottamaan molemmista takasista kengät pois. Poiko on muutenkin jo sen verran pitkässä kaviossa, että ei haitannut kenkien pois otto mitenkään. Patellasyndrooman takia jouduttiin hieman taistelemaan kenkien kanssa ja jouduin pyytämään äitiä apuun, jolloin saatiin yhteis tuumin kengär pois ja pääsin varustamaan pullaa. Kentälle päästyämmme verkkailtiin vapaasti, jonka jälkeen aloitettiin tekemään kahdeksikkoa kevyessä ravissa. Tässä kohtaa Tanja pääsi korjailemaan minun asentoa ja Voku alkoi pikku hiljaa rentoutua.

Seuraavaksi tehtävään lisättiin keskellä käynti siirtyminen, mikä tuotti aluksi minulle ongelmia sillä en aina saanut suoristettua Vokua ajoissa ja siirtymiset menivät liian pitkälle ja vasempaan kierrokseen Voku oli hieman jäykempi. Seuraavaksi tehtävää vaikeutettiin vielä hieman niin, että L ja C piti tehdä käynti siirtymiset ja keskelle pysähdys. Voku tuntui tosi hyvältä tehtävän aikana se malttoi odottaa minua ja ei rankaissut hirveästi omista virheistäni. Saatiin myös hyviä vinkkejä miten päästään parantamaan noita meidän siirtymisten kanssa jotta saataisi niistä joskus nättejä. Jatketiin kahdeksikolla myös laukka tehtävää ensin oikeaan kierrokseen niin, että vain toinen puoli ympyrästä otettiin laukkaan ja toinen rauhallista ravia. Tanja joutui aina välillä huomauttelemaan, että katse eteen kun jäi haahuilemaan ja tuijottelemaan Vokun niskaa.

 Tässä kohtaan ajatteli, että kohta palaa mieheltä käpy. Ensimmäisellä kerralla meinasi, että mehän tehdään vaihtoja ja oli jo vaihtamassa, kunnes selästä tuli käsky, että otetaanpas ravia. Ruuna siirtyi hieman vastetahtoisesti raviin ja mulkaisi minua syyllistäen. Seuraavalla kerralla siirtymisvaiheessa poika meinasi lähteä livohkaan heti tilaisuuden tullen. Joten muokattiin tehtvää hieman, että otettiin vielä muutama askel käyntiä ennen kuin siirryttiin kevyeeseen raviin. Jolloin Voku alkoi odottamaan jo minua siirtymissä. Toinen puoli sujui myös hyvin nostot olivat aluksi hieman hitaita, mutta pirityivät siitä muutaman yrityksen jälkeen.

Lopuksi tehtiin vielä avotaivutusta käynnissä ja minun oli huikattava, etten koskaan ehtinyt oppia sitä ollessani ratsastuskoulussa, sillä jätin sen samoihin aikoihin kun sain Voku. Ei siinä mitään Tanja opasti kädestä pitäen miten homma toimii ja me tehtiin. Ensin tehtiin H:sta voltti jonka jälkeen otettiin avoa ja aina kun homma levisi tehtiin uusi voltti ja jatkettiin. Muutamia pätkät Voku tuli tosi hyvin ja minä kehuin miestä maasta taivaisiin. Muutenkin valkasta jäi tosi hyvä fiilis. Heppa oli hyvä ja minä sain hyvin vinkkejä miten korjata omaa ratsastusasentoa.

Video tulee huomenna !