Vähä uutta kuosia polleen

Heips kaikki ! Ajattelin laitella tänne tänään pientä videon pätkää, kun Vokun kanssa ei olla oikein mitään päästy tekemään, kun Mari hoiti sen taas tiistaina ja tänään sille oli määrätty vapari. Elikkäs klippailtiin ruuna uusiksi kisojen jälkeen. Minulle iski jotenkin hirveä taiteilufiilis ja sormeni syyhysivät päästä klippaamaan, jonkun ihanan kuvan Vokun persauksiin. Vaihtoehtojen määrä oli suunnattoman iso, mutta lopulta sain päätettyä kaksi erittäin hienoa kuvaa, joita sitten epätoivoisesti yritin klipata pollelle. Apila epäonnistui täydellisesti, joten ajoin sen pois ja jätin pataässän. Alunperin videolla piti olla äänet, mutta kuunneltuani sen tajusin, että kielen käyttö tässä kohtaa ei ollut paras mahdollinen, joten sen takia musiikilla. Tällä kertaa ei tule enempää, mutta älkää vielä masentuko olen nimittäin muutaman lukijan pyynnöstä ajatellut kuvata viimeinkin talliesittelyn, joten seuraava kysymys ? Haluatteko te sen mieluimmin kuvina vai videona ?

Ihmiset jotka pyörittävät elämääni

Eräs anonyymi kertoi, että haluaisi kuulla enemmän ystävä piiristäni ja muusta elämästäni, joten Vokun pitäessä tänään vapaan, kun Mari kävi sen taas hoitamassa. Päätin avata teille lukijoille oven ystävä piiriin ja lähinnä tärkeimpiin ihmisiin elämässäni, jotka avulla elämäni rullaa sujuvasti eteenpäin. Tässä on koottu tärkeimmät tiedot yhteen ilman mitään sen suurempia analyyseja toivottavasti nautitte.

Ensimmäinen ja ehkä yksi tärkeimmistä ihmisistä tällä hetkellä elämässäni on Neea. Meillä on ikäeroa n. 2 vuotta, mutta sitä ei aina välillä tahdo huomata. Tutustuin Neean, kun he muuttivat nykyiselle paikalle melkein meidän naapuriin, jolloin menimme samalla bussilla kouluun yläasteelle. Ystävystyimme tosi hiljalleen ja vasta nyt tänä vuonna meistä on tullut läheisiä. Meillä on erittäin omalaatuinen huumorin taju ja sisäpiirin vitsejä on vaikka kuinka paljon, jotkin niistä eivät edes kuulosta terveiden ihmisten puheilta, mutta minkäs teet. Vapaa-aikamme vietämme usein yhdessä karva korvien selässä, johon kuuluvat pitkät maastot sekä este-ja koulutunnit porukassa. Sinänsä emme muuta oikein yhdessä tee kuin heppaillaan, mutta se riittää meille oikein hyvin. Neealla on myös ihana tapa kannustaa minua ja Vokua eteenpäin, vaikkei aina näytetäkkään ihan hyvältä. Ja jotenkin Neean kanssa puuhailessa itsekkin piristys ja saan nauraa aina maha krampissa. JA meidät, kun pistää yhteen ( Minut, Neean ja Moonan ) niin saavat alkunsa kaikki maailman hulluimmat ideat ja nyt en valehtele yhdessä me olemme joko superhyvä tiimi tai sitten kävelevä katastrofi.

Ja jos nyt suoraan jatketaan Espon sisaruksista niin myös Neean nuorempi sisko kuuluu elämääni melkein, jo kyllästymiseen asti, no ei nyt sentään. Moonalla ja minulla on hieman suurempi ikäero kuin Neealla ja minulla, joten emme valitettavasti koskaan ole olleet samassa koulussa. Mutta yleensä missä minä ja Neea olemme on siellä myös Moona. Moonalla on minuun hyvin samanlainen vaikutus, kuin Neealla suupielet kääntyvät aina hymyyn tämän tytön näkiessä ja juttuja turistessa. Moonan huumorin taju puree minuun erityisen hyvin ja ihmettelen välillä, mistä hän juttunsa keksii tai muistaa joitakin mille on naurettu vuosia sitten.

Tämän naisen saattaa jo monikin tunnistaa, kyseessä on iki-ihana serkkuni Henna, jonka kanssa puljattiin koko kesä melkein erottamattomasti. Hennan kanssa olen viettänyt lapsuuteni, mutta vasta tämän vuoden puolella meistä on tullut todella läheisiä ja pidän Hennaa, jo melkein pikkusiskona. Meitä kahta yhdistää monikin asia, mutta yksi mainitsemisen arvoinen on jokseenkin sairas huumori, mikä ei sovi ulkopuolisten korville. Ajattelutapamme on myös hyvin saman kaltainen, minkä vuoksi saamme homman kuin homman toimimaan ja nopeasti. Ja jaksamme toistemme seuraa yllättävänkin pitkiä aika jaksoja, vaikka emme kumpikaan ole siitä helpoimmasta päästä sietää :D Hennan kanssa teemme paljolti niitä normaaleja tyttöjen juttuja aina heppailuun asti. Eli katselemme leffoja ja menemme shoppailemaan jne. Mitä en hirveästi taas Neean ja Moonan kanssa tee, mutta taas ratsastellessa emme ota mitään paineita vaan lähinnä humputtelemme ilman tavoitteellisuutta. Ikäeromme on myös sama kuin Neealla ja minulla eli kaksi vuotta.

Jaa sitten olisi varmaa aika esitellä yksi vanhimmista ystävistäni. Olemme tunteneet toisemme jo hiekka laatikolta asti ja ystävyytemme on kestänyt siitä asti vaikkakin meillä on ollut ns. aktiivisia kausia, milloin ollaan oltu paljon yhdessä ja sitten niitä passiivisia kausia jolloin emme ole olleet yhdessä ollenkaan. Iitun seurassa minusta tulee hirveä nostalginen ja tykkäämme muistella heppailumme menneisyyttä, mitä ollaan tehty milloin ja muisteltu tallimme vanhoja heppoja. Iitu on sotkeutunut minun ja Vokun kehitys prosessiin aina silloin tällöin ja, joskus ollut kisahoitajana ja antanut minulle kultaakin kalliimpia vinkkejä vanhana ratsu ihmisenä. Meillä on myös oman laatuinen huumori, joka kylläkin eroaa Neean ja Hennan huumorintajusta, mutta silti nauraa saa aina. Iitu kuuluu myös henkilökohtaisiin valokuvaajiini, tosin häntä, kameraa ja minua/Vokua on hieman vaikea saada samaan paikkaa yhtä aikaa ja vielä niin, että sääkin olisi hyvä. Kuten voitte huomata minulla on paljon itseäni nuorempia ystäviä, mikä johtuu luultavasti siitä, että olen koko lapsuuteni ajan viettänyt nuorempieni seurassa. Serkut kun tahtovat olla minua nuorempia. Myös Iitulla ja minulla iköeroa on kertynyt noin 2 vuotta.

Viimeinkin myös me

No niin nyt on voi hyvillä mielin jatkaa ankeaa arkea ja kosteisia syyspäiviä, sekä jännitellä talven tuloa rauhassa. Sillä nyt me viimeinkin saavutettiin pitkään suunniteltu välietappi nimittäin aluekisoihin osallistuminen. Tavoite asetettiin heti vuoden vaihduttua, mutta ikinä ei sattunut, että oltaisiin se saavutettu ennen eilistä päivää. Minulle iski hirveä jännitys jo kisoja edeltävänä iltana, kun putsailin ja pakkasin kisakamppeita. Yleensä en jännitä hirveästi ennen kuin lähden radalle. Olin asettanut varmuudeksi herätyksenkin 06.30, että ehtisin varmasti tekemään kaikki tarvittavat aamuhommat. Aika kului jotenkin hirveän nopeasti ja äkkiä huomasinkin, että olin lastaamassa heppaa koppii, jonka jälkeen suuntasin sisälle vaihtamaan kilpailu asuni. Matkaan lähdettiin, jo ennen ysiä ja tällä kertaa Vokukin jaksoi matkustaa tosi hyvin, kun oltiin tajuttu laittaa sille korvat kiinni. Koko matkan ajan tahtomattani torkuin ja kisahoitajani Iitu meinasi kyllästyä takapenkillä ilman juttukaveria. Paikan päälle saavuttua, huomasin jo että Neea ja Memmu olivat jo saapuneet. Joten otimme Vokun pois kopista ja lähdimme ilmoittautumaan, jonka jälkeen heitimme  pollelle kamat päälle ja luovutin ratsun hoitajan talutettavaksi, kun itse lähdin kävelemään rataa, mutta ilmeisesti hoitajani oli eri mieltä sillä hän tyrkkäsi hevosen isälleni ja ilmoitti, että minulla ei ole asiaakaan lähteä radan kävelyyn ilman häntä. Rata oli teknisesti paljon haastamampi, kuin seuratason radat, mutta se nyt oli oletettavissa ja uusinta radan oppiminen tuotti minulle hieman vaikeuksia, sillä toisen esteen jälkeen hämmennyin aina jotenkin, että mikä on seraava este.

Radan kävelyn jälkeen suuntasin sileälle verkkaamaan ja Voku tuntui hieman kuumalta, joten teimme paljon pysähdyksiä, että saisin ruunan kunnolla kuulolle. Lopulta se menikin jo ihan nätiski, kun pääsimme verkkaesteille. Emme ottaneet hirveästi hyppyjä muutaman kerran pysty ja okserin molempiin suuntiin, jonka jälkeen palasimme sileälle odottelemaan meidän vuoroamme. Kun minut lopulta kuulutettiin valmistautumaan maneesiin Voku alkoi hermostua ja maneesissa varttumisesta ei meinannut tulla mitään, kun toinen ratsukko sai lähtö merkin oma polleni meinasi ampaista matkaan. 80mc rata meni ihan suhteellisen hyvin, vaikkakin saimme 4vp, mikä oli täysin minun moka sillä toin hepan liian lähelle ja unohdin ratsastaa hevosta eteenpäin, sillä ruuna painoi paljon kädelle, jonka takia pidätin sitä koko ajan ja vauhtimme oli aivan liian hidas. Joten vähän harmittaa, että heppa oli hyvä, mutta kuski niin paineisan, että meni ja möhli. 90 cm oli sama rata, mutta kävimme Iitun ja Neean kanssa sen kumminkin kävelemässä ja suunnittelemassa, miten rata etenisin. Kun saavuimme nro 3 esteelle meinasi minulta tulla itku silmään, kun näin kiinteän muurin, joka minun silmääni näytti hurjan isolta. Myös radan muutama muu erikoiseste sai niskakarvani pystyy, mutta Iitu muistutti, että muista vaan ratsastaa niin hyvin se menee.


Radan kävelyn jälkeen päätettiin, että 90cm emme ota kuin muutaman hypyn, jotta Voku vain tajuasin, että esteitten koko on kasvanut 10cm. Verkka hyppyjen askeleet eivät osuneet kaikki aivan kohdalleen, mikä lisäsi omaa jännitystäni samalla, kun kertailin rataa ja sen pelottavia esteitä. 90 cm radalle lähtiessäni sain hypätä esteen numero 4, joka oli myös yksi radan pelottavimmista esteistä, jonka jälkeen lähdimme radalle. Saimme hyvät paikan esteille nro 1-4 ja erityisesti nro. 3-4 olivat hyviä hyppyjä. Sarjalle en ratsastanut tarpeeksi aktiivisesti, joten otimme kakkososan pystyn puomin matkaamme, sekä myös seuraava este, joka oli tasakannattimilla oleva lankkueste lähti mukaamme ja keräsimme 8vp. Molemmat pudotukset olivat ihan hiuksen hienoja, joten ne jäivät vähän harmittamaan, mutta muuten olin ruunaan todella tyytyväinen. Olivathan nämä ensimmäiset aluekisat ja tästä ei voi muuta kuin parantaa.