Talvi touhuja

Heips valitettavasti me ei olla päästy tallista ulos saamatta toimintaa näyttäämään, jonkin sortin sirus eitykseltä, kun taas tuo talvi pääsi yllättämään eikä meillä ole viellä hokki kenkiäkään jalassa. Eilen käytiin sitten Horzelta hakemassa uudet hient kiintohokki kengät, jotka pitäisi tällä viikolla saada jalkaan. Katselin samalla löytäisinkö pojalle uuta fleece talliloimea, aluksi en löytänyt fleeceloimia kaikkien ulkoloimien seasta. Tässä kohtaa silmääni osui aivan upea kaulakapallinen paksu toppaloimi, jonka aijon viellä palata hakemaan.Syy miksi tuo ihana loimi ei lähtenyt mukaan oli puhdasta itsesuojelu vaistoa. Nimittäin äitini olis tappanut minut jos olisin tuonnut enää yhdenkin uuden loimen kotiin saati sitten kaksi. Se olisi ollut puhdas itsemurha, jota en ollut halukas kokeilemaan.

Lopulta jouduin hinautumaan kassalle kysymään apua, josta sitten löysin oikeaan osoitteeseen. Vaikka loimia ei ollut juuri haluamaani väriin, en antanut sen häiritä, kunhan vain en joutusi mitään pinkkä hirvitystä ruunalle pukemaan. No tässä kohtaa kahlasin koko korin läpi, mutta minun tuurillani siellä ei ollut Vokun kokoa. Joten joudun käymään tällä viikolla Hevarillla hakemassa ruunalleni loimen ja itsellekin pitäisi tuo turvaliivi käydä ostamassa jossakin kohtaa.

Mutta ei me ihan lorttoja olla oltu, nimittäin tuli otettua Vokusta pari talvitunnelmallista tai jotakin sinne päin olevia kuvia, jotka saatiin kamalalla työllä kyllä ottua. Vokuahan ei kiinnostanut sinä päivännä näyttää nätiltä tai huvittanut seista paikallaan vaan väänsi ja käänsi ympäriinsä pitkän aikaa ja välillä sillä oli jotain omaa kivaakin.

Lopussa tosita rupesi hieman ujostuttamaan

Paluu tallinnasta

Heippa hei, nyt on kotiuduttu kolmen päivän "hermolomalt" Tallinnasta, jotenkin tuntuu vain, että tässä tarvitsisi enemmänkin hoitoa, kun ennen lähtöä. Meidän matkahan oli tietysti tyttöjen kanssa täynnä epäonnisia sattumia. Ihan aluksi meinattiin myöhästyä laivasta eikä lippujakaan tahdottu löytää mistään. Lätäkön ylitys meni ilman suurempia mutkia, mutta hotellilla jouduttiin odottamaan huonetta liian kauan, ennen kuin selvisi, että sitä ei tultaisiin saamaan ajoissa valmiiksi. Tässä kohta kaverini kävi hieman kiivamman keskustelun respan naisen kanssa ja tuli takaisin sviitin avaimet kädessään. No ei siinä mitään elettiin mukavasti sviitissä porealtaan kera, ennen kuin saatiin sekin paskottua oikein kunnolla.Siitä ei sitten sen enenmpää viitsi kertoa. Siinähän elettiin kolme päivää shoppailen ja hauskaa pitäen, mutta nauru loppui kyllä lyhyeen, kun piti lähteä satamaa.  Matkalaukkuja oli 4, olutkärrejä 2 ja muita käsimatkatavaroita 5 sekä 3 kukkapuskaa.  Ensimmäisissä liikenne valoissa kaveriltani levisi kontti tiellä ja siinähän sitten keräiltiin tölkkejä naurua pidätellen keskellä liikennettä. No ei se onni pitkälle jatkunut nimittäin jo seuraavissa valoissa, jotk olivat vain 2m päässä, toisen kaverini kontti levisi tielle. Ja lopulta joku taksi kuski pysähtyi keskelle liikennettä ja otti meidät kyytiin. Katseli ilmeisesti toimintaamme ja totesi, etteivät nuo naiset selviä hengissä D-terminaaliin.

Kaveri suomessa: 
Huomisen otsikot
"kolme suomalaistytsyä laittoivat Tallinnan paskaksi"
"Samat kolme henkilöä päättivät uida takaisin Suomeen"
"Kyseiset urpot ilmoitettu kadonneiksi... Niinistö lähettää etsintäpartiot"
"Kaksi naista löydetty Siperiasta... Söivät nälissään kaverinsa"


Ei hyvä luoja. Ole nyt kolme päivää poissa ja kotona tilanne räjähtää ihan käsistä. Aluksi huomaat, että huoneesi on pahemassa kunnossa kuin lähtiessäsi. Hevonenkin on kadonnut tallin uumenii, eikä sillä ole enää yhtään enhjää loimea eli konkurssi täältä tullaan. Ja lopuksi jopa rotat hyppii pesukoneesta silmille. Ei jumalauta tät menoa, pitäis vissii mennä hoitoon tai jotain... Oli tämän päiväinen fb päivitykseni, joka kertoo koko homman,

Kun viimein olis hevoseni löytänyt ja laittanut kuntoon, päästiin lähtemään maastoon. Valitettavasti tiet olivat niin huononssa kunnossa, ettei pahemmin voinnut mitään tehdä, joten käytiin tsekkaamassa lähenein pelto, mitä siellä voisi tehdä. Valittevasti ei sielläkään pahemmin mitän kouluja väänelty hieman käynti taivutteluja ja jotakin pieniä ravi juttuja. Huomasi, että ruuna oli ollut vapaalla, kun ei työn teki oikein maittanut, mikä nyt oli ihan ymmärrettävää, kun poika on tommoinen lortto.  
Sain myös klipattua Vokun tänään alustavasti, huomenna täytyy katsella, mitä pieniä kosmeettisia vikoja jäi. 

Pientä tilanne päivitystä

 Syy siihen, miksi en ole päivitellyt blogia tällä viikolla kovikaan ahkerasti on, koska olins itse kipeänä ja Vokulta lohkesi takakavio pahasti jonka kengittämisessä meni sitten aikaa. Tällä viikolla ei olla erityisesti tehty mitään muuta, kuin maatoiltu pari lyhyttä lenkkiä lukuun ottamatta tätä päivää.  Maanantaina heitettiin pieni lenkki maastossa, jonak jälkeen alkoikin oma sairasteluni. Olin kaverillai kanssa karaanteenissa heillä, koska molemmat voimme todella huonosti ja oksennettiin, joten en halunnut sairastuttaa muita. No kun minä sitten tervehdyin, niin Vokulta lohkei kavio eikä sen takia päästy liikeelle.

Tänään päästiin sitten kunnolla maastoon, jossa molemmat saatiin päästellä höyryjä oikein kunnolla. Kuvaajakin saatiin alku matkasta, mutta joutui jättämään meidät puolessa välissä. Vaikka Voku oli seisonut muutaman päivän keräten enrgiaa, ei se sen pahempi ollut kuin olin kuvitellut. Mentiin ihan peruslenkki, mutta matkalla oli kyllä kamalasti kaikkea pelottavaa ja yhden kerran oli lähellä ettein lentänyt kaaressa alas, kun Voku pelkäsi jotain pensaassa olevaa oksaa.

Mutta kuitenkin Voku oli ihan jees, vaikka loikki kuin aropupu tampalla. Siitä olin positiivisen yllättynyt , että jaksoi kävellä suht rauhallisesti aina kun oli tarvis. Vaikka alku matka takkusi hieman, kun piti pysähdellä kuuntelemaan kaikkea mahdollista, mitä vain voi. Ja sen jälkeen rassukka odotti näkenväsä Memmun suoran päässä, missä yleensä tavattaan, kun mennään yhdessä maastoon. Itselläni kävi jopa sääliksi toista, kun toinen niin toiveikkaasti odotti näkevänsä kaverinsa. Lopulta ruuna hyväkyi, ettei Memmu tullut meidän kanssa tänään lenkille ja päästiin jatkamaan lenkkiä. Loppu lenkki sujui oikein hyvin paitsi laukassa tahtoi pelätä tien reunoissa vaanivia ufoja enemmän, mutta hengissä selvittiin ainakin melkein. Kotona totesin, että minun oli pakko pestä pieni lapseni, koska huomena odottaisi uusinta klippaus. Joten nähdään silloin

Dressage

Oumm tämän päivän kisat eivät menneet ihan putkeen. Ainakaan minun kohdalta, koska tullessamma kisapaikalle luulin, että oltiin myöhässä, mutta selvisikin, että aikataulu oli noin tunnin myöhässä. No ei tämä ollut paha juttu vaan se, että kun otimme ruunan autosta ulos ja rupesin heittämään kamoja päälle. Ilokseni huomasin, että kypäräni oli jäännyt kotiin. Täst syntyi kamala kiroaminen ennen kuin sain lainattua ks. tallilta kypärää. No tämä uusi kypärä päässä tuli kamalan orpo olo, koska se ei sopinut minulle yhtää, mutta hei pakko sillä on mentävä, jos kerran omansa unohti.

Verkkailtiin aluksi sileällä kentällä, jossa Voku oli oiken kivan tuntuinen. Kuunteli avut ja kaikki eikä edes pelottanut. Kentällä verkkailtiin noin. 30 min, jonka jälkeen käytiin katsastamanssa tilanne maneesissa ja siitä suunnatiin maastoon käppäilemään. No siinä aikamme käppäiltiin ennen kuin päästiin itse maneesin verkka alueelle, mikä oli aika pieni kuudelle hevoselle. Siinäkin tuli verkkailtua jonkin verran ja aina kun seuraava ratsukko kuulutettiin jännitys vatsanpohjassani kasvoi.  Lopulta tuomari kutsui minut sisälle ja ensimmäiseksi mentiin katsastamaan Vokun kanssa se C-pääty, koska viime kerralla tuo kyseinen pääty oli aivan liian pelottava. No radalla astuessaan ruunassa syttyi jokin uusi kipinä ja kaikki lutuisuus ja rauhallisuus olivat poissa. Jättäen jäljelleen hyperaktiivisen karvapallon. Tuomarien pääty osoitti taas voimansa ja Voku pelkäsi sitä aivan hurjasti. Jo ensimmäiselle yrityksella raukka heitti liinat kiinni ja silmä pyöri päässä siihen malliin, että nauratti.

No ei auttanut vaikka melkein tuomreitten syliin mentiin, kun ne olivat niin pelottavia. Rata olisi mennyt puolet paremmin, jos Voku ei olisi tuijottanut tuomari päätyä, koska kaikki tärkeät jutut, kuten laukka ympyrät tehtiin niiden edessä, jolloin me mentiin lapa edellä oikein hienosti. Mutta vaikka rata oli kuika katastrofaalinen saimme sentään aikamme parhaat pisteet koulukisoista. Taulussa oli pelkkiä 5-5,5, mikä sai  minun leukani tippumaan maahan. Ja ennätystä tuli parannettua 1,5 %. Siis kuin hyvin. Tätähän me sinne lähdettiin hakemaan ja tietty sitä yhtä Cup-pistettä.

Kisoihin valmistautumista

 Tällä kertaa en aio tehdä sitä samaa virhettä, jonka olen tehnyt jo kahdesti koulukisoihin osallistuessani eli en harjoittele ohjelmaa kunnolla. Joten varasin jo hyvissä ajoin naapurin kentän rankkoja treenejä varten. Koska en saannut ketään kuvaamaan ajattelin olla omatoiminen ja pistää kameran videoimaan treenit, mutta paikan päällä huomasi, että putki oli liian suuri ja lyhyempi putki oli kotona, joten se sai jäädä tältä erää.

Treenit aloitettiin ihan peruskamalla eli ympyröitä, taivutteua ja pysähdyksiä. Voku kuunteli hyvin ohjaa ja pohjetta, eikä kiukutellut vaikka minulla oli kannukset pitkästä aikaa jalassa. Käynnissä molemmat puolet taipuivat todella hyvin, mikä tietää taas pientä iloista edistymistä. Ravissa tehtiin alkuverkkana samoja juttuja kuin käynnissä, mutta siinä oikea puoli oli hieman jäykempi eikä tahtonut taipua aivan heti, vaan vaati hieman enemmän työstämistä. Voku jopa meni tänään muutamia pätkiä oikein kunnolla muodossa ja tuntui ihanan kevyeltä ratsastaa, vaikka maastossa ollaan nyt tämä viikko jouduttu tappelemaan tuosta jarrujen kunnosta. Kun saattin raviverkat hoidettua otettiin laukaa ympyrällä molempii suuntii. Voku oli todella hyvän tuntuinen ja ensimmäistä kertaa elämässä saatiin tehtyä kunnon iso pääty ympyrä eikä semmoista pientä paskarinkiä, mitä ollaan tehty viimeiset kaksi vuotta. Joten olin oikein tyytyväinen muruni edistykseen.  Laukkojen jälkeen käveltiin hetki pitkin ohjin ympäri kenttää milloin mistäkin, kun yritin muistella, miten koulurata menikään. Olen ratsastanut tämän kyseisen ohjelman kolmesti elämäni aikana, joten se on jo tuttu. Josta yhden kerran olen sen Vokun kanssa vetänyt läpi, mutta tulokset eivät olleet päätä huimaavia.

Näkyy tosi huonosti, mutta tästä näkee ohjelman paremmin. HeC

Ratsastettin ohjelma about neljä kertaa läpi, joka kerta paransimme ainakin  hieman edelliseen verrattuna. Ja viimeisellä kerralla Voku jopa tiesi missä kohtaa siirrytään käyntii ja missä laukattii jne. Joten toivottavasti pisteet ovat korkeammat kuin viimeksi. Ainoat vaikeudet meille tuottivat siististi ja rennosti menevät kulmat. Tai no tuo oli aika huono ilmaisu, mutta me ei oikein osattu mennä kulmia rennosti vaan ne olivat semmoista pää taivaissa ja ohjat korvissa menoa. Lisykset ja laukka voltit onnistuivat paremmin kuin oli ajatellut, joten niistä ei ole huolta. Eikä oikeastaa koko radasta, mutta ainoa huolen aihen on se, miten Voku käyttäytyy kisapaikalla. Jos käy niin kuin viimeksi, että se raukka parka pelkäsi tuomaristoa, niin silloin me ollaan syvässä suossa. Mutta se tekee Vokun kanssa kilpailemisen hieman rasittavaksi, koska ikinä ei voi tietää miten se poika suhtautuu eri asioihin. Mutta laitetaan sormet ristiin ja rukoillaa, että sunnuntai menee putkeen.

KJR:n mestaruudet

Eiliset viimeistelyt meni hyvin ja tänään oli suuntana KJR:n seuramestarudet 2012. Saavuttiin kisapaikalle ajoissa ja pääsin kävelemään radan hyvissä ajoin. Rata ei ollut mitenkään erityisen vaikea, ainakaan perusradoilla, mutta 80cm uusinta oli kyllä hieman hassu. Kisat eivät alkaneet ihan toivomallani tavalla, vaan Vokua kiukutti suuresti lähteä sunnuntai aamuna liikenteeseen ja se osoitti mieltä koko päivän. Satulavyön kiristäminen oli sille aivan liikaa ja potkuja tuli ihan mukavasti. Ensimmäinen verkka meni hyvin, vaikka painetta oli hieman liikaa suussa. Verkkahypyt olivat hyviä, samoin rata oli siisti, paisti, että tuomariston nurkka oli aivan järkyttävä ja sitä sitten pelättiin aivan hirveästi. Perusrata mentiin puhtaasti ja jäi hyvä fiilis, kun odotettiin uusintaa. Arvosteluna molemmissa luokissa oli A.M 5 eli uusinta nousi 10cm.

Uusinnassa ruunani heitti sitten lorttoiluksi ja ensimmäinen este tuli ryminällä alas ja ihan suoraa voin kertoa sitä vituksen määrää, koska puhtaalla radalla olisimme saanneet pronssia, mutta nyt jäätin ilman mitään. Ensimmäisen luokan jälkeen Voku kävi ihan kamalan kuumana eikä jaksanut seisoa yhtään, mikä sai minun hermoni kireälle. Luokan 80cm radankävelyyn mennessä tajusin, että uusintaan tulee paljon tiukkia kaarteita, joten se oli otettava varman päälle.

Toisen verkan kaksi ekaa hyppy pystylle olivat täysin fiaskoja, mutta kolmas oli jo sitten parempi. Enempää ei keretty hyppäämään, kunnes tuli jo meidän vuoro. Perusrata oli taas tosi nätti, eikä Voku tuijotellut esteitä paljon yhtään, mutta uusinnassa kaikki meni taas päin persettä. Koko uusinta otettiin niin rauhallisest, että vaan saataisiin puhdas, mutta se viimeinen este olikin sitten liian pelottava ja me vedettiin jarrut päälle ja hiekka lensi, mikä aiheutti ratahenkilökunnalle kunnon naurut. Kaiken lisäksi täpisi oikein kunnolla nähtyään tuon esteen. Ei siinä mitään kuin uudestaa ja kiipeämällä me se sitten yli päästiin. Ei ollut  taas meidän päivä yhtään, mutta jos sitten ensi viikon sunnuntain koulukisoissa sitten.

C) Krista Heikkilä

Maastoilua

Eipäs myö olla tässä oikein mitään kummallista tehty parina päivän heitetty maastolenkkejä jne putteiltu oikein olan takaa, kun nuo säät ja muut jutut eivät nyt meidän kohdalla taas loksahtele paikalleen. Mutta joo maastossa ollaan käyty eilen ja tänään heittämässä semmoset kivat lenkit kuvaajan kera tänään. Voku oli kyllä viellä tallilla rauhallinen kuin lammas, alahuulilörpätti ja rapsutellessa meinasi silmät mennä pojalla kiinni, mutta auta armias kun päästiin liikkeelle. Sen jälkeen ruunan sisällä syttyi jokin reaktio ja hyperaktiivisuus otti vallan. Yllättävän hyvin kuunteli kyllä kuolainta, vaikka pala olikin. Koska olympiat ovat siistiytymässä sateisen safarin jälkeen sisällä.  Ravailtua tuli ihan kiitettaävästi ja samalla keksin kokeilla "muuttaa" näitä maastotapoja, mitä meillä on. Eli missä laukataan ja missä kävellään jne. Aluksi, kun nostettin laukka paikassa, missä yleensä kävellään. Voku oli aivan ihmeissään, että onkohan sillä mammalla kaikki muumit laaksossa, kun nyt tässä laukkaa nostaa.

Tehtävä osoittautuikin lopulta oikein hyväksi, koska se toi mukavasti vaihtelua lenkin pituuteen ja arkipäivä rutiineja järkytettiin. Kotimatkalla sorruttiin sitten vanhaan tapaa, joka ei ole edes itse opettamani, vaan kyseessä on raviajoilta isäni opettaman tapa. Kun meillä on semmoinen pitkä suora, missä yleensä heppoja hiitataan, niin Voku alkaa käydä aina kuumana tässä kohtaa, joten ajattelin, että lasketellaan pieni pätkä oiken vauhdikkaasti. Kun sai luvan mennä Voku oiken syökähti lentoo ja polkaisi hiekat kuvaajan naamalle, ja rynnisti laukkaan. Valitettavasti jarrutuksessa meni hieman kauenmin kuin olin ajatellut, mutta kyllähän me sitten lopulta hidastettiin ja jäätiin odottelemaan kuvaajaa. Kotona tuli laiteltua patjat jalkoihin ja pestyä. Viikonlopun kisoja varten täytyy ruvea kohta laittelemaan kamoja kuntoon.

Kaikkea kivaa

Viimeinkin sain koneeni toimimaa, koko viikonlopun sitä saikin kirota ja hakata, että rupesi toimimaan.


Elikkäs perjantaista lauantaihin jouduin poistumaan tontin rajojen ulkopuolelle, joten en heppaillut silloin, mutta sunnuntaina päätettiin tyttöjen kanssa tehdä oiken kunnon maastovaellus. Sääkin näytti niin mukavalta, kunnes puolessa välissä lenkkiä alkoi sataa kaatamalla. Kaiken huipuksi loppu osuus oli vilkasta autotietä ja askelajina käynti. No kastuttiinhan me kaikki ihan läpimäriksi ja takitkin alkoivat mystisesti vaahdota. Hepat jakso erittäin hyvin kauheasta ilmasta huolimatta ja kotona nauttivat päästessään lämpimään suihkuun. Ja voisin vaikka vannoa, että ruunani naureskeli minulle päästessään syömään karsinaan heiniään lämpöisen loimen alla, kun minun piti viellä laittaa kamat kuivumaan ennen kuin itse pääsin kuumaan suihkuun.

Loppu illan vietin sitten sohvalla peiton alla kääriytyenä, jaloissani jouluna saadut tossut ja tee kuppikädessäni. Kaiken lisäksi minulta lähti meilkein ääni ja kärsin koko illan sisusvilusta, joten en suosittele kenellekkään kokeiltavaksi tätä hommaa siitä tulee vai kipeäksi.

Tänään mentiin sitten uudestaan maastoon Neean ja Memmun kanssa. Ilmeisesti hepoillamme oli jonkin sortin kriisi menossa, kun eivät voinneet toisiaan sietää, vaan piti luimia ja kiukutella koko matkan. Voku kävi tänään yllättävän kuumana, jonka huomasi varsinkin laukan aikana. Tahtoi tahti kiihtyä koko ajan. Tai no ruunan käytökseen löytyy kyllä yksi osuva sana kuvaamaan sitä HYPERAKTIIVINEN. Ja muutenkin kamala meno päällä, että sai koko ajan olla pidättelemässä toista, kun Memmu ei enää pysynyt perässä. Kotimatkalla huomasimme, että pellolla mistä meidän piti mennä läpi oli peittyntyt lintuihin, jotka huusivat kuin hullut. Tyytyväisinä ravailimme lintuja kohti, jotka olivat asettuneet meidän tiellemme. Viisaimmat lähtivät lentoon jo hyvissä ajoin, mutta tottakai tyhmemmät jäivät odottelemaan. Kun sitten ensimmäiset lähtivät Voku innoistuikin ja piti tätä jonain uutena leikkininä ja hyppäsi laukalle ja kurvasi päin lintuja Memmu perässä. Tässä kohtaa me olimme tippu satulassa, koska tapahtuma oli jotenkin hyvin koominen. Ja varmasti ulkopuolinen olisi katsellut toimintaamme hetken ja sen jälkeen soittanut mielisairalaan ja sanonut, että teillä on kaksi potilasta karussa hevosineen.