Tutustumis kierros toiseen kotiini

No niin nyt sain viimeinkin pitkään roikummassa olleen jutun hoidettua. Sillä nyt pääsette kurkistamaan millainen meidän talli on. Älkää välittäkö sillä meillä on hieman sekaista, kun kuvatessa oli hiittipäivä ! Ja jättäkää myös noteeraamatta jäätymiseni ja kaikki muut puheelliset viat, niin luulen, että ette traumatisoidu pysyvästi. Anteeksi viellä, että tämä kesti niin hiton kauan. Postailen viellä myöhemmin uudelleen kunnon postauksen.

Hämärän aikoihin me vasta heräilemme

Hei sinne ruudun toiselle puolelle kerrankin saan postailtua ajoissa ja tältä päivältä kertyi aika mukavasti kerrottavaa. Aamu tallilla alkoi vetisissä merkeissä sillä yksi jumakupeistamme oli vuotanut yönaikana, joten käytävämme tulvi vedestä. Joten aamu vierähti kuppia korjaillessa ja miten saataisiin kaikki vesi keskeltä käytävää pois. Seuraava projektini vei minut varustehuoneeseen, joka näytti siltä kuin sielä olisi käyty kolmas maailmasota. Sillä huone oli täynnä viikonloppuisia ravikamoja, jotka oli jätetty purkamatta juuri minua varten maanatai aamuksi. Ja voin valhetelematta kertoa, että sotkun siivoaminen vei minulta yli 45 min. Kun taittelin kuivumassa olleet loimet ja pakkasin ne omille paikoille hyllyyn. Jonka jälkeen suunnistin purkamaan neljät kamat ja lisäksi pääsin lajittelemaan ne kolmeen eri pyykkilootaa lucky me! Rankat hommat eivät suinkaan loppuneet siihen vaan seuraavaksi isäni määräsi minut kantelemaan vesiä, joten koko aamupäivä meni ohitse. Toisaalta tänään oli aivan ihana ilma, joten töiden ohessa päätin napata kamerani ja painella kuvaamaan heppasia tarhaan. Valitettavasti jouduin jo alku taipaleella toteamaan, että suunnitelmani oli tuhoon tuomittu sillä heppaseni ei ollut kuvaamistuulella saatika sitten valmis esittelemään sulavia lentojaan kameran edessä. Sen sijaan kiinnostusta kylläkin löytyi kaverin kanssa painimiseen ja pojat olivat kuin 2-v orivarsat leikkeineen, mutta tallentui filmille sentää muutama melkeinpä käyttökelpoinen kuva.

Itse hevosen selkään pääsin vasta iltapäivällä ehdittiin heittää pieni iltalenkki maastossa pitkästä aikaa yksikseen. Alkoi olla jo hämärää joten puttekin oli hieman pörhäkkänä ja kaikki tutut paikat muuttuivat äkkiä pelottaviksi ja tuntemattomiksi. Varsinkin naapurissamme asusteleva tamma ja varsa olivat erittäin pelottavia. Yksi hyvä puoli talvessa on se, että melkein kaikki paikat ja erityisesti tiet ovat hyvässä kunnossa, joten päästiin menemään reippaasti koko lenkin ajan. Vaikka Voku olikin pörhäkkäälläö tuulella ei se sentää käsistä lähtenyt, mitä se on muutaman kerran tässä viime viikkoina yrittänyt tehdä. Laukkaamaankin päästiin ilman turhia hötkyilyitä ja sai lasketella hieman reippaamminkin pelkoa siitä, että herra alkaa luulla itseää oikeaksi laukkahevoseksi. Kun sitten viimein olin saannut laitettua tallin kiinni päätin alkaa tehdä kunnon joulusiivouksen kämpässäni. Ja uskokaa, että jos on huone joka on samaa koko luokkaa kuin tämä minun niin se ei ole mitään riemua. Mutta tulipahan sekin tehtyä ja sain jopa viimein ripustettua kaikki taulut seinälleni, josta tuu omasta mielestäni aika hyvän näköinen.

Ylioppinut vuosimallia 2013

No niin nyt tänne blogiinkin voi tulla ylpeänä kertomaan, että nyt minullaki sitten ylioppilaslakki ja lukio suoritettu. Juhlat sujuivat tosi hyvin vieraita ei tullut kuin 30, mutta rahaa ja lahjoja senkin edestä. Aamu oli täysi kaaos, kun suurin piirtein juoksimme toistemme yli, jotta me ehdittäisiin kampauksen ja meikin laittoon. Aluksi lähdettiin laittamaan kampaus Lauralle Ilon pilkeen ekokampaamoon. Minulla ei ollut mitään ihmeellisempää ideaa, joten annoin Lauralle vapaat kädet ja tulos oli omasta mielestäni upea. Tämän jälkeen suunnattiin meikkiin, joka sekin sopi mekkoon oikein hyvin. Lakitettavia ylioppilaita oli minun lisäksi vain kolme ja juhla pidettiin koulun salissa, mikä sai minut hieman hermostumaan. Sillä meidän piti nousta kapeita portaita, jonka jälkeen meidän täytyi selvittää tiemme lakkien luo kaiken maailman johtojen ja muiden tavaroitten läpi. Tässä kohtaa minua alkoi pelottaa selviytyisinkö matkansta kaatumatta tappaja korkkareillani. Onneksi pääsin kuitenkin leviämättä koko lavan läpi. Seremonian jälkeen painelimme kiireesti kotiin siivoamaan ja valmistautumaan Yo-kuvauksia varten.

Iitu saapuikin kameransa kanssa kolmen maissa jolloin pääsimme laittelemaan Vokua valmiiksi. Kuvaus sää ei ollut kaikista ihanin, vaikkei satanut lunta, mutta tuuli kyllä senkin edestä. Huurrrr siis se tuuli olisi voinut olla suoraan Alaskasta ja voin sanoa, että oli muuten kylmä siinä mekossa. Aluksi otettiin kuvat ilman heppasta tiellä, missä ei mennyt kovinkaan kauan, jonka jälkeen alkoi hullu puunaus, että saataisiin ruuna näyttämään häikäisevä komealta. Näissäkään kuvissa ei mennyt kauan napata, sillä Voku olikin tänään kuvaus tuulella, kun pihalla tapahtui kaikkea jännää. Paitsi Voku olisi halunnu maistella ruusua, mikä tosin toimi hyvänä houkuttimena, kun heppasen katse harhaili jossain muualla. Kuvista tuli omasta mielestäni hyviä, mutta nyt en osaa päättää mikä niistä sopisi parhaiten kiitos korttiin, joten mikä kuva teistä on paras ? Loppuilta sujui oikein hyvin jota en nyt viitsi ruveta kertailemaan. Mutta yritän tässä postailla lisää mahdollisimman pian :)

sekasortoa tallilla ja kotona

Hei lukijat viimeinkin kerkeän tässä kiireen keskellä päivitellä kuulumisiani tänne teillekkin. Viimeisten viikkojen aikana olen kärsinyt maailman hirveimmän 7 pvä kestävän mahataudin, josta parannuttuani olemme ahkerasti järjestäneet ylioppilasjuhliani. Ja muuten olen ollut kiinni koulutehtävissäni varmistaakseni valmistumiseni. Kelitikin ovat olleet omasta mielestäni hirveitä, kun on kylmää, muttei lunta jolloin tiet ja muut paikat ovat hirveässä kunnossa, joten me ollaan  Vokun kanssa käyty kävelemässä pitkiä lenkkejä vaan. Tallin esittelyäkin olen saannut kuvatttua melkein kaiken matskun, mutta ongelmia on tuottanut valon riittäminen koulun jälkeen tai sitten tallilla on ollut käytävä täynnä heppoja valmiina hiitille, jolloin kameraa ei uskalla avata. Mutta tänään pitelin Vokulla vapaata, kun eilen päästiin ihan kunnolla maastossa menemään ja  minulla oli kaksi lainahevosta tänään liikutettavani, sekä kasa muita tallihommia.

Ensimmäinen lainahevoseni oli tallimme yksi tallimme klassikoista Vieskerin Vissi paremmin tunnettuna Ahkera poika, koska tuo juokseminen radoilla ei ole kaikista nopeinta. Saatiin seuraksi Stella ja äiti, lenkkinä heitettiin ihan semi reipas paljon hidasta hölkkää, kun tahtoi ruveta tierottamaan. Vissi oli aivan ihana verrattuna Vokuun, kun tämä ruuna on semmoinen menen niin hitaasti kuin vain voin ja tällä on kaikki palaset kouluratsuksi, joten jos joku etsii itselleen kouluratsua. Niin tässä olisi heti kilpauran lopettamisen jälkeen, mikä luultavasti tapahtuu nyt talven jälkeen. Toisena heppana pääsin pitkästä aikaa menemään ilman satulaa Villellä= Meidän tallilla tunnetaan myös vompattina. Juu meillä on hienot lempinimet näille hepoille, esim Vokuakin kutsutaa Juutalaiseksi tai Natsiksi sekä kottarainen on myös välillä käytetty nimike. No mutta kuitenkin niistä joskus toiste. Päästiin Villen kanssa menemään ilman satulaa ja käytiin ihan kävelemässä ja voi vitsi miten oli rentouttavaa, kun ei tarvinnut koko ajan murehtia, että polle ampuilee joka suuntaan. Muuten yritän saada sen tallin esittelyn nyt viikonloppuna ulos heti juhlien jälkeen, kun se tekeminen on ottanut niin paljon takapakkia sekä toteutella muitakin ideoitanne.

Ahkera poika valmiina lenkille

Vokun klippaus kuvio lähelt 

Vähä uutta kuosia polleen

Heips kaikki ! Ajattelin laitella tänne tänään pientä videon pätkää, kun Vokun kanssa ei olla oikein mitään päästy tekemään, kun Mari hoiti sen taas tiistaina ja tänään sille oli määrätty vapari. Elikkäs klippailtiin ruuna uusiksi kisojen jälkeen. Minulle iski jotenkin hirveä taiteilufiilis ja sormeni syyhysivät päästä klippaamaan, jonkun ihanan kuvan Vokun persauksiin. Vaihtoehtojen määrä oli suunnattoman iso, mutta lopulta sain päätettyä kaksi erittäin hienoa kuvaa, joita sitten epätoivoisesti yritin klipata pollelle. Apila epäonnistui täydellisesti, joten ajoin sen pois ja jätin pataässän. Alunperin videolla piti olla äänet, mutta kuunneltuani sen tajusin, että kielen käyttö tässä kohtaa ei ollut paras mahdollinen, joten sen takia musiikilla. Tällä kertaa ei tule enempää, mutta älkää vielä masentuko olen nimittäin muutaman lukijan pyynnöstä ajatellut kuvata viimeinkin talliesittelyn, joten seuraava kysymys ? Haluatteko te sen mieluimmin kuvina vai videona ?

Ihmiset jotka pyörittävät elämääni

Eräs anonyymi kertoi, että haluaisi kuulla enemmän ystävä piiristäni ja muusta elämästäni, joten Vokun pitäessä tänään vapaan, kun Mari kävi sen taas hoitamassa. Päätin avata teille lukijoille oven ystävä piiriin ja lähinnä tärkeimpiin ihmisiin elämässäni, jotka avulla elämäni rullaa sujuvasti eteenpäin. Tässä on koottu tärkeimmät tiedot yhteen ilman mitään sen suurempia analyyseja toivottavasti nautitte.

Ensimmäinen ja ehkä yksi tärkeimmistä ihmisistä tällä hetkellä elämässäni on Neea. Meillä on ikäeroa n. 2 vuotta, mutta sitä ei aina välillä tahdo huomata. Tutustuin Neean, kun he muuttivat nykyiselle paikalle melkein meidän naapuriin, jolloin menimme samalla bussilla kouluun yläasteelle. Ystävystyimme tosi hiljalleen ja vasta nyt tänä vuonna meistä on tullut läheisiä. Meillä on erittäin omalaatuinen huumorin taju ja sisäpiirin vitsejä on vaikka kuinka paljon, jotkin niistä eivät edes kuulosta terveiden ihmisten puheilta, mutta minkäs teet. Vapaa-aikamme vietämme usein yhdessä karva korvien selässä, johon kuuluvat pitkät maastot sekä este-ja koulutunnit porukassa. Sinänsä emme muuta oikein yhdessä tee kuin heppaillaan, mutta se riittää meille oikein hyvin. Neealla on myös ihana tapa kannustaa minua ja Vokua eteenpäin, vaikkei aina näytetäkkään ihan hyvältä. Ja jotenkin Neean kanssa puuhailessa itsekkin piristys ja saan nauraa aina maha krampissa. JA meidät, kun pistää yhteen ( Minut, Neean ja Moonan ) niin saavat alkunsa kaikki maailman hulluimmat ideat ja nyt en valehtele yhdessä me olemme joko superhyvä tiimi tai sitten kävelevä katastrofi.

Ja jos nyt suoraan jatketaan Espon sisaruksista niin myös Neean nuorempi sisko kuuluu elämääni melkein, jo kyllästymiseen asti, no ei nyt sentään. Moonalla ja minulla on hieman suurempi ikäero kuin Neealla ja minulla, joten emme valitettavasti koskaan ole olleet samassa koulussa. Mutta yleensä missä minä ja Neea olemme on siellä myös Moona. Moonalla on minuun hyvin samanlainen vaikutus, kuin Neealla suupielet kääntyvät aina hymyyn tämän tytön näkiessä ja juttuja turistessa. Moonan huumorin taju puree minuun erityisen hyvin ja ihmettelen välillä, mistä hän juttunsa keksii tai muistaa joitakin mille on naurettu vuosia sitten.

Tämän naisen saattaa jo monikin tunnistaa, kyseessä on iki-ihana serkkuni Henna, jonka kanssa puljattiin koko kesä melkein erottamattomasti. Hennan kanssa olen viettänyt lapsuuteni, mutta vasta tämän vuoden puolella meistä on tullut todella läheisiä ja pidän Hennaa, jo melkein pikkusiskona. Meitä kahta yhdistää monikin asia, mutta yksi mainitsemisen arvoinen on jokseenkin sairas huumori, mikä ei sovi ulkopuolisten korville. Ajattelutapamme on myös hyvin saman kaltainen, minkä vuoksi saamme homman kuin homman toimimaan ja nopeasti. Ja jaksamme toistemme seuraa yllättävänkin pitkiä aika jaksoja, vaikka emme kumpikaan ole siitä helpoimmasta päästä sietää :D Hennan kanssa teemme paljolti niitä normaaleja tyttöjen juttuja aina heppailuun asti. Eli katselemme leffoja ja menemme shoppailemaan jne. Mitä en hirveästi taas Neean ja Moonan kanssa tee, mutta taas ratsastellessa emme ota mitään paineita vaan lähinnä humputtelemme ilman tavoitteellisuutta. Ikäeromme on myös sama kuin Neealla ja minulla eli kaksi vuotta.

Jaa sitten olisi varmaa aika esitellä yksi vanhimmista ystävistäni. Olemme tunteneet toisemme jo hiekka laatikolta asti ja ystävyytemme on kestänyt siitä asti vaikkakin meillä on ollut ns. aktiivisia kausia, milloin ollaan oltu paljon yhdessä ja sitten niitä passiivisia kausia jolloin emme ole olleet yhdessä ollenkaan. Iitun seurassa minusta tulee hirveä nostalginen ja tykkäämme muistella heppailumme menneisyyttä, mitä ollaan tehty milloin ja muisteltu tallimme vanhoja heppoja. Iitu on sotkeutunut minun ja Vokun kehitys prosessiin aina silloin tällöin ja, joskus ollut kisahoitajana ja antanut minulle kultaakin kalliimpia vinkkejä vanhana ratsu ihmisenä. Meillä on myös oman laatuinen huumori, joka kylläkin eroaa Neean ja Hennan huumorintajusta, mutta silti nauraa saa aina. Iitu kuuluu myös henkilökohtaisiin valokuvaajiini, tosin häntä, kameraa ja minua/Vokua on hieman vaikea saada samaan paikkaa yhtä aikaa ja vielä niin, että sääkin olisi hyvä. Kuten voitte huomata minulla on paljon itseäni nuorempia ystäviä, mikä johtuu luultavasti siitä, että olen koko lapsuuteni ajan viettänyt nuorempieni seurassa. Serkut kun tahtovat olla minua nuorempia. Myös Iitulla ja minulla iköeroa on kertynyt noin 2 vuotta.

Viimeinkin myös me

No niin nyt on voi hyvillä mielin jatkaa ankeaa arkea ja kosteisia syyspäiviä, sekä jännitellä talven tuloa rauhassa. Sillä nyt me viimeinkin saavutettiin pitkään suunniteltu välietappi nimittäin aluekisoihin osallistuminen. Tavoite asetettiin heti vuoden vaihduttua, mutta ikinä ei sattunut, että oltaisiin se saavutettu ennen eilistä päivää. Minulle iski hirveä jännitys jo kisoja edeltävänä iltana, kun putsailin ja pakkasin kisakamppeita. Yleensä en jännitä hirveästi ennen kuin lähden radalle. Olin asettanut varmuudeksi herätyksenkin 06.30, että ehtisin varmasti tekemään kaikki tarvittavat aamuhommat. Aika kului jotenkin hirveän nopeasti ja äkkiä huomasinkin, että olin lastaamassa heppaa koppii, jonka jälkeen suuntasin sisälle vaihtamaan kilpailu asuni. Matkaan lähdettiin, jo ennen ysiä ja tällä kertaa Vokukin jaksoi matkustaa tosi hyvin, kun oltiin tajuttu laittaa sille korvat kiinni. Koko matkan ajan tahtomattani torkuin ja kisahoitajani Iitu meinasi kyllästyä takapenkillä ilman juttukaveria. Paikan päälle saavuttua, huomasin jo että Neea ja Memmu olivat jo saapuneet. Joten otimme Vokun pois kopista ja lähdimme ilmoittautumaan, jonka jälkeen heitimme  pollelle kamat päälle ja luovutin ratsun hoitajan talutettavaksi, kun itse lähdin kävelemään rataa, mutta ilmeisesti hoitajani oli eri mieltä sillä hän tyrkkäsi hevosen isälleni ja ilmoitti, että minulla ei ole asiaakaan lähteä radan kävelyyn ilman häntä. Rata oli teknisesti paljon haastamampi, kuin seuratason radat, mutta se nyt oli oletettavissa ja uusinta radan oppiminen tuotti minulle hieman vaikeuksia, sillä toisen esteen jälkeen hämmennyin aina jotenkin, että mikä on seraava este.

Radan kävelyn jälkeen suuntasin sileälle verkkaamaan ja Voku tuntui hieman kuumalta, joten teimme paljon pysähdyksiä, että saisin ruunan kunnolla kuulolle. Lopulta se menikin jo ihan nätiski, kun pääsimme verkkaesteille. Emme ottaneet hirveästi hyppyjä muutaman kerran pysty ja okserin molempiin suuntiin, jonka jälkeen palasimme sileälle odottelemaan meidän vuoroamme. Kun minut lopulta kuulutettiin valmistautumaan maneesiin Voku alkoi hermostua ja maneesissa varttumisesta ei meinannut tulla mitään, kun toinen ratsukko sai lähtö merkin oma polleni meinasi ampaista matkaan. 80mc rata meni ihan suhteellisen hyvin, vaikkakin saimme 4vp, mikä oli täysin minun moka sillä toin hepan liian lähelle ja unohdin ratsastaa hevosta eteenpäin, sillä ruuna painoi paljon kädelle, jonka takia pidätin sitä koko ajan ja vauhtimme oli aivan liian hidas. Joten vähän harmittaa, että heppa oli hyvä, mutta kuski niin paineisan, että meni ja möhli. 90 cm oli sama rata, mutta kävimme Iitun ja Neean kanssa sen kumminkin kävelemässä ja suunnittelemassa, miten rata etenisin. Kun saavuimme nro 3 esteelle meinasi minulta tulla itku silmään, kun näin kiinteän muurin, joka minun silmääni näytti hurjan isolta. Myös radan muutama muu erikoiseste sai niskakarvani pystyy, mutta Iitu muistutti, että muista vaan ratsastaa niin hyvin se menee.


Radan kävelyn jälkeen päätettiin, että 90cm emme ota kuin muutaman hypyn, jotta Voku vain tajuasin, että esteitten koko on kasvanut 10cm. Verkka hyppyjen askeleet eivät osuneet kaikki aivan kohdalleen, mikä lisäsi omaa jännitystäni samalla, kun kertailin rataa ja sen pelottavia esteitä. 90 cm radalle lähtiessäni sain hypätä esteen numero 4, joka oli myös yksi radan pelottavimmista esteistä, jonka jälkeen lähdimme radalle. Saimme hyvät paikan esteille nro 1-4 ja erityisesti nro. 3-4 olivat hyviä hyppyjä. Sarjalle en ratsastanut tarpeeksi aktiivisesti, joten otimme kakkososan pystyn puomin matkaamme, sekä myös seuraava este, joka oli tasakannattimilla oleva lankkueste lähti mukaamme ja keräsimme 8vp. Molemmat pudotukset olivat ihan hiuksen hienoja, joten ne jäivät vähän harmittamaan, mutta muuten olin ruunaan todella tyytyväinen. Olivathan nämä ensimmäiset aluekisat ja tästä ei voi muuta kuin parantaa.

Kisoissa tällä kertaa hieman kauempana

Kuten otsikostaki voi kertoa, niin oltiin Vokun kanssa jälleen kisoissa, mutta tällä kertaa jouduttiin lähtemään hieman kauemmas hyppimään nimittäin aamuna suuntana oli Lappeenranta ja luokkina 80cm ja 90cm. Olin aamulla aivan sekaisin, sillä kelloja oli käännetty, joten minulle tuli kamala paniikki, kun herätessäni katsoin kelloa ja se näytti 08.00. Ja pelkäsin, että myöhästyisimme, mutta helpotuksekseni äitini ilmoitti minulle unisen näköisenä, kun sinkoilin ympäri kämppää, ettei minulla ollutkaan mikään kiire. Joten kävin syöttämässä hepat ja aloin pakata kisakamoja autoon, jonka jälkeen rupesin laittelemaan Vokua valmiiksi. Matkaan lähtiessämme huomasin ettei Voku ollut hirveästi matkustus tuulella vaan vähän väliä ruuna rupesi metelöimään kopissa ja paikan päälle päästessämme se oli ihanan hikinen ja hirveän virtainen. Vaikka kelloja oli käännetty saavuimme kisapaikalle ehkä hieman liian ajoissa, sillä ensimmäiset kolme luokkaa olivat tyyliluokkija ja niiden arvostelussa kesti hirveän kauan, joten kisat venyivät odotettua pitemmiksi. Ja pääsimme rullaamaan sileää aluetta ympäri aina kyllästymiseen asti.

Ilmoittautumisen jälkeen laittelin Vokun kuntoon ja pääsin verkkaamaan sitä sileällä. Valitettavasti Voku ei ollut ihan siinä vireessä kuin toivoin vaan se oli hieman tai no rehellisesti sanottuna hyvin virtainen, joten meillä meni alkuverkka pelkkään häseltämiseen, että ruuna suostui rauhoittumaan. Jouduin verkkaamaan ruunan tällä kertaa hyvin eritavalla kuin yleensä, nyt tehtiin paljon väistöjä ja pysähdyksiä, jotta löydettäisiin se kauan kadoksissa ollut jarru. Myös kokeilimme muutamia vaihtoja, mutta radalle en lähtenyt luottavaisin mielin sillä verkkahypyissä Voku painoi aika paljon kädelle ja askeleet eivät ihan natsanneet kohdilleen, vaikkakin rata oli hyvin tuttu ja olemme hypänneet sitä muutamissa kisoissa. Sekä Voku pelkäsi hirveästi katsomon päätyä, missä meillä meinasi tulla pieni neuvottelu mennäänkö vai eikö mennä. No 80cm radan kulku meni jotakuinkin näin, ensimmäiselle esteelle eivät askeleet napanneet ihan kohdalleen, minkä vuoksi hyppy tuli hieman lähelle. Kakkoselle löysimme hyvän paikan, mutta kolmosella kuskille kävi ajattelu virhe, mikä maksoi meille alas tulleen puomin ja 4vp, joten se luokka jäi siihen, muille esteille saimme ihan hyvät paikat ja sarja sujui hyvin. Vaikkakin omasta mielestäni rata ei todellakaan ollut siisteimmästä päästä. Ja onnekseni Voku ei pelännyt 7 esteenä olevaa muuria, mikä oli aikaisemmin epäilyttänyt minua. 90 cm:ssä en myöskään lähtenyt suurin odotuksin, sillä osallistujia ei ollut kuin 6 ja ruuna ei ollut vieläkään rauhoittunut kunnolla. Saimme kaikille esteille suhteellisen hyvät paikat ja tietkin sujuivat myös melko hyvin, paitsi ensimmäisen esteisen jälkeinen kurvaus oli ajattelu virheen tulos. Perusradan suoritimme ilman virhepisteitä ja uusinnassa yritin saada pidettyä saman rytmin, mutta lisätä hieman kaasua ja tehdä hieman lyhemmät tiet, kuten videolla voi nähdä. Saimme myös uusinnasta nollan ja sarjan ruuna meni todella näppärästi, joka yllätykseksi johit siihen, että kuuluttaja ilmoitti minun ja Vokun voittaneen luokan. Muuten rata oli omasta mielestäni kohtuu hyvä, mutta Voku rupesi hieman hätäilemään vähän ennen ponnistusta. Tämä on ensimmäinen kunnon voittomme, sillä olemme yleensä olleet toisia, olin erittäin tyytyväinen polleen ja lähdemme hyvillä mielillä ensi viikolla ensimmäisiin aluekisoihin samaan paikkaan.

Koulutuuppailua

Minun  piti julkaista tämä postaus jo eilen, mutta jotenkin minusta se tarvitsi vielä hiomista, joten jätin sen luonnos kansioon. Mutta  kuitenkin olimme eilen siis tuupailemassa koulua Neean/Memmun, Moonan/Toukon & Fiian/Rosellan kanssa. Voku tuntui jo verkassa erittäin rennolta Marin hoidon ansiosta, joten minulla oli hieman suuremmat odotukset tuntia kohden. Sain myös kuvaajan matkaan tosin otoksista ei tullut kovinkaan hyviä, sillä kesken tuupailun alkoi sataamaan kunnolla vettä. Verkkasin Vokun tällä kertaa normaalia pidempään ja teimme paljon ympyröitä, joilla ruuna taipui huomattavasti paremmin, kun viimeksi. Sekä teimme pohkeenväistöä sekä käynnissä, että ravissa, jotka nekin sujuivat pehmeästi pieniä apuja käyttäen. Kun kaikki olivat saaneet omat ratsunsa verkattua aloitimme yhteisellä tehtävällä, joka tällä kertaa oli aluksi ravipohkeenväistöä uralta keskelle ja sen jälkeen väistätimme kaikki yhdessä keskiympyrällä niin, että toinen puoli väistätettiin oikealle ja toinen vasemmalle. Voku onnistui käynnissä pysymään vielä mukana hommassa, mutta ravissa tempo alkoi hävitä ja ruuna siirtyi usein käyntiin. Joten lopetimme tehtävän Vokun kanssa, kun sain ruunan väistämään yhden hyvän pätkän. Tämän jälkeen teimme kaikki hetken omillamme omia ravitehtäviä sekä hieman laukkaa itsenäisesti ennen kuin aloitimme yhteiset laukka tehtävät.

Laukassa Voku tuntui hieman innokkaammalta kuin yleensä, mikä tuotti ympyröillä asettamisessa hieman haastetta. Yhteiset laukkatehtävät aloitimme hyvin yksinkertaisella kahdeksikolla, missä vaihdettiin laukkaa. Voku on viimein alkanut vaihtamaan laukkaa ilman pukkeja ja vaihdot ovat yllättävän sulavia ainakin omasta mielestäni, mutta aina vaihdon jälkeen meinaa mopo karata käsistä, kun ruuna innostuu hieman liikaa. Vaikkakin meille tuli muutama vaihto vielä pienen pukin kautta. Vaihtojen jälkeen aloimme kokeilemaan laukkaväistöjä, joita olemme kunnolla kokeilleet Vokun kanssa kerran tai kaksi jos en väärin muista, mutta kuitenkin ne sujuivat ihan suhteellisen ok, mutta ruuna ei tahdo ottaa takapäätään kunnolla mukaan, joten onko teillä lukijat mitään hyviä vinkkejä. Kysäisin asiasta valmetajaltani, mutta en ole vielä vastausta saanut. Väistöjä tehdessä Voku päätti heittäytyä hieman ilkikuriseksi ja heittää muutaman pukkisarjan, jonka seurauksena minä päädyn kaulalle naureskelemaan.

Väistöjen jälkeen pidimme pienet välikäynnit joiden aikana turisimme kaikkea mahdollista tyttöjen kanssa, kuten esim, mitä kaikkea olimme ostelleet Horzelta ja Walstenilta torstain raveista. Sekä vahvistimme päätöksen, että molemmat meistä (Neea ja Minä ) aiomme alustavasti osallistua Amatour tour 2014, jos vaan on hepat kunnossa ( Ja koetaan, että ollaan valmiita siihen ). Keskusteluiden jälkeen siirryimme taas harjoitusten pariin tällä kertaan päätimme tehdä laukan lyhennyksiä ja pidennyksiä keskiympyrällä. Laukan pidentäminen ei ole koskaan ollut Vokulle ongelma vaan se kompastuskivi on lähinnä ollut nuo lyhennykset, joissa se ei tahdo keskittyä kunnolla varsinkin tänään, kun sillä oli niin paljon energiaa lisäykset sujuivat vaivattomasti, mutta lyhennyksissä sai oikeasti tehdä töitä niin ratsastaja kuin hevonen. Tuloksena oli kuitenkin hyvä laukkalyhennös ja tyytyväinen mamma. Kun olimme kaikki saaneet tehtävästä hyvän suorituksen huokaisimme syvään ja annoimme pitkän ohjan ja lopetimme siihen.

Yritin itse kovasti kiinnittää huomiota tuupailun aikana omaan istuntaani, joka tunnetusti on hieman könöttävä, mikä johtuu siitä, että joskus aikoinaan istuin niin, että ylisuoristin selkääni, jonka takia se alkoi reagoida ja kipeytyä. Minkä takia minulle kehittyi pahatapa könöttää, joten tänään yritin istua jopa hieman liioitellun takana, valitettavasti suurinosa kuvista missä istuntani olisi ollut hyvä olivat aivan tärähtäneitä, joten pyydän anteeksi kuvissani näkyvää könötystä, varsinki ravissa.

Väistöjä harjoittelemassa

Pukin jälkeinen kaulalla oloilu

Liian paljon vaihtoehtoja

Yök, jotenkin nämä kurakelit saa minut aina huonolle tuulelle. Kun on kylmä ja sataa plus hepat tykkää aina, jotenkin sopivasti piehtaroimaan tarhan kuraisimmassa kohdassa ihan vaan "vahingossa". Nooh onneksi kohta tulee talvi ja hepatkin pysyy puhtosimpina paitsi, että sitten tulee taas kylmä... Huoh Suomen ilmasto ??? Tänään kuitenkin äitini kysäisi haluaisinko lähteä hänen kanssa maastoon, kun olin ollut muutaman päivän ratsastamatta, sillä selkäni oli alkanut taas kiukutella alkuviikosta. Ilmeisesti kyseessä oli nikamien välinen tulehdus, joka kumminkin lähti tai on paranemaan päin tulehduskipulääkkeillä, joten siitä ei pitäisi koitua lisää ongelmia enää. Lähdimme maastoon aamu päivästä sillä olin luvannut lähteä isäni mukaan Lahteen raveihin tai oikeasti halusin vain Horzelle ostamaan kaikkea kivaa Vokulle ja minulle. Lenkkinä ei mitään erikoista menty lähinnä kunnon puskailua eli minun sanoin kävelyä, kävelyä, kävelyä, muutama pätkä ravia ja sitten hieman laukkaa, sillä äitini meni omalla 4v tammallaan, joka tunnetaan sinkoilusta ja helikopteriloikistaan.

Matkalla Horzelle suunnittelin etukäteen, mitä minun pitäisi ostaa, etten sitten kävele kaupassa ääliö ilme naamallani, kun en ole varma, mitä etsin. Päätin, että kokoaisin Vokulle ja itselleni kunnon treeni/valmennuskamat, joita ei muualla käytettäisiin. Horzelle päästyäni kaikki, mitä olin suunnitellut katosi pääkopastani ja päädyin kuin päädyinkin kävelemään pitkin liikettä se idiootti-ilme kasvoillani. Mutta kaikki tarpeellinen tarttui mukaan ainakin melkein.

Estekamoihin kokosin Vokulle Lami-Cellin harmaan estehuovan, minkä tosin ostin jo viime viikolla, mutta säästin sitä juuri tätä postausta varten. Suojia en viitsinyt ostaa uusia sillä hyödynsin yhdet vanhat harmaat suojat, jotka olin ostanut Vokulle jo aikoja sitten, mutta en jostain syystä ole niitä käyttänyt. Suojat taisivat olla merkiltään Horse Guard. Ja näiden lisäksi ostin vielä Hevarin valjasautosta Vokulle etujalkoihin tarralliset putsit, että vuohiset eivät aukeilisi. Ajattelin vielä täydentää kokoelmaa hienoilla korvahupuilla, mutta valitettavasti Horzelta en löytänyt mieluisia, joten ne jäivät vielä uupumaan.

Kouluvalmennus kamojen kokoamiseen jouduin käyttämään oikeasti aikaa ja aivoja. Huopa on jo vanha tai no vanha ja vanha, mutta kumminkin ei nyt ostettu. Joten päätin säästää ja ostaa siihen vain saman sävyiset pintelit. Ja onneksi löysin ne, koska niitä oli enää yhdet jäljellä ja nekin kaikkein alimpana, joten en meinannut aluksi huomata niitä. Jos en olisi löytänyt näitä olisi minun pitänyt ostaa saman tyyppiset, mutta vihreät pintelit ja siihen sopiva huopa. Äidin käskystä jouduin myös ostamaan uuden kouluvyön Vokulle sillä hän tarvitsi Wintecin kouluvyön Valolle startteihin ja olemme jo pitkään riidelleet vyön käytöstä, joten menin kyllä hyvillä mielin ostamaan uuden. Tässä kohtaa sitten ilmeeni oli varmasti niin idioottimainen, että jopa häpesin itse itseäni, sillä mittaisin ihmeissäni vöitä, mikä menisi ruunani vatsan ympäri. Kun tämä oli selvitetty ruvettiin katselemaan materiaalia ja hinta lappuja. Suurin osa vöistä oli nahkaisia, joita en halunnut suurimmaksi osaksi, koska hinta oli sen verran iso ja niiden hoitoon menee hirveästi aikaa, koska käytän koulupenkkiäni varsin usein. Plus laskun tullessa isäni olisi varmasti saanut sydänkohtauksen, joten pitkän taistelun jälkeen löysin hyvin mittaisen vyön, joka oli hyvää materiaalia ja siinä oli hintakin kohdalla.

Mukaan tarttui vielä uudet riimut ja naru. Sekä takasen kiintohokki kengät, jotka putikka saa huomenna tai lauantaina jalkaansa. Riimuista en osaa hirveästi mitään muuta kertoa, kuin että itse tykästyi hirveästi, joten ostin. Itselleni ostin vielä uudet farkkuratsarit sekä sukat, mutta niistä luultavasti postailen huomenna, kun olen saanut koottua niistä itselleni, jonkin sortin asun. Eipä tässä oikein ole muuta kerrottavaa, mutta huomenna palaillaan taas heppa-aiheeseen, kun mennään Vokun kanssa tuupailemaan koulua, joten sitä odotellessa.

Erikoispostaus

Viimeiset päivät minulla on vilissyt hirveästi hyviä ideoita, mitä kirjoittelisin blogiini, mutta kaikki ideat jäivät kuitenkin ajatuksen tasolle, koska tämä viikko on ollut hirveää häsläystä. Mutta kuitenkin yksi idea jäi kuin jäikin mieleeni ja ajattelin sen nyt tässä toteuttaa. Ajattelin tässä tänään Horzen kuvastoa selailen ja aamukahviani nautiskellen, että millainen hevosenomistaja minä ole ? Kysymyshän on sinällää helppo, mutta kun hommaa alkaa miettimään niin se ei ainakaan minulle auennut ihan hetkessä. Enkä ole tänne blogiini ainakaan omasta mielestäni hirveästi kirjoitellut itsestäni vaan lähinnä Vokusta ja sen treeneistä, mutta koska tänään ei ollut mahdollisuuttakaan, että menisin ulos sateeseen, räntään ja tuuleen ulkoiluttamaan heppaani niin miksi en sitten kertoisi teille hieman enemmän itsestäni.

 Itse olen hieman laiskahko omistaja tietyissä asioissa ja yritän vältellä niitä niin pitkään kuin mahdollista. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi Vokun karsinan seinien ja oven pesu, jotka tehdään meidän tallilla kahdesti vuodessa. Minulta myös jää aina joitakin tavaroita, joko käytävän nurkkaan, pintelikoriin tai rehulaarin päälle, josta saan yleensä kuulla äidiltäni. Huonoa tästä tavasta tekee vielä se etten aina muista mihin olen jotakin laittanut ja sen jälkeen alkaa uusi etsintä. Minulta jää usein myös puhdistamatta ruokakuppi perusteellisesti, sillä ruunani kyllä syö siihen malliin, ettei sieltä jyvän jyvää löydä, mutta silti. Ja tällä hetkellä sen asuessa takatallissa putsaan vesi kupin päivittäin ( Siellä ei ole automaattisia kuppeja), joten homma hoituu paljon helpommin. Mutta Vokun asuessa tallissa yritän muistaa putsata juomakupin, mutta se aina jotenkin unohtuu muun touhun keskellä.

Mutta taas itse hevosen hoidossa ja varusteiden kunnossa pidossa olen todella tarkka. Aina kun haen Vokun sisälle pesen sen jalat ( jos ne ovat likaiset) ja tarkastan onko jaloissa potku jälkiä tai riviä. Hoitaessa harjaan Vokun yleensä suht tarkkaa ellei ole tulipalo kiire, jolloin harjaan liat pois, mutta en jää puunailemaan heppaa.  Mutta jos minulla on aikaa niin puunailen ja lässytän ruunan kanssa huoletta käytävällä, jolloin saatan sen myös hitaudellani tukkia. Yritän myös muistaa tarkistella Vokun kenkiä aina säännöllisin väliajoin, mutta takaosan spaktisuus vaikeuttaa tätä hommaa, sillä äidiltäni meinasi kulmahammas irrota, kun ruuna nykäisi jalan ilmaan. Jalkojen laiton tärkeyden olen taas oppinut äidiltäni, joka on minua asiasta valistanut niin monta vuotta etten jaksa edes muistaa. Joten laittelen Vokulle yleensä linimenttiä tai Back on track-patjat jalkaan, jos on menty suhteellisen rauhassa  tai maastolenkin jälkeen pidän sen hieman pidemmän aikaa letkuissa, jolloin jalat kylmääntyvät jo siinä, mutta heti kun ollaan hypätty tai tehty jotain muuta raskasta niin pyrin vetämään speedy way liisteriä jalkoihin. Varusteiden kohdalla olen hyvinkin neuroottinen, että ne ovat puhtaat ja kiiltävät, sekä huovat ovat pestyjä ja puhtaita. Kamat putsaan aina ennen kisoja ja valmennuksia, mutta myös jos minulla on tallilla luppo aikaa niin käytän sen usein varusteiden puunailuun. Yleisesti puunaa Vokun suitsia tai omia saappaitani. Pakko myös myöntää, että olen myös hirveä väri neurootti, joten voitte päätellä loput etenkin kisakamojen kohdalla. Niiden on oltava sävy sävyyn omien kamojeni kanssa ja meidän tämän hetkinen "teema" on timantit, joten meillä on kuten kaikki tietävät timanttinen martingaali ja huput. 

Vapaapäivien suhteen olen aika rento ja teen päätökset vapareista esim päivän sään mukaan, jos on kaunis ilma niin totta kai lähden ulos, mutta kuten tänään oli hirveä keli, niin päätimme pysyä sisällä ilman sen suurempia suunnitelmia. Vapaapäiviä pyrin pitämään Vokulla 1-3 vko riippuu ihan tilanteen mukaan. Ratsastaessa minulta loppuvat tehtävät hyvin nopeasta ja lopulta huomaan, että olen tehnyt samoja ympyröitä koko tunnin. Turhaudun myös hyvin helposti, jos jokin ei onnistu yrityksistä huolimatta ja vielä enemmän minut raivonpartaalle saa jos asiaa/ tehtävää on tehty usein ja se ei onnistu. Yritän myös luistaa harjoitusravitehtävistä aina, kun vain on mahdollista ja yleensä verryttelyt menenkin keventäen. En myöskään aina muista katsoa minne ollaan menossa, vaan jään vahtaamaan Vokun nenää, jolloin yleensä homma leviää käsiin.

Olen myös tosi tarkka siitä, että ruunaltani otetaan riimut pois tarhaan mennessä, mikä on aiheuttanut tallilla melkein sota tilanteen, koska muilta polleilta ei riimuja oteta pois, mutta minulta on terrorisoitu noin 20 riimut, joten haluan, että ne otetaan vain yksinkertaisesti pois. Olen myös monista muista pienissä jutuista vähän ehkä liiankin tarkka, erityisesti inhoan sitä, jos joku sattuu lainaamaan varusteitani ja huomaan asian, ilman että siitä on sovittu. Minulla on hieman pahatapa myös yliajatella asioita, joista on joskus hyötyä ja joskus ne saavat sodan syttymään koko tallissa. Esimerkiksi, jos Voku on jäykkä monena päivänä putkeen tai ei muuten vain toimi niin alan heti miettimään, mitkä kaikki asiat voisivat olla pielessä, jonka jälkeen suuntaan luennoimaan asiasta porukoilleni ja he yrittävät auttaa asiaa parhaansa mukaan

Tuossa on päällisin puolin analyysi minusta hevosen omistajana, koska tätä postausta olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Joten jääköön tämä tähän.

Graniahoitoa

Huurr... Päivät sen kun kylmenevät ainakin meillä päin on ollut jo kahtena aamuna vesilätäköt ja tarhojen juoma-astiat jäässä ja pihattojen sekä autojen katoilla on ollut huuretta, miten teillä ? Onko teillä ollut jo aamupakkasia ? No aamun kirpeudestä huolimatta Voku vietteli tänään vapaapäivää, koska Mari tuli aamusta hoitamaan ruunan ja muutaman muun tallin hevosen. Voku oli vuorossa toisena, joten se ei kerennyt ulos heti aamusta. Hoito, jota Mari hevosille tekee on graniahoito ( En ole ihan varma, miten sana kirjoitetaan ), mutta kuitenkin hoidon idea on, että hoidin aikana hevosen elimistö parantaa itse itseään. En oikeasti tiedä, miten hoito "toimii", mutta jokaisessa hoidetussa hevosessa on nähty heti positiivisia tuloksia. Mari huomasi heti, että Voku oli takapäästä vinossa ja pyysi minuakin katsomaan. Ja jopa minä huomasin, että polle oli vinossa. Syyksi löytyi vinossa oleva ristiluu, joka on luultavasti tullut, kun ruuna on liukastunut tarhassa tai näin Mari ainakin epäili. Lisäksi Vokulla oli kieliluu liian ylhäällä, joka voi kuulemma johtua huonosta nielaisusta, mikä luultavasti tapahtui samaan aikaan, kun ristiluu. Sekä oikeassa ohimossa oli jotakin häikkää. Istuskelin ruunan käytävällä kanssa käytävällä ja seurasin, koko hoidon ajan. Vokusta reaktioita oli kiva seurata, miten ruuna alku hoidon aikana kiukutteli eikä meinannut pysyä paikoillaan, mutta heti, kun Mari sai ristiluun paikoilleen niin Voku rentoutui heti ja jopa pojan alahuuli alkoi lerputtaa, mikä ei usein  lerputa. Ja meinasi Vokulle tulla uni jo melkein silmään ja pää alkoi nojautua käytävän naruja vasten.
Pyydän jo etukäteen anteeksi huonoista kuvista, mutta kamerani ei oikein suostunut tekemään yhteistyötä tallin loisteputkivalojen kanssa, joten olkaa armollisia.

Voku oottelemassa hoitoa

Hoidon jälkeen Voku oli paljon rennomman oloinen ja Mari käski minun piti laittaa ruunalle loimi, sillä hoidon jälkeen hepoille tulee yleensä kylmä sekä hän myös painotti, että minun oli huolehdittava, että juotan Vokua tämän päivän todella ahkerasti. Sillä hoito on hevoselle itsessään raskasta ja saa sen kuivumaan helposti. Joten juottelin Vokulle melassia noin kolme ämpärillistä plus lisäsin vielä juomaan Valon elektrolyyttejä, jotka tasapainottavat suolojen saantia. Mari kehotti, että menisin vielä kävelyttämään Vokua narusta, jotta se saisi veryteltyä lihaksia. Joten otimme kameran mukaan lenkille, jonka varteen varustin Hennan. Lenkin aikana Vokulle iski hirveä nälkä, jonka takia pojan oli pakko syödä, joka ikisestä puskasta luvan kanssa tai ilman. Vokulla on vielä huomennakin vapaa, joten toivotaan, että hoito tehosi ja Ruuna palautuu normaaliksi ja pääsemme jatkamaan treenejä.