pretty, pretty please don't you ever, ever feel like your less than less than perfect.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun joutuu aloittamaan tuon kerrospukeutumisen omalla ja hepa kohdalla. Ja voin vannoa, että tämän päiväisen sään kokemana voin todeta ettei tuo ilmastonmuutos ole tänne nyt mitenkään vaikuttanut, kun postinumero oli melkein siperian puolla. Meillä tuuli viellä aivan kamalsti, että yöllä tuumailin, että lähteeköhän tämä katto tästä pään päältä milloin ?. No mutta kuitenkin oli uskaltauduttava tuonne kylmyyteen, koska kaksi hevosta vaativat liikutusta. Amigolla käytiin vaan pellolla taivuttelemassa, kun kaikki tiet olivat aivan järkyttävässä kunnossa. Tehtiin niitä tavallisia taivutteluja ennen starttia. Amigo on kehittynyt oikein hyvää vauhti, ottaen huomioon treenien määrän suhteessa osaamiseen. Nyt pystytään tekemään kokonainen ymprä asuttuneena käynnissä eikä enää pusketa kohti ympyrän keskelle. Ravi- ja laukkatehtäviä ollaan tehty vähemmän viellä, kun pojalla ei riitä tuo tasapaino. Mutta saatiin me tehtyä pieniä pätkiä pohkeenväistöjä molempiin suuntiin.

Vokun kanssa oli varattu kenttä, mutta peruin sen koska se oli aivan kamalan kova enkä halunnut heppaa rikkoa, joten otettiin suunaksi sama pelto. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mentiin hampaitten katsomisen jälkeen ja muutos oli huomattava. Nyt pidätteen menivät läpi ilman ikuista taistelua. Vokun kanssa sitten tehtiin kahdeksikolla ravitaivutuksia, joissa toimi oikein kivasti ja oli erittäin kevyt ratsastaa. Myös Vokun kanssa kokeiltiin pohkeenväitöä käynnissä, että ravissa ja nyt kyllä ruunalle kävi kaikki. Laukkatehtävinä kokeiltiin vaihtoja, jotka onnituivat suht hyvin, vaikka suurin osa vaihdoista tuli pukin kautta, mutta saimpahan itse naureskella matkan varrella. Toisena laukka tehtävänä lyhennettiin laukkaa niin hitaaksi kuin vain mahdollista ja tämääkin sujui oiken hyvin ja ensimmäistä kertaa viikkoihin oli nautinto ratsastaa koulua pellolla ilman mitään hötkyilyä.

Tallilla kävin hyvin mielenkiitoisen keskustelun muiden kanssa:

Tulen ratsastamasta hepalla umpijäässä ja kävelen talliin.

Minä: Kyllä murulle täytyy tuo uusi sisätoppaloimi laittaa ettei palellu yöllä.
Alpo: No voi tietty ettei vaan palellu :DDD. Mitäs sitten kun tulee -30 astetta.
Minä: Olen ovela ja vuoraan hevosen ensin kaulakapallisella loimella ja sen jälkeen laitan sen toppaloimen. :)))
Alpo: Vain näin meinaat tehdä.
Johanna: (katselee hetkenkä ja tokaisee) No on siinäkin alkuperäisrotu kun ei selviä paleltumatta edes pienessä pakkasessa.
Minä: Repesin :DDDDD mut hei se onkin mun polle...

Ja lopulta päädyin pukemaan Vokun sen uuteen mustaan sisätoppaloimeen ( koska asuu ulkokarsinassa), joka kylläkin puki ruunaa oiken hienosti.

 

Selvittelyä

Aamu alkoi tänään erittäin oudolla tavalla, kun alakertaa mennessäni huomasin keittiönpöydällä oleva ison kirjekuoren, joka oli lahden raviradalta ja osoitettu minulle ? No huolettomana kahvia ryystäessäni avasi kuoren ja menasi kyllä kahvit mennä väärään kurkkuun, kun sisältö paljastui. Kuori sisälsi lahden maalikamera kuvan Amigon muutaman viikon takaisesta juoksusta. Mutta miksi se oli tullut minulle. Enhn ole edes hevosen omistaja eikä nimeäni mainita missään, joten miten ihmessä kuva päätyi minulle. No viellä en sitä tiedä, mutta haittaahan siitä ei ole yhtää ompahan yksi muisto lisää kehytettävänä.

Ja sitten talli asioihin. Ollaan maastoiltu Vokun kanssa tässä nämä pari päivää ja tilanne on nyt menny sellaiseksi, että minulla ei kestä hermot enää maastoilla tämän herran kanssa. Kun puolet matkasta jaksaa mennä oiken kiltisti ja kuuntelee, mutta puolessa välissä tuntuu, että jalkojen alla olisi aivan eri hevonen. Tämä kiittä eteenpäin kuin höyry juna suuhun saat olla kokoajan muistuttamassa, että rakas hiljennäppä sitä vauhtia saamatta mitään vastausta. Tässä kohtaa, kun yrität ottaa ohjastuntumaan heppa alkaa upeasti hyppi pystyyn ja steppailemaan valmiina nostamaan laukan. Huhu nämä lenkit vievät mehut itsestä, mutta onneksi iskä lupautui katsomaan Vokun suun jos sieltä löytyisi ongelman ydin, jos ei niin olen päättänyt lähettää herrasta jouhinäytteen analysoitavaksi, jos ongelman onkin jossain muualla. Koska käytös on muuttunut puolen vuoden sisällä aivan mahdottomaksi, joten jossain on oltava vika. Koska en usko, että hevosellani on jakautunut persoona vaikka se siltä välillä tuntuukin , mutta toivotaan parasta. Ai niin ja viellä tämmöinen lisä info, että nyt on sitten vuoden viimeisiin kisoihin ilmottauduttu luokkiin 8cm ja 90cm-100cm.

Keltin maneesilla

Perjantaina lastattiin Voku koppiin ja lähdettiin Keltin maneesille hyppämään. Mukaan lähti myös Iitu valmentaja/kuvaaja. Olimme hieman aikatalusta myöhässä, mutta se ei kaatanut meitä tänään. Voku laitettiin maneesissa valmiiksi, jonka jälkeen alkoi armoton työ rakentaa rata. Iitulla oli jo mielessään hyvä rata ja me Vokun kanssa kanneltiin tolppia sinne minne piti. Voku jopa kauhisteli Iitun pudottamia puomeja siihen malliin, että ne olisivat voinneet syödä sen. Kokeiltiin tänään myös deltoja Vokulle, jos vaikka ei painaisi niin paljon. Osoittautui kuitenkin, etteivät deltat ollut ruunani juttu. Tahtoi vaan mennä huonommin joten ne päätyivät takasin laatikon pohjalle ja palattiiin vanhaan systeemiin. Verka meni hyvin kuten aina, mutta en ihan ilost hyppynyt kun katselin Iitun rakentamaa rataa. Se sisälsi hurjia esteitä, tiukkoja mutkia ja erikoisesti rakennettuja esteitä.

Aloitettiin ihan perussarjalla, joka ei voinnut olla 60cm korkeampi. Aluksi sarjalle lähetyminen tuotti ongelmia, koska ruuna tahtoi imeä hieman liian kovaa. Mutta muutaman hypyn jälkeen alkoi hieman tasaantua ja hypytkin alkoivat sujua. Esteet nousivat siihen tahtiin, miten hyvin hypätiin ja lopussa ruuna lensi 100cm yli helpon oloisesti. Ja muutenkin oli todella kiva ratsastaa, kun kuunteli ja mentiin semmoista hienoa hidasta ratsulaukkaa. Voi kumpa kisoissakin jaksaisi mennä näin hyvin. Vaikkakin meille tuli pari hienoa hissihyppyä ja erikoisesteitä pelätiin ihan hulluna, mutta kyllä niistäkin siten yli mentii, kun oli hetki kauhisteltu.

Tänään tulikin sitten napattua klipperi käteen ja ajeltua ruunan jalkakarvat ja kohennella muuta klippausta. Ja voi hyvänen aika sitä karvan määrää, mikä siitä ruunasta lähti. Koko tallin käytävä tulvi karvatuppuja ja itse olin tukehtua niihin aika ajoin. Kesti melkein kaksi tuntia vuodattaen verta hikeä ja kyyneleitä, että hevosesta tuli komea. Täytyy tässä joku päivä kuvata uudelleen. JA ainii nyt on myös tilattu Höökiltä Vokulle 2xloimea ja pieni yllätys, sekä äiti käy Horzella hakemassa torstaina uudet kuolaimet, riimut ja kujetustossut. Että voi tätä rahan menoa on se kyllä kallista pitää hevosta.

Rampautumista

Olo on, kun yli ajetulla rotalla, jonka päälle on viellä peruutettukin pari kertaa. Nimittäin koko yläselkä, habat ja vatsa on niin jumissa, että hengittäminenkin tekee kipeää puhumattakaan nauramisesta. Joten tänään käytiin Vokun kanssa kävelemässä ilman satulaa pitkin kuraisia polkuja.
Kun päästiin tallin pihasta pois, niin Vokuahan ei olisi aluksi huvittanut edes lähteä lenkeilemään vaan sille olisi sopinut mainosti, jos oltaisiin pidetty toinen vapaa. No pääsimme kuitenin yhteisymmäryksessa matkaan, mutta jo hetken kuluttua Ruuna heitti vastalauseen, ettei aikoisi mennä minun suunnittelemaani reittiä vaan menisi täysin eri reitin. Tässä kohtaa heppa veti pidemmän korren, koska kroppani ei kyennyt vastaamaan tähän vastalauseeseen.  No siinä sitten vedettiin pitkin mutaisia polkuja ja peltoja, mutta näytti ruunalla olevan ainakin hauskaa.

Voku jaksoi kävellä oikeinkin kiltisti verrattuna siihen, minkälaisia mielenhäiriöitä sillä on näinä parina päivänä ollut. Ainoa pieni yritys laukannostolle oli silloin, kun auto tuli takaata ja ohjasotetta oli pakko kiristää. Tänään myös pitkästä aikaa kiittin luojaa siitä, että hvoseni on nopea kävelijä, koska muuten en olisi ehtynyt autokouluun ajallaan. Tämä ks. lenkki kävellään normaalilla hevosella noin 45min-1h, kun Voku kävelee lenkin melkein 30-35 min ajassa, mutta kyllä siitä sitten persekkin huomautti kotipihassa, että nyt oltiin menty liian kovaa. Mutta ehkä tässä kuoleena rottana enää mikään pieni persehiertymä haittaa ainakaan toivottavasti ?

Kertailuja

Elikäs nyt on saatu selville eileiset cup-tulokset ja meidän epäonneksemme oltiin toisia. Ja jos nyt rehellisesti sanotaan, niin minua vitutti ihan suoraan kun kuulin asiasta. Totta kai olin ja olen edellen tyytyväinen toiseen sijoitukseen, mutta vitutta olla se ainainen kakkonen ainakin tällä kaudella. Älkää ymmärtäkö väärin meillä on tällä kaudelta kalastettu 6 kakkosta ja aina jääty ihan pienestä kiinni ettei oltais voitettu. Kyllä se minua hieman turhauttaa, kun tietää varsinkin jossain kisoissa ettei heppa anna parastaan vaan lorttoilee huoletta jos huvittaa.  Pokaali haetaan jossain kohtaa tällä viikolla ja siitä tulee sitten kuvat tänne.

Toinen syy miksi päätin kijoittaa tällaisen postauksen oli se, että laittelen tässä ohessa tänne meidän lauantaisen HeC harjottelu radan, mikä ei oikein mennyt ihan putkeen, kun hevonen vaihteeksi päätti lortoilla, mutta kyllä se ihan siedettävää kamaa on ja muutaa kuvakin löytyy loppuun.
Tänään en kerenny Vokulla mitään tehdä, koska autokouluni alkoi viimeinkin, mutta huomenna on suunnitelmissa mennä maastoon ja mahdollisesti perjantaina hyppäämään kelttiin. Toinen asia mitä huomasin tänään oli, että estekisojen jälkeen yläselkäni nikama on alkanut kiekutella hieman enemmän, mikä voi tietää fysioterapiaa ja mahdollista ratsastuskieltoa jos ongelma ei mene ohi. Itse luulen, että se kiekuttelee vain sen takia, kun Voku kiskoi hieman rajummin päätä eilisissä kisoissa ja nikama otti itseensä  tässä kohtaa ja kiukuttelee.

Cup-finaalit

Tänään oltiin sitten kiviharjun cup-finaali kisoissa. Osallistuimme luokkiin 60cm, 80cm ja HeC. Saavuimme tietysti hienosti myöhässä, etten edes ehtinyt rataa kävellä, mutta onneksi olin hypännyt radan ennenkin kiviharjun kisoissa. Verkassa ruuna oli suoraan sanoen aivan hirveä, se ei viitsinyt kuunnella mitään apuja ja kävi aivan liian pahasti yli kierroksilla. 60 cm rata oli varmasti kamalin rata mikä ollaan ikinä hypätty. Voku kiisi aivan hulluna ja minä raahauduin perässä. Kaiken huipuksi ruuna pääti heittäytyä ketuksi ja kiesi viimeisellä esteellä.

80cm meni hieman paremmin, mutta Voku kävi edelleen aivan törkeän ylikierroksilla. Vaikka ruuna oli liikutettu kaksi edellistä päivää rankasti niin jostain sitä energiaa vain tuli. 80cm rata oli puhdas, mutta ruuna painoi aivan törkeästi kädelle. Valitettavasti emme sijoittuneet kummassakaan luokassa ja jouduin jopa jättämään koululuokatn ratsastamatta, koska ruuna oli vielläkin liian kuuma siihen hommaan. Tai asian voisi laittaa niin kuin kuvaajani tänään sanoi " Sillä pimenee aivan täysin, kun se menee sinne maneesiin ja se käy ihan liian ylikierroksilla.

Vaikka tänään ei ollut niin hyvä päivä sijoitusten kanssa niin ainakin me vissiin voitettiin kiviharju cup. Syy siihen, miksi en ole voitosta varma on se, etten jäännyt odottamaan koululuokkien päättymistä ja palkintojen jakoa sekä pisteiden laskua, kun hevonen ei jaksanut seisoa kopissa. Ja sitten viellä saatiin kehuja henkilökunnalta, eräs nainen tuli kyselemään kuvaajaltani, mikä hevonen tuo on ? Kun on ihaillut sitä joka kisoissa. Tässä kohtaa tuli ensimmäinen hymy kun sain tuon kuulla.


Kuvia tulee heti kun saan ne

Viikonlopun vääntöä

Elikkä nyt on viimein blogi saatu päivitettyä talvi kuosiin. Helsingin serkutkin soivat minulle ratki riemukkaan vierailun viikonlopun ajaksi. Voku saikin vääntää koulua kaksi päivää putkee ja sunnuntaina liikkui jopa upean näköisesti. Lauantaina keskitettyttii lähimmä asettamiseen ja että, hepat menisi rennosti. Tehtävä oli Vokulle aika easy, koska mukana oli vähemmän ratsastettuja polleja, joita piti sitten avittaa hieman. Siinähän me sitten Vokun kanssa heiteittiin kouluiluksi, eikä poika sanonut vasta ennen kuin, oli laukan vuoro. Ravissa ja käynnissä liikkui oikein kivasti, mutta laukassa rupesi, jokin sitten vituttaman ja perä lensi taivasiin ja nostetiin sitten laukka pysähdyksestä eikä jaksanut odottaa vaan pukitteli paikallaa. Onhan se kiva huomata, että me voidaan kohta hakea sirkukseen.

Tänään sitten Voku liikkui jo elastisesti eikä laukkakaan tuottanut mitään ongelmaa. Päin vastoi pidennykset ja lyhennykset sujuivat oikein näppärästi ja tuli tehtyä muutama hieno laukanvaihtokin ajan kuluksi. Mutta kun päästiin kotiin ja viellä tarkemmin siihen asti, että kamat oli riisuttu ja heppa laitettu herkkuja vaille valmiksi. Seisoskelen käytävällä ja Voku on viressäni vapaana, kunnes serkkuni tulee ottaamaan viereisestä pussista omenoita. Voku huomaa pussin ja hyökkää sen kimppuu niin, että tuuppaa Serkkuni lattialle ja alkaa mättämään omenoita. Tässä kohtaa minä juoksen apuun ja vien hepan kauemmas. Seuraavaksi lyö narun serkkuni käteen ja ilmoitan, että vahtii heppaa sillä aikaa, kun käyn tekemässä sille juoman. Suljen hanan ja lähden tuomaan ämpäriä pitkin talli käytävää. Huudan Serkulleni, että päästää Vokun irti ja toinen juoksee ihan tohkeissaan pitkin talli käytävää juomaan melassia. Ja viellä viimeisenä ja kaikkein pahimpana oli se, että pyysin Vokua kumartamaan omenan avulla, mutta omena lipsahti kädestäni ja vieri pitkin talli käytävää. Tässä kohtaa Voku hyökkäsi omena kimppuu kuin koira pallon kimppuu ja mussutti sitä aivan onnessaan meidän nauraessa vieressä.

Pelto tuuppailua

Eihän tässä ole oiken muuta päässyt tekemään, kuin vähän pellolla kouluiltua, kun paikat on joko veden vallassa tai umpijäässä. Tiedä nyt kumpi noista olisi se parempi vaihtoehto ? No mutta kuitenkin tämä postaus on enemmän kuvia kuin tekstiä joten nauttikaa. Kun ollaan yritetty vääntää koulua, joka nyt on sujunut ihan suht hyvin näissä olosuhteissa ja Vokukin on jaksunut ainakin melkein keskittyä hommaan. Paitsi silloin kun heittää kunnon diiva vaihteen päälle ja kieltäytyy koko hommasta.

Maastoilua

Tänään käytiin Neean ja Toukon kanssa ihan kunnon maastolenkki pitkästä aikaa.  Ja ehdittiin jopa kotiin ennen pimeää. Voku oli taas tapansa mukaan alkumatkan oikein kiltiti ja malttoi mennä, mutta taas puolessa välissä tempo koveni ja vauhti kiihtyi varsinkin laukassa ja hieman jopa ravissa. Lenkki oli sinäänsä aivan normaali eli ei käynnyt mitään sen suurempaa katastrofia kuten yleensä, kun yhdessä lähdetään.

Ainut oikeasti huvittava juttu oli se kun Touko raukka jäi odottelemaan omenapuun luokse ja vaati omenoita hyvin dramaattisesti, mutta joutui nyt tällä kertaa jäämään ilman, koska omppoja ei enää ollut.  Ainii ja tulihan sieltä molemmilta semmoisia huvittavia pukkeja ainoa ero oli, että Touko pukitti, koska Voku hännysteli liian pitkään perässä ja Voku sitten vaihteli pukin kautta laukkoja aivan innoissaan. Eipä tuossa oikein muuta kerrottavaa ole, ainiin ja sitten totesin että tämä kyseinen Vompattini ajaa minut pian vakavaan konkurssiin. Tuli selailtu Horzen ja Hööksin kuvastoo ja todettua, että pakko kai se on liikkessö lähteä käymään Silmiin nimittäin sattui ks. tuotteet.

Kuin uitettu rotta

Tänään on tilin saldo on kaksi hevosta ulkoiluttetu kaato sateessa ja olo oli kuin uitetulla rotalla.
Iskän käskystö Amigo piti liikuttaa ensin, joten ei siinä auttanut muut kuin lähteä hakemaan ruunaa ulkokarsinasta käytävälle. Ilmeisesti kesketin Ampparin hyvät unet, koska ilme oli sen näköinen, kun sen raahasin karsinasta käytävälle. Kun oli polle harjattu ja oli satuloinnin vuoro toinen antoi minulle ilmeen, jonka tulkinnasta ei voinnut erehtyä " Ethän sä muija ole tosissa, että me lähdetään lenkeilemään tonne kaatosateeseen onko sulla nyt varmasti kaikki inkkarit kanootissa ". Tähän tuli vastattua " Älä välitä meitä on kaks jotka ei todellakaan haluu mennä tonne kastumaan, mut tuli ylemmätä taholta käsky, että pitää mennä. Niin en viiti omaa henkeäni riskeerata kyseenalaistamalla tätä päätöstä. Kestä elämä niin mäkin meinasin ". No eihän me päästy suoraa pidemmälle, kun vastaan tuli iskä ja Sanni kärryjen kanssa. Ja tietysti Amigohan ei ole koskaan nähnyt toista hevosta, joten päätti hypätä pystyyn ja heittää ympäri. Tässä kohtaa tuli neuvoteltua, että mennäänkö vai eikö, kyllä me lopussa sitten mentiin. Lenkki sujui hyvin aina laukkaan asti, sen kun nostit niin jo voi yhden kerran, kun toinen heitti perää vinkui ja piereskeli samalla. Ja itse tietenki hyvin vakavana repesin nauruun ja räkätin hullunlailla koko laukkaamisen ajan.


Vokun kanssa taas oli aivan toisellainen lenkki. Koko alku lenkin Ruuna jaksoi kuunnella kaikkia apuja eikä ryötellyt pahemmin. Voku kyllä lähti paljon mielummin ulos sateeseen kuin tämä meidän hieno perseemme, joten mitään ongelmia sade ei tuottanut.Vokun kanssa käytiin hieman pidempi lenkki kuin Ampparilla, koska Voku seisoi eilisen päivä, kun itse olin hammaslääkärissä. Olin viellä suunnitellut, että liikutan Ruunan hammaslääkärin jälkeen, koska puudutus häviää minulla todella pian. No tämä osoittautuikin huonoksi vaihtoehdoksi, koska naamani oli havaantunut seuraavat 5h hammaslääkäristä tultuani.
No mutta kuitenkin Voku ei ollut enää pahasti eriparia niin kuin keskiviikkona, mikä johtuu puhtaasti siitä, että iskä oli tehnyt joitakin kengitys muutoksia, mitkä ainakin tämän päiväisen jälkeen vaikuttavat erittäin hyviltä. Ainoastaan laukka oli tänään normaalia isompaa tai siis laukatessa Voku yritti itse vapaa ehtoisesti hakea muotoa jolloin laukasta tuli paljon paremman laatuista, joka taas sekoitti minun pääni aivan totaallisesti. Mutta muuten lenkkin meni oiken hyvin paitsi, että kotiin päin piti taas yrittää kaasutella semmoisella vauhdilla, että ihan nauratti.

Tämä kuva kuvaa täydellisesti tätä pävää

Jep tämä on tätä meidän tuuria

Nyt kun saatiin talvikengät jalkaan ja polle kuntoon niin lumet lähtivät ja kurakelit tulivat tilalle. Tämä tuli todistettua eilen, kun poistuimme tallin pihasta maastoilemaan. Tietkin olivat aivan kamalassa kunnossa, joten eihän siellä voinnut kuin kävellä ja sattunnaisesti ravata pieniä pätkiä.
Voku ei ollut ihan niin pöllö kuin olin ajatellut sen olevan, koska onhan se seisonut jo kohta viikon ja energiaa on tuntunut kasaantuvan. Tallilta tuli semmoinen info, että ruuna on hieman rihunut tuossa sisälle otossa. Kun Voku on opetettu menemään sisään vapaana ja siitä omaan karsinaan tai suoraan käytävälle, eikä homma ole aikaisemmin tuottanut mitään ongelmia ennen nyt tätä. Mutta nyt sille oli tullut jokin nuoruuden villitys ja se oli hyppinyt itsekseen pystyyn pitkin pihoja ja vänyt semmoista pukki rallia, että huhuhh, mutta lopuksi oli kuitenkin kiltisti sitten kävellyt talliin odottamaan vuoroa jalkapyykille.

Joten maastoon lähdin tietyllä varaukselle, että perä voisi lentää vähän hurjemmin, mutta yllätyksekseni ruuna kävi vähemmän kuumana kuin olin ajatellut. Laukoissa se tietysti yritti kovasti lähteä viemään ja semmoista perusvokua, mutta muuten jaksoi kävellä ja ravailla hiljaa. Patsi sitten tietysti koti suoralla kierrokset tahtoivat nousta ja oli pakko steppailla pitkin tietä. Näin, että oja alkaa lähestyä uhkaavasti joten painelin pohkeella, että mennäänpäns toiseen suuntaan, mutta eihän Voku nyt toiseen suuntaan voinnut mennä. Joten seuraavaksi kuului whomps ja me oltiin ojassa, molemmat märkinä ja minä paasasin Ruunalle:  " on se kumma, että sina saamarin juustopää et sitten ole viiden vuoden aikana oppinut minua kuuntelemaan. Koska JOS sinä kuuntelisit me ei oltaisi tällää saamarin ojan pohjalla." Tämän lopetettuani kiivettiin ojasti ylös ja jatkettiin matkaa kotiin päin.