Never too late

Minun oli tarkoitus saada tämä postaus ulos jo aikoja sitten, mutta kun veljeni sitten ilmoitti vievänsä mokkulan mukanaan mennessään kaverille. Homma kusi totaallisesti !

Elikkäs perjantaina varasin kentän ja tarkoitus oli vääntää koulua. Kuuvaajankin sain mukaan, kunhan oli ensin ratkottu erimielisyydet äänekkäästi kotona. Varustelin Vokun hiljakseen tallilla ja putasin saappaat, jonka jälkeen se oli lets mennään. Kentällä ei väännetty mitään erikoisempaa, kuin vähän taivutteluja ympyrällä, että saataisiin nuo lavat auki kunnolla. Käynnissä taivuttelin ensin molempiin suuntii ihan hieman ja yritn saada ruunan rennommaksi. Ruuna rentoutuikin yllätävän nopeasti ja pystyi vaatimaan nenää enemmän sisällepäin. Ruuna vastasi apuihin todella hyvin ja siitä olikin hyvä jatkaa harjoitusravilla. Harjoitusravissakin asettuminen sujui hyvin ja ympyrän linjat pysyivät juuri siinä missä pitikin. Ravikin oli hallittua ja ruuna todella yrittä kaikensa tehtävän aikana.
 Kokeilin sitten taivuttaa Vokua kevyessä ravissa, mikä ei tuottanut mitään ongelmia vaan kaikki sujui kuin elokuvissa konsanaan. Laukassa nostot takkuilivat hieman, mutta muuten laukka oli siisti ja hidasta. Eivätkä ympyrän linjat olleet lapselleni niin haastavia eli oikomisista ei ollut tietoakaan. Ainoa miinus koko päivässä oli se, että kotiin laukatessa meiltä lähti oikea etukenkä, mikä pilasi minun muut viikonloppu suunnitelmani Vokun kanssa.
Nyt Voku on ollut öitä ulkona, kun on ollut niin hyvät ilmat ja kenkä saattin jalkaan vasta tänään kun tallilla on ollut kamala härdelli, kun puru kuorma oli myöhässä ja piti hevosia viedä klinikalle jne.

Haaste ja katastrofi

Apua eilen kävi niin, että oma koneeni sanoi itsensä irti ja hajosi. Tai no oikeastaan se lipsahti käsistäni ja näyttö meni tuhannen sirpaleeksi. Siinä kohtaa kyllä tuli kirottua, joka ikinen mahdollinen karma, mitä vain voi olla. Mutta ei hätä kuulemma ollut tämän näköinen tai siis niin ainakin isäni sanoi ja lupasi ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, joka tulisi korvaamaan koko koneen. Huh en siis ole menettänyt koko elämääni. Mutta jouduin kumminkin siirtymään plan B, joka sisälsi salakavalan suunnitelman kaapata broidini pöytäkoneen omaan huoneeseeni. Suunnitelma toimi oikein hyvin, koska tässä viellä kirjoittelen.

Ja käytiinhän me Vokunkin kanssa ulkoilemassa, kun oli nuo kovat pakkaset niin ei päässyt oikein liikkeelle kunnolla. No eihän me päästy pihasta kuin n. 500m, niin polle seisahti keskelle tietä ja kuunteli tarkasti eteenpäin. Rupesin itsekkin kuuntelemaan edestä kuuluvaa ääntä ja tunnisti äänet nopeasti Moonan ja Neean riitelyksi. Tytöt tulivat vastaan ajaen pilkukasta shettistä, joka oliu aivan veret seisauttavan kamala Vokun mielestä. Ilmeisesti myös Julia pelkäsi Vokua, koska se pysähtyi vähän matkan päähän tuijottamaan järkyttyneesti Vokua. Lopulta hepat selvisivät järkytyksestä ja päätimme liittyä tyttöjen seuraan maastoon. Onneksi aina ravatessa Julin kärryjen taakse, koska muuten Vokulla olisi ollut aivan liikaa painetta suussa, mutta kyllähän se kuolasi Neean niskaan ja pökki Moonaa muutaman kerran matkan aikana.

Vaikka lenkillä olikin hieman vilpoista, niin pitkästä aikaa oli ihanaa vain olla ja nauttia elämästä, kun kirjotuksetkin ovat tulossa ja tämä yleinen stressin taso on aivan liian korkea, mutta minkäs teet. Lopuksi tallilla tuli ajettua Vokun tukka ja kerrospuettua se oikein kunnolla. Lopuksi kokeilin viellä tulisiko ruuna perässäni karsinaan, joten otin siltä riimut pois tallissa ja lähdin koti ulko-ovea. Voku katseli hetken käytävällä, kunnes päätti liittyä seuraani ja mentiin ulos. Ulkona se kääntyi ympäri ja odotteli, että sai oven kiinni ja seurasi täysin vapaana n. 1 m etäisyydellä minusta aina karsinaan asti. Kai tuo minun poikani alkaa olla kunnon sylipuudeli.

                              Kiitos Ira

New blog love:
Tässä tunnustuksen pelisäännöt:
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle. Valitse 5 ihanaa blogia  ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

                                                    Viisi ihanaa blogia jotka valitsen ovat:

All these ups and downs

Helisevää naurua ja nukkuvia leijonia

Live like we´re dying

Ratsumäen talliblogi

Aramis ja Tintti

                                                                 

                                                                                                            

Maastoilua

Juuh eli nyt tänään oli Vokulla vapari, koska itselleni iski kamala migreeni ja selkäkin kiukettili hieman, mutta eilen käytiin heittämässä maastossa pieni lenki ennen piemeän tuloa. Maanantaina ruuna oli hieman pörheänä, kun kaikki tututkin paikat olivatkin äkkiä aivan uusia hänen silmiinsä, joten kaikkea piti pelätä aina lumiköntistä postilaatikkoon. Menimme kahlailemaan hankin pellolle, josta sitten jatkoimme matkaa metsän läpi tielle. Pari kertaa Voku pysähtyi kuuntelemaan korbat hörössä metsään päin ja alkoi jopa pörisemään huolestuttavasti. Tässä kohtaa yritin itse tiirailla hämärään metsään, mutta en teitenkään mitään siellä nähnyt. Samaa menoa jatkui kolmen pysähdyksen aikana, jolloin päätin sitten, että nyt ravataankin tämän metsän poikki koti teitä mahdollisimman nopeasti.

Tie olikin sen verran hyvässä kunnossa, että siinä pystyi laukkaamaan, joka toki oli Vokun mielestä äärettömän ihanaa, että laukka pohkeet annettua ruuna syöksähti laukkaan, mutta rauhoitti sen saman tien hiljaiseksi "ns. maastolaukaksi". Pari vaihtoakin tehtiin osa pukin kautta, mutta kaksi ihan ilman pukkia. Ja jaksoi jopa ravata rauhalliseen tahtiin ns, laukkasuoran, jonka jälkeen tallustelitiin tyytyväisinä kotiin. Kotimatkalla tuli nähtyä Neea ja Memmu, jotka olivat maastossa alkuverkkaamassa. Pollejen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset, kun toisensa näkivät. Memmu pysähtyi korvat hörössä tuijottamaan Vokua ja Voku säikähti Memmua, kuin ei olisi koskaan toista hevosta nähnyt.
Ja näin lopuksi viellä kuvia tänään tallilta.

Kaikenlaista päivittelyä

Äh alkaa pikku hiljaa ärsyttämään, kun ei tämä aika ei enää riitä mihinkään ja pivät loppuvat kesken joka kerta. Joten joudun nyt kasaamaan täämmöisen isomman postauken.

Torstai:

Oli varannut meille kentän, jotta päästäisiin kunnolla vääntämään pitkästä aikaa. Ja päivän teemanahan olivat kulmien ratsastus ja tiet. Käynnissä kulmien syvä ratsastaminen ei tuottanut minkänlaisia ongelmia, mutta voltilla taivuttaminen oli hieman jäykähkön oloista. Ravissa yllätyin, kuinka Voku oli jähmeä paremmalta puoleltaan, mutta asettuin tyytyväisenä huonommalta puolelta, jos ymmärrätte mitä yritän sanoa ? Myös kulmien ratsastus vaati nyt enemmän sisäpohjetta ja ääntä, ettei vain tiputtanut käyntiin. Taivutin myös ruunaa pääty ympärällä, jonka jälkeen se alkoi jo hieman joustaa. Laukassa jatkoimme samaa linjaa eli kulmat, nostot ja keskiympärä. Keskiympyrällä saatiin todella hyviä puhtaita nostoja suoraan käynnistä ja laukkakin saatiin ratsastettua rauhalliseksi, jolloin ruuna asettuikin hienosti aina välillä sisälle.

Kulmat vaativat taas hieman lisää tarkkaavaisuutta, ettei vaan tipahtanut raville. Vokun olisi tehnyt mieli monesti oikoa ne tyhmät kulmat, jonne minä vaadin sitä menemään. Lopulta saatiin molemmilla puolilla ratsastettua kokonainen kierros ilman rikkoja ja samassa laukan tempossa, joka ikinen kulma hyvin. Tähän oli siis hyvä lopettaa, loppu verkassa ruuna oli jo rento ja asettui hyvin. Viellä ennen kuin lähdettiin kotiin minun piti siivota kenttä, joten menin hakemaan talikon sitä varten, mutta takaisin tullessani Voku odotteli minua kiltisti ja juuri, kun oli ottamassa ohjaksista kiinni. Kuulin vinkaisun ja näin hevoseni perän lentävän ylä ilmoihin ja sen jälkeen ruuna veti semmoista showta hetken ajan, kunnes seisahti keskelle kenttään ja hölkkäsi luokseni.

Launtai:

Piti lähteä vermoon Amigon kanssa  ja pakkastaaha oli kuuluisat -18 astetta, joten kerros pukeutuminen oli todella hyvä juttu. Saavuttiin radalle aikaisin, joten minulla oli todella paljon aikaa laittaa heppa rauhassa valmiiksi. No eihän siinä kauaa nokka tuhissut, kun oli amppari valjaissa ja oli aika lähteä lämmitykseen. Itse en mennyt seuraamaan lämppäriä, koska jouduin organisoimaan toimintani niin, että minun olisi mahdollisimman helppo purkaa ja pakata hevonen, kun se tulee startista. Kun amppari sitten saapui lämpästä, niin tuli kysyttäa lämppäri kommenttia ja ohjastaja vastasi " ei ollut ihan niin terävä kuin eilen kotona" ( Minä: DAMIT).  No ei siinä muu auttanut kun lähteä startiin.

Juoksu <---- tuolta voit nähdä Amigon juoksun. Lähtö 2 numero 8.

Juoksut ei menny tänään ihan putkeen kun tilat loppui kesken ja hevonen oli muutenkin vähän huonon oloinen, joten seuraillaan sitä pari päivää, että mikä tilanne.


Ja viimeinkin saan laitettua tänne ne cup-finaalien kuvat.

Lehtijuttu

Nyt tuli taas pitkästä aikaa tehtyä jotain sellaista, mistä tänne voi oikeasti kirjoitella. Valitettavasti en päässyt ratsastamaan Vokulla tänään, koska ajotunti sotki erittäin pahasti elämäni. Piru vie autokoulu, mutta onneksi se loppuu aivan pian. Oli meillä sen verran aikaa, että ehdittiin tänään harjoitella luotttamus ja seuraamis/vapaana liikkumista. Aluksi Voku pällisteli keskellä tahraa, että mitäs me täällä tehdään, kunnes rupesin viheltamaan ja kutsumaan sitä. No äkkiähän se sieltä tuli luokse ja jatkoi matkaa vierelläni pitkin tarhaa. Käveli, kun minä kävelin, pysähtyi kun itse pyshdyin ja ravasi silloin kun minä yritin juosta hangessa. No ei se koko homma ihan noin hyvin mennyt, nimittäin yhdessä kohtaa ruuna päättikin lähteä pukki laukkaa kohti porttia ja sen ali. Kyllä ryökäle päätti karata ja suhahti putkien välistä niin, että lumi pöllysi ja minä painelin kiroten perässä. Onneksi elukkani on sen verran fiksu, että suuntasi tallin oven luo ja jäi odottelemaan minua kiltisti ja jopa antoi laittaa riimut päähän.

Pienen takapakin jälkeen jatkoimme harjoituksia, mutta ryökäle päätti kokeilla onneaan ja yritää paeta, mutta onneksi olin itse varautunut tähän ja huomautin siitä kovaan ääneen pojalle, joka jätti asian sikseen. Loppujen lopuksi harjoituksen sujuivat mutkitta, mutta tulin siihen tulokseen, että kerta viikossa pitää näitä juttuja harjoitella, että jos tuo yhteistyö paranisi aina vaan. Lopuksi tein viellä testin Vokulla kun se seisoi portin ja minun välissä ja kumpaankin kohteeseen oli about 17m. Aloin viheltää ja kutsu, ihan vaan katsoakseni tuliko ruuna luokseni. Pienen hetken se jahkaili ja punnitsi vaihtoehtoja kumpi olisi parempi ? Mutta lopulta kääntyi minua kohti ja tallusti korvat hörössä luokseni.  Ai niin tuli ihan unohdettua mainita tuossa alussa, että Voku oli myös päässyt Hevosurheilun artikkeliin muutamalla lauseella. Tosin ei minun kanssani vaan entinen valmentaja sanoin pojastani näin; "Tuulivoima olisi ollut hyvä, mutta sille oli jäännyt laukka takaraivoon, eikä sitä sielltä saatu kitkettyä pois. Hirveitä pätkiä se laukkojen välissä aina otti hurjia pätkiä "

Se saamarin tunne....

Kun heräät aamulla ja tunnet kuinka kurkkuasi koskee, joka ikisellä nielaisulla, sekä korvia särkee niin paljon, että se saa aikaiseksi sinulle kammottavan hedarin. Niin siis näin alkoi tämäkin päivä taas ja kaiken lisäksi minulla oli viellä kirjallisetkin heti 09.00, jossa ainakin pitäisi olla skarppina. Päivän hyvä uutinen olikin, että sain kirjallisrt läpi ja nyt on inssikin varattu pe 11.1.2012 klo 13.15, joten toivotaan siis, että kortti tulee ja pääsee auto-ostoksille. Koulun jouduin tänään jättämään välistä, mutta onneksi ei siellä olis tarvinnut kuin olla kolme tuntia, joista yksi oli liikuntaa. Joten olin sitä mieltä, että parempi mennä kotiin lepäämään ja valmistautua/tervehtyä perjantain 7h päivään.

Kotiin päästyäni kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin tyytyväisenä aina puoli yhteen ennen kuin minun sitten piti vastata kaveri soittoo ja ilmoittaa, että olin viellä elävien kirjoissa. Siitä eteenpäin olen vain ravannut telkaarin ja vedenkeittimen välillä, joskus jopa harhautunut lääkekaapille ottamaan pari buranaa ja näin. Mutta kaikista ärsyttävin juttu kipeänä olemisessa onkin se, että olin suunnitellu meneväni vääntämään kunnon kouluharkat Vokun kanssa naapurin kentällä. Olin jopa suunnitellu kaikki tehtävät ja käyttänyt niiden laatimiseen kiitettävän määrän aikaa, ja jopa kuvaajakin olin hommattu, mutta minähän menin sitten olemaan kipeä, mikä tässä kohtaa tarkoitti, että koko homman sai vetää vessanpöntöstä alas.

No mutta pääsin minä sentää tallissa käymään pikaisesti harjaamassa Vokun ennen kuin äiti potkaisi takalistoni takaisin sisälle rakkaan sohvan ja vedenkeittimen luo. Mutta ennen kuin sain kenkää tallilta, ehdin kuulemaan, että mursuni oli tehnyt tänään taas pari stunttia sisälle haun aikana. Ensin ei olisi millään halunnut tulla sisään, vaan vetäytyi isoimman tarhan kauimpaan nurkkaa ja jökötti siellä puutarhatonttu maisetti. Mutta kun oli aika hakea muut sisälle niin eihän minun poika voinnut enää siellä nurkassa olla vaan piti tulla ninjamaisin liikein tarhan portin ali ja hölkötellä muiden ohi tallin käytävälle odottelemaan, mitä sitten tehdään ?. No huumoria tältä pollelta ei ainakaan puutu sen sanon.