Kuvapostaus

Yllätys yllätys, kun aurinko viimein näyttäytyy pilvien takaa minä olen sitten kipeä. Heräsin normaalisti aamulla kahville, mutta heti kun sain mukin käteen tunsin ihanan vihalaisevan kipupiikin selässä. Jep lapaluitteni välissä on nyt sitten virallisesti hermopinne ja Mari tulee vasta huomena parsimaan minut kasaan, joten olen mennyt tämän päivän kipulaastareiden ja särkylääkeiden avulla. Ja luulin jo, ettei päiväni voisi olla huonommin niin buum myös ylävatsani alkoi kramppailemaan tiuhaan tahtiin. Voisin lyödä vaikka veta, että omien sisuskalujen repiminenkin tuntuisi mukavammalta :). No kyllä tästä nyt jotain positiivista seurari. Nimittäin kerkesin viimein kasata kuvapostauksen kasaan, mikä ei ollut ihan niin helppoa kuin luulin. Kuvia ei tosiaan ollut helppo löytää sillä jouduin käymään yhteensä neljä konetta yli 10 000 kuvaa ja fb:n läpi löytääkseni etsimäni kuvat. Ajattelin,että vois laittaa jokaiseen kuvaan pienen tekstin, vaikka sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta selvennetään hieman.

Lempiratsastus varusteeni. Tämä oli tosi hankala, kun mulla ei oikeesti ole sellaista, joten jouduin mitettimään, mikä on ollu paras ostos minkä olen tehnyt. Jolloin valinta helpottui nimittäin on tää meidän Albioni niin hintasa arvonen.

Karsinan kyltti

Epäonnistuminen, ei tähän taida sanoja tarvita

Tippuminen jumppasarjalla :P

Mä en tiedä onko tää niin outo kuva must, mut paras minkä löysin. Sillä mä oon kova ilmeilijä aina kun kamera ei oo lähettyvillä.

Minä ilman meikkiä. On harvinaista, että mut saa tallennettua ilman meikkiä kuvaan, koska A) en ikinä halua kameran uhriks ja B) normaalina voisin jopa rikkoa sen kameran linssin. Kun naama tahtoo aina olla kurassa ja karvoissa. Ei välttämättä tunnistais ihmiseks.

Tämän hetkinen ajokkini Mercedez-benz c 180 komppressor. Ei ole ihan on äitin nimissä ja isi maksaa kulut ja mie ulkoilutan aina kun porukat ei sitä tarvitse.

Rakkaus. Tarviiks tähän sanoja ?

Ilo oli mulle tosi vaikee, koska vaihtoehtoja oli tosi monta. Mut kyllä tää kuva vei kaikista muistaa voiton. Kuva otettiin päivänä jolloin meille tuli 5 vuotta yhteistä taivalta täyteen <3

Tämä varmaan tarvii kunnon selityksen eli kuvassa on nyt se paljon ihmetelty kalanmaksaöljy kääre. Sisältö on vain pumpulia ja kalanmaksaöljyä, jota saa esim agrimarketista. Auttaa tosi hyvin pehmentämään esim riviä tai suurempia polkeamia jaloissa sekä estää niitä tulehtumasta.

Old mut gold. Toinen niistä hepoista jolla minä ja kaverini opeteltiin ratsastamaan, ( Kuvassa kaverini kyydissä )

Lempipaikka ratsastaa on varmaan maasto, koska siellä mä saan koota ajatukseni/tyhjentää pään sekä rentoutua kokonaan.

Ajokuva

Lemmikkieläin.Meidän toinen runsaskarvainen lapinkoira Vili

Sitten joku oli toivonut kuvaa mun huoneesta. No tämä oli jo vaikeaa, koska mun huoneessa on 54 neliöö niin kaiken mahduttaminen samaan kuvaan ei onnistunut ja puhelimella otetut kuvat eivät ole laadullisesti kovin hyviä, mutta toivottavasti erotatte mikä on missäkin.

Hetki jonka haluasin elää uudelleen. Äääk tää oli oikeesti tosi vaikee ja jouduin miettimää minkä tähän laittaisin. Vaihtoehtoja oli tosi paljon ja koska meidän ekasta sjoituksesta ei oo kuvii niin päädyin tähän. Tää hetki sai mut tajuamaan, et oikeesti omistan lahjakkaan hevosen enkä mitää turhaa papparaista. este tais olla joku 105-110 cm. Ja joka kerta kun katon tätä kuvaa tuun aina iloseks :D

Haha sama kuva komeilee myös mun taustakuvana koneella. Eli siis mulla on vaan joku Asusin kone jonka sain tilalle vakuutuksen kautta, kun vanha tippu käsistä lattia alle ja levisi sille tielle.

Mun koneelta on tosi vaikee löytää epäonnistuneitä kuvia, koska yleensä poistan ne heti, mutta tässä on muutama. Eniten inhoan sitä, että kuva olisi ollut täydellinen, mutta tarkennus on mennyt ihan metsään.

Taivutaan kuin akrobaatit konsanaan

Sori, että kerkeän postaamaan vasta nyt, mutta koneeni ei suostunut yhteistyöhön eikä minulla kiinostus ruveta tappelemaan sen kanssa enää, kun aikaa oli mennyt jo noin 1,5 h . Mutta kuitenkin kuten viimeksi jo sanoin varasin naapurimme kentän kouluilua varten. En aio valehdella minua jännitti miten meille tuli käymään. Pelkäsin, että Voku olisi liian innoissaan keskittyäkseen tehtäviin ja juoksisi altani karkuun. Alkukäynnit saimme hyvin matkan taittaessa ( kentälle on noi 1.3 km meidän pihasta).Päästiin myös samalla koeajamaan uuet Hööksin ostokset ja täytyy myöntää, että mieheni näyttää hyvältä punaisessa. Sai myös kuvaajan mukaan ja pikästä aikaa videomateriaalia myös tänne blogin puolelle. Käynissä tehtiin hieman pääty ympyröitä ja pysähdyksiä. Vauhdikkuuden hallintaan olin laittanut ruunalle oli laittanut olympian varmuudeksi, mutta tässä kohtaa voisin sanoa, että kusin omaan aamukahviini sillä ruuna ei oli välttämättä sitä edes tarvinnut.  Suustaan Voku oli yllättävän hyvä, mikä luultavasti johtuu Marin hoidoista, mutta pohkeeseen reagointi olisi voinut kyllä olla hieman nopeampi.  Näiden tehtävien jälkeen mentiin vielä hetki keskiympyrällä, jossa taipuminen onnistui molempiin suuntiin tosi hyvin. Ravissa jatkettiin samoja tehtäviä ensin kevyessä ravissa. Poika tahtoi jopa olla hieman tahmean tuntuinen. Voku kuitenkin tuntui tosi hyvältä ja oli itse asiassa ihan kiva vaihteeksi kiva ratsastaa hevosta jota pitää pyytää eteenpäin ja ratsastaa kunnolla tehtävissä. Eikä vain keskittyä siihen, että heppa kaahottaa hullunkiilto silmissä pitkin kenttää ympäri. Harjoitus ravi tehtävät sujuivat hieman heikömmin, sillä omat lonkkani jumiutuivat ensimmäisen 15 minuutin aikana varmaan 20 kertaa ja pääsin venyttelemään niitä. Eli suomeki hevonen oli hyvä ja ratsastajasta voi olla montaa mieltä. Lopuksi sitten tehtiin vielä kolmikaarista kiumura uraa vai miksi sitä nyt oikein kutsutaan. sekin sujui yllättävän hyvin. Taipumiset olivat helppoja ja vaivattomia ja jotenkin hevonen tuntui tosi elastiselta ja rennolta.

Laukkaamisen aloitimme muutamalla nostolla, jotka nousivat hieman hitaasti eikä poikaa meinannut huvittaa oikein koko homma. Lopulta saatiin muutama nätti nosto, jonka käveltiin hetki jotta omat aivoni pääsivät vauhtiin kehittämään meille sopivia tehtäviä. Ajattelin, että voisinhan sitä kokeilla vaihtoja pitkästä aikaa. Aloitettiin vaihdot utrvallisesti kahdeksikkoa tekemällä. Aluksi Vokulla meinasi mennä jalat sekaisin, kun etupää vaihtoi, mutta takapää jäi jälkeen ( Mentiin oikeaan kierrokseen). Muutama melkein onnistunut vaihto tuli, jonka jälkeen Ruunan perä lensi ilmojen halki. Tämän jälkeen vahdoimme suuntaa, jolloin ruuna syttyi kunnolla. Vaihdot alkoivat sujua aina vain paremmin ja mamma oli niin ylpee pikku putestaan. Vaihtojen jälkeen mieleeni palautuin eräs kouluradan laukkatehtävä, joka tuotti meille silloin suuria vaikeuksia. Halkaisijalla piti jatkaa samaa laukkaa eikä sitä saannut vaihtaa. Voku muisti tehtävän ja suoriuduimme siitä omasa mielestäni hyvin sillä laukka tippui raville suunilleen samassa kohdassa kuin oli takoitus. Tässäkin kohtaa ruuna oli hyvin tuntuinen vaikka olikin "hidas".  Koska Voku oli niin hyvän tuntuinen ajattelin kokeilla laukkaväistöjä. Niitä ollaan tehty muutamia kertoja, mutta koskaan ei olla saatu ihan oikeasta väistöjä tehty. Eikä tälläkään kerrallakaan saatu ihan kunnollisia tehty, mutta omaan silmään sattui muutaman potentiaalinen askel aina silloin tällöin vilahtamaan, joten niihin olin ihan tyytyväinen. Näillä on hyvä valmistautua Ninan valmennukseen lauantaina, jolloin saan mukaani kaksi kuvaajaa, joten kuvia ja videoita on luvassa silloin.

Hummani hei se rahani vei sekä kaiken muunkin siinä samassa

Heips nyt on taas vapaat vietetty ja juhlat juhlittu, joten kerkeää tänne blogiinkin kirjoittaa hieman ehkä myöhässä. Mari tuli hoitamaan Vokun taas perjantaina ja ruuna saikin kuin sai puhtaat paperit ja liikutuskielto päättyi. Ainoastaan Mari huomautti, että Voku oli hieman hidas edestä. Ai niin sanoihan Mari myös, ettei ole koskaan nähnyt niin mustasukkaista hevosta kuin Voku. Silloin kun poika ei näe mua niin se on hiljaa ja kiltist paikallaan, mutta auta armias kun minä satun tulemaan talliin alkaa hirveä kaivaminen ja huomion hakeminen. Kaikista pahin varmaan on se, että Voku huomaa, että lähden ratsastamaan jollain muulla. Silloin alkaa karsinassa vatkaaminen, kaivaminen sekä hirnuminen. Ja rauhoittuu vasta kun on mun huomioni saannut eli sen, että olen siinä sen vieressä lässyttämässä tai istuskelemassa sen karsinassa. Joten onko teillä mitään kokemuksia mustasukkaisista hepoista ?  Hoidon jälkeen itse otin mersun alle ja lähdin suueen stadiin vierailemaan serkuillani. Matka sujui mutkattomasti aina kehä III:selle asti, siellä alkoi sitten itku raivari kun en ole aikaisemmin kehällä ajanut ja vaikka ajat normaali nopeuksia niin muorit hujahtaa ohi munakupeillaan. Lopulta pääsin kuitenkin perille ehjänä, mutta lievästi traumatisoituneena. Ja helsinkiin ei voi mennä ilman, että eksyy Hööksille. Ja voi vitsi miten sielä olis ollu kaikkea ihanaa mulle ja erityisesti ihanalle miehelle. Onneksi Henna oli hillitsemässä mua ja mun ostovimmaa ja lopulta mukaan tarttui uuden ratsarit, jotka äiti kylläkin hakkui nähtyään. Uusi kirkkaanpunainen kouluhuopa ja siihen sopivat pintelit, sekä uudet riimut. Samalla otin myös yhteyttä satulansovittajaamme ja kyselin olisiko hänelle tullut sopivaa estepenkkiä. Mutta tällä hetkellä meidän budjettiin sopivaa satulaa ei löytynyt, mutta ei huolta Outi lupasi lähteä metsästämään meille sellaista, että päästään taas hyppäämään. Huomiseksi päästään sitten hieman kouluilemaan naapurin kentälle sekä ensi lauantaina päästään ihan kunnon valmennukseen Ninalle. Plus että ollaan tässä viime päivinä tehty tarharemonttia. Päätettiin viimeinkin halkaista yksi trha puoliksi, joka tekee meille yhteensä nyt 6 tarhaa ja ulkoileminen helpottui puolella. Tässä kesän aikana pitäisi vielä laitella muutaman tarhaan pihatot ja muuta hieno säätöä, mutta niistä sitten kun ne alkavat rakentua.

Vokulla pääsin sitten eilen maastoilemaan ekaa kertaan kahteen viikkoon. Ruuna oli tottakai hieman energinen, mutta Merja ja Tyttö lähtivät viihdyttämään meitä mukaan, joten lenkki ei mennyt niin huonosti kuin olin odottanut. Alkumatka mentiiin hiljaa käpytellen jonka jälkeen alkoi Vokulla menojalka vipattaa, joten voitiin ravata. Valitettavasti Poika ei oikein tienyt mihin jalkansa laittaa, kun intoa oli hieman liikaa. Joten ampaistiin sitten matkaan kunnon singeriravilla.  Laukaakin otettiin ihan pieni pätkä, joka meni rauhakseltaan. Kotiinpäin tullessa Vanhusta rupesi kiukuttamaan vieressä kävelevä neiti, jolle piti sitten kiukutella ihan huolella. Tänään käytiin kanssa yksinään sooloilemassa maastossa. Meille meinasi tulla hirvikolari ensimmäisessä mutkassa, kun metsäsästä pöllähti pellonreunaan iso lehmä, joka ei tienyt mihin se oikein menisi. Ruunani ilme oli siinä kohtaa selvä " Äiti auta mä en haluu kuolta " " Äiti sä aina sanot et huolehdit musta, nii tee tolle sit jotain !!!" Onneksi hirvi sitten päätti palata metsään, niin me ei jouduttu turvautumaan hätäkeinoihin. Meilläpäin on nyt ollu hirveesti hirvijä tos ihan vieressä. Meinaa kolaroida äitin kanssa aamulenkilläkin. Toisaalta tosi paha lähtee pollen kans maastoo, jos tommonen jysähtää tielle samaan aikaan. Muuten lenkki meni ilman ongelmia, ravissakin Voku jopa rentoutui ja pidensi ravia, eikä minun perse parkani, joutunut kärsimään singeriravista. Voku on muutenkin nyt saannut uuden tarhakaverin 4-v suomenruunan Aarteen metsäsäjä. Pojat on tarhassa niin suloisia, kun molemmat on vähän tommoisia muuminmallisia kavereitä. Toivottavasti ne nyt vaan pysyy nätisti keskenään ilman, että tulee turhia naarmuja ja potkujälkiä.