Vammautumista

Alkuviikko eli siis maanantai meni, mukavasti ilman satulaa maastoillen Vokun kanssa. Ilma oli ihana ja heppakin oli mukavan rento. Jaksoi jopa puhruttaa hangessa ihan kunnolla. Mutta seuraavana aamuna meillä ilmenikin ongelma, nimittäin Voku oli ollu yön ulkona ja telonut oikean ruunurajansa aivan auki. Täytyy myöntää, että haava oli aika ilkeän näköinen. No siinä menikin sitten tiistain ratsastus, kun ei ruuna ihan kaikilla jaloilla kävellyt. Nyt on vaan haudutettava haavaa kalanmaksaöljy kääreellä, että paranee mahdollisimman hyvin. Mutta olihan tapahtumassa, jotakin hyvää, sillä tänään tuli sitten haettua Ruunalle rokotteen. Joten nyt pitäis sitten olla aluetason vaatimat rokotteet kunnossa tälle kaudelle.

Viikonloppu vilskettä

Viikonloppuna tuli urheiltua Vokun kanssa maastossa. Lauantaina käytiin Tytin/ Rapen ja Hennan/Villen kanssa maastoilemassa. Heitettiin ihan peruslenkki ja käytiin kahlaamassa hangessa. Ja jostain kumman syystä kaikista pienin hevonen eli Voku sai raivata muille tien, mistä lienee johtui ? Lenkki meni muuten ihan leppoisasti, mutta laukan nostoissa meinasi mennä ruunalla hermot, kun ei saannut lähteä heti vaan piti odottaa, että saa luvan lähteä. Mutta laukan nostettua liikuttiin tasaisella tunti nopeudella eteen päin. Käytiin myös heittämässä toinen lenkki tyttöjen kanssa, tietysti vain eri hevosilla. Mukana olivat Minä/Valto, Henna/ Vissi ja Tytti/Riku. Lenkki oli paljon rauhallisempi kuin aikasempi, mutta en olisi arvannut kyllä, että siitä iahn tuollainen katastrofi olisi tullut. Nimittäin puolessa välissä matkaa vastaan tallusteli kaksi pientä pnonia rattaillaan kaverit naapurista.

No meidän hepathan pelkäsivät kuollakseen ja heittivät ympäri kuin edessä olisi ollut oikeasti jotain todella hurjaa. Vissi pelkäsi pikkuisia jopa niin paljon, että hyppäsi pellon puolelle, joilloin Hennalta lähti tasapaino, kun ruuna yritti kammeta ylös penkasta. Yllätys yllätys Henna laskeutuikin sitten suoraan pyrstölleen ja kaiken lisäksi juuri kovalle tiellä. Tämä muiaj ei sitten osaa sihdata yhtään. Hevonen pästyi yrti, mutta onneksi  se saatiin nopeasti kiinni ja matka jatkui rauhallisesti kotia kohti. Paitsi, että melkein kotipihassa pokkuponit tulivat uudeleenn vastaan ja sama pakokauhu valtasi hevosemme. Mutta tällä kertaa pääsimme ohi ilman tippumisia.

Sunnuntaina kävimme myös maastossa Amigon ja Vissin kanssa. Tänään lenkki oli rauhallisempi, koska hepoilla oli vähemmän virtaa, eikä vastaan tullut pikkuponeja. Paitsi, että meiltä meinasi lähteä Vokun kanssa mopo lapasesta, kun  tuli laukan vuoro ja olis pitänyt päästä ryöstämään, mutta en antanut. Joten ruunan piti turvautua pukkeihin ja pystyyn hyppimiseen. Ennen pitkään Voku kuitenkin tajusi, että kavereitten luokse pääseee vain, jos ollaan kiltisti. Ja lopulta päästiin nostamaan laukka, jolloin kaikki oli taas hyvin ja saatiin laukattua rauhallista laukkaa. Joskus oikeasti epäilen ruunani mielenterveyttä.