Tänään pääsin tekemään uuden alue valtauksen, tai no uuden ja uuden. Paremmin sanottuna loin uuden näkökulman. Kuten otsikosta voikin jo päätellä olin ensimmäistä kertaa elämässäni kisahoitajana ratsastuskisoissa. Jotenkin sitä aina ajattelee, kun itse on kisoissa ja on se auttava käsi kisahoitaja matkassa, että se hoitajan osa ei ole hirveän työläs homma ja se on vain sellainen extrajuttu. Mutta tänään kyllä itse huomasin, että kisahoitaja on yhtä tärkeä ratsastajalle kuin itse ratsu, millä kisataan. Ja että se homma on oikeasti rankkaa, joten tässä kohtaa kaikki kunnioitus kaikille kisahoitajille. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kisahoitajaksi Neealle ja Memmulle, jotka kilpailivat tänään Kotkan alue-esteissä. Herätys minulla soi jo varhain 07.45. Aamu valmisteluiden jälkeen olin kavereitten pihassa siinä 08.15 ja matkaan lähdettiin 08.30. Ja joudun nyt kyllä myöntämään, että en ole elämäni aikana koskaan ollut alue-kisoissa ja jännitin hieman, en kyllä tiedä miksi ? Paikan päällä toimittiin tutulla tavalla poni pois kyydistä ja ilmoittautumaan, jonka jälkeen Neea lähti verkkaamaan Memmua ja minä juoksin perässä kameran ja muiden tavaroiden kanssa. Neea otti, jopa minut mukaan kävelemään rataa ja huomasin rataa kävellessä, että aluekisojen radat ovat paljon pitempiä ja teknisesti haastavampia, kuin seuraradat, mikä nyt tottakai on ihan loogista, mutta kyllä se radan kävely meni jo melkein kunto urheilusta.
 |
| 80cm rata |
 |
| 90cm rata |
Voisin jopa sanoa, että tänään olin oikea ikiliikkuja, jos en ollut ponia taluttelemassa, kuten oikea kisahoitaja, niin olin kentän laidalla kuvaamassa sileä työskentelyä, maneesissa verkkaa tai itse napsimassa kuvia ihan radalta, joten en oikein edes kerennyt huomaamaan ympärilläni olevia muita ratsukoita tai saatika pysähtynyt ihailemaan upeita puokkeja. No ei se mitään, kun kuitenkin Neea ja Memmu ottivat hienon voiton 80cm ja 90cm meni pudotuksen kautta viidenneksi. Toisaalta oli todella virkistävää olla vain se henkilö joka taluttelee heppasta, kun ratsastaja duunailee omia juttuja ja kaiken lisäksi, kun Memmu on kisapaikalla aivan erilainen, kuin Voku. Tammukka seisoskelee kiltisti paikallaan, kun käsketään ja kävelyttäessä menee vierellä. Toisin kun Voku vetää usein hoitajaa perässään ja pyörii hermostuneesti ympäriinsä, joten kyllä oli ihana olla kisoissa lunkin ponin kanssa. Mutta kyllä siinä loppuvaiheessa rupesi jo hartioissa tuntumaan, kun piti kannella kahta kameraa ja kahta putkea koko ajan mukanaan. Ja lopulta kun päästiin kotiin niin, jopa jalkani sanoivat sopparinsa irti, kun lysähdin sohvalle. En olisi ikinä arvannut, että homma on noin rankkaa. En oikein tiedä, mitä kuvia tähän postaukseen olisi pitänyt laittaa, joten laittelin vähän sitä sun tätä. Ja vielä isot kiitokset Neealle, joka otti mut mukaan kisoihin ilmaiseksi orjatyövoimaksi.
Mutta loikoiluni ei suinkaan voinut jatkua pitkään, sillä minun oli vielä liikutettava Voku. Olin varannut meille kentän, että juoksuttaisin ruunan irtona. Joten ei kun kamat kasaa ja kävellen tallustamaan kohti kenttää. Ruuna oli jo kävellessä hyvin letkeä. Kentällä juoksutin ruunaa ensimmäiset 20 min satulan kanssa, josta olin ottanut jalustimet pois ja virittänyt sivuohjat. Voku ei kiukutellut yhtään sivuohjista vaan niiden avulla hakeutui vielä paremmin muotoon ja kulki nätin näköisesti. Tämän jälkeen heitettiin satula ja muut vermeet pois ja irtojuoksutus alkoi. Aluksi Voku ei tajunnut, että sillä oli koko kenttä käytössään, vaan jatkoi ympyrällä pyörimistä. Kunnes lopulta tajusi, että liina ei rajoita sen menoa enää jolloin poika ampaisi pukkien saattelemana pitkin kentän laitoja niin, että hiekka pöllysi. Esittihän ruuna aina pieniä vilauksia, jonkin sortin liitokavioliikkeistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti