sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Keltin maneesilla

Perjantaina lastattiin Voku koppiin ja lähdettiin Keltin maneesille hyppämään. Mukaan lähti myös Iitu valmentaja/kuvaaja. Olimme hieman aikatalusta myöhässä, mutta se ei kaatanut meitä tänään. Voku laitettiin maneesissa valmiiksi, jonka jälkeen alkoi armoton työ rakentaa rata. Iitulla oli jo mielessään hyvä rata ja me Vokun kanssa kanneltiin tolppia sinne minne piti. Voku jopa kauhisteli Iitun pudottamia puomeja siihen malliin, että ne olisivat voinneet syödä sen. Kokeiltiin tänään myös deltoja Vokulle, jos vaikka ei painaisi niin paljon. Osoittautui kuitenkin, etteivät deltat ollut ruunani juttu. Tahtoi vaan mennä huonommin joten ne päätyivät takasin laatikon pohjalle ja palattiiin vanhaan systeemiin. Verka meni hyvin kuten aina, mutta en ihan ilost hyppynyt kun katselin Iitun rakentamaa rataa. Se sisälsi hurjia esteitä, tiukkoja mutkia ja erikoisesti rakennettuja esteitä.

Aloitettiin ihan perussarjalla, joka ei voinnut olla 60cm korkeampi. Aluksi sarjalle lähetyminen tuotti ongelmia, koska ruuna tahtoi imeä hieman liian kovaa. Mutta muutaman hypyn jälkeen alkoi hieman tasaantua ja hypytkin alkoivat sujua. Esteet nousivat siihen tahtiin, miten hyvin hypätiin ja lopussa ruuna lensi 100cm yli helpon oloisesti. Ja muutenkin oli todella kiva ratsastaa, kun kuunteli ja mentiin semmoista hienoa hidasta ratsulaukkaa. Voi kumpa kisoissakin jaksaisi mennä näin hyvin. Vaikkakin meille tuli pari hienoa hissihyppyä ja erikoisesteitä pelätiin ihan hulluna, mutta kyllä niistäkin siten yli mentii, kun oli hetki kauhisteltu.

Tänään tulikin sitten napattua klipperi käteen ja ajeltua ruunan jalkakarvat ja kohennella muuta klippausta. Ja voi hyvänen aika sitä karvan määrää, mikä siitä ruunasta lähti. Koko tallin käytävä tulvi karvatuppuja ja itse olin tukehtua niihin aika ajoin. Kesti melkein kaksi tuntia vuodattaen verta hikeä ja kyyneleitä, että hevosesta tuli komea. Täytyy tässä joku päivä kuvata uudelleen. JA ainii nyt on myös tilattu Höökiltä Vokulle 2xloimea ja pieni yllätys, sekä äiti käy Horzella hakemassa torstaina uudet kuolaimet, riimut ja kujetustossut. Että voi tätä rahan menoa on se kyllä kallista pitää hevosta.



4 kommenttia:

  1. Hyvä me !! Parin viikon päästä uusiks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep oltiin aivan mahtaviii. Ja todellakin uusiks :D

      Poista
  2. mitä ihme deltoja kokeilitte???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin jo jokin aika sitten Vokulle pelham-deltat semmoiset nahkaiset lenkit mitkä tulevat olympioiden esimmäiseen ja viimeiseen renkaaseen luoden suuhun hieman erillaisemman vaikutuksen.

      Poista