perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kisoissa

Eilen en jaksanut enää kirjoittaa, kun tultiin kisoista kotiin puol ykstoista. Kisat oli jossain ihan hevon kuusessa, jollaan soramontullla. Kun sinne saavuttiin iskä sano ensimmäisenä " Nythän myö ollaan ihan olympianstadionilla ja meillä on ihan rinne katsomotkin edessä ja aitoi paikka. Kisat oli kyllä aika epämääräset ainakin sen porukka, mitä siel oli ja osallistuminen makso 15€ er luokka.
    Meillä oli Vokun kanssa kauheen yli pukeutunu oli, kun olin ihan vimpan päälle hepan laittanu ja siitä hyvästä porukka tuijotti hevosti ihan mukavin määrin.
    Luokkina hypättii 80cm jossa puhdas perus rata ja uusinta, mutta oltiin vasta kolmansia. Ja 90cm oli puhdas perus rata, ei kylläkään kauheen siisti, ja ne laitto viellä sinne radalle vesimaton, jota me ei olla aikasemmin. Eikä rataan päässy tutustumaan, mikä on ihan hyvää harjotusta meille. Kerettiin kuitenkin käydä katsomassa matto ennen lahtömerkin alkua. 90cm otti hienon kakkosen ja oli muutenkin tosi kivan kepeä ratsastaa molemmat radat. Erikoispostaus tulee heti kun saan materiaalit Neealta ja Moonalta eli viimeistää sunnuntaina.


Erikoispostauksen toinen osa: Osa 2


90cm jälkeiset tunnelmat

1 kommentti:

  1. sulla on tosi kiva blogi :) siisti ja sun kirjotuksia on kiva lueskella. En ois uskonu että ylläoleva heppa olis ex-ravuri ! Näitä ex-ravuri blogeja on ihan mahtava lueskella,koska itselläni on kans ratsun alku tallissa ( http://maijujaemma.blogspot.fi ), rupesin blogis lukijaks ja ois kiva jos oisit kiinnostunu vilkaseen mun ja heppani blogia? :)

    VastaaPoista