Never too late

Minun oli tarkoitus saada tämä postaus ulos jo aikoja sitten, mutta kun veljeni sitten ilmoitti vievänsä mokkulan mukanaan mennessään kaverille. Homma kusi totaallisesti !

Elikkäs perjantaina varasin kentän ja tarkoitus oli vääntää koulua. Kuuvaajankin sain mukaan, kunhan oli ensin ratkottu erimielisyydet äänekkäästi kotona. Varustelin Vokun hiljakseen tallilla ja putasin saappaat, jonka jälkeen se oli lets mennään. Kentällä ei väännetty mitään erikoisempaa, kuin vähän taivutteluja ympyrällä, että saataisiin nuo lavat auki kunnolla. Käynnissä taivuttelin ensin molempiin suuntii ihan hieman ja yritn saada ruunan rennommaksi. Ruuna rentoutuikin yllätävän nopeasti ja pystyi vaatimaan nenää enemmän sisällepäin. Ruuna vastasi apuihin todella hyvin ja siitä olikin hyvä jatkaa harjoitusravilla. Harjoitusravissakin asettuminen sujui hyvin ja ympyrän linjat pysyivät juuri siinä missä pitikin. Ravikin oli hallittua ja ruuna todella yrittä kaikensa tehtävän aikana.
 Kokeilin sitten taivuttaa Vokua kevyessä ravissa, mikä ei tuottanut mitään ongelmia vaan kaikki sujui kuin elokuvissa konsanaan. Laukassa nostot takkuilivat hieman, mutta muuten laukka oli siisti ja hidasta. Eivätkä ympyrän linjat olleet lapselleni niin haastavia eli oikomisista ei ollut tietoakaan. Ainoa miinus koko päivässä oli se, että kotiin laukatessa meiltä lähti oikea etukenkä, mikä pilasi minun muut viikonloppu suunnitelmani Vokun kanssa.
Nyt Voku on ollut öitä ulkona, kun on ollut niin hyvät ilmat ja kenkä saattin jalkaan vasta tänään kun tallilla on ollut kamala härdelli, kun puru kuorma oli myöhässä ja piti hevosia viedä klinikalle jne.

Haaste ja katastrofi

Apua eilen kävi niin, että oma koneeni sanoi itsensä irti ja hajosi. Tai no oikeastaan se lipsahti käsistäni ja näyttö meni tuhannen sirpaleeksi. Siinä kohtaa kyllä tuli kirottua, joka ikinen mahdollinen karma, mitä vain voi olla. Mutta ei hätä kuulemma ollut tämän näköinen tai siis niin ainakin isäni sanoi ja lupasi ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, joka tulisi korvaamaan koko koneen. Huh en siis ole menettänyt koko elämääni. Mutta jouduin kumminkin siirtymään plan B, joka sisälsi salakavalan suunnitelman kaapata broidini pöytäkoneen omaan huoneeseeni. Suunnitelma toimi oikein hyvin, koska tässä viellä kirjoittelen.

Ja käytiinhän me Vokunkin kanssa ulkoilemassa, kun oli nuo kovat pakkaset niin ei päässyt oikein liikkeelle kunnolla. No eihän me päästy pihasta kuin n. 500m, niin polle seisahti keskelle tietä ja kuunteli tarkasti eteenpäin. Rupesin itsekkin kuuntelemaan edestä kuuluvaa ääntä ja tunnisti äänet nopeasti Moonan ja Neean riitelyksi. Tytöt tulivat vastaan ajaen pilkukasta shettistä, joka oliu aivan veret seisauttavan kamala Vokun mielestä. Ilmeisesti myös Julia pelkäsi Vokua, koska se pysähtyi vähän matkan päähän tuijottamaan järkyttyneesti Vokua. Lopulta hepat selvisivät järkytyksestä ja päätimme liittyä tyttöjen seuraan maastoon. Onneksi aina ravatessa Julin kärryjen taakse, koska muuten Vokulla olisi ollut aivan liikaa painetta suussa, mutta kyllähän se kuolasi Neean niskaan ja pökki Moonaa muutaman kerran matkan aikana.

Vaikka lenkillä olikin hieman vilpoista, niin pitkästä aikaa oli ihanaa vain olla ja nauttia elämästä, kun kirjotuksetkin ovat tulossa ja tämä yleinen stressin taso on aivan liian korkea, mutta minkäs teet. Lopuksi tallilla tuli ajettua Vokun tukka ja kerrospuettua se oikein kunnolla. Lopuksi kokeilin viellä tulisiko ruuna perässäni karsinaan, joten otin siltä riimut pois tallissa ja lähdin koti ulko-ovea. Voku katseli hetken käytävällä, kunnes päätti liittyä seuraani ja mentiin ulos. Ulkona se kääntyi ympäri ja odotteli, että sai oven kiinni ja seurasi täysin vapaana n. 1 m etäisyydellä minusta aina karsinaan asti. Kai tuo minun poikani alkaa olla kunnon sylipuudeli.

                              Kiitos Ira

New blog love:
Tässä tunnustuksen pelisäännöt:
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle. Valitse 5 ihanaa blogia  ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

                                                    Viisi ihanaa blogia jotka valitsen ovat:

All these ups and downs

Helisevää naurua ja nukkuvia leijonia

Live like we´re dying

Ratsumäen talliblogi

Aramis ja Tintti

                                                                 

                                                                                                            

Maastoilua

Juuh eli nyt tänään oli Vokulla vapari, koska itselleni iski kamala migreeni ja selkäkin kiukettili hieman, mutta eilen käytiin heittämässä maastossa pieni lenki ennen piemeän tuloa. Maanantaina ruuna oli hieman pörheänä, kun kaikki tututkin paikat olivatkin äkkiä aivan uusia hänen silmiinsä, joten kaikkea piti pelätä aina lumiköntistä postilaatikkoon. Menimme kahlailemaan hankin pellolle, josta sitten jatkoimme matkaa metsän läpi tielle. Pari kertaa Voku pysähtyi kuuntelemaan korbat hörössä metsään päin ja alkoi jopa pörisemään huolestuttavasti. Tässä kohtaa yritin itse tiirailla hämärään metsään, mutta en teitenkään mitään siellä nähnyt. Samaa menoa jatkui kolmen pysähdyksen aikana, jolloin päätin sitten, että nyt ravataankin tämän metsän poikki koti teitä mahdollisimman nopeasti.

Tie olikin sen verran hyvässä kunnossa, että siinä pystyi laukkaamaan, joka toki oli Vokun mielestä äärettömän ihanaa, että laukka pohkeet annettua ruuna syöksähti laukkaan, mutta rauhoitti sen saman tien hiljaiseksi "ns. maastolaukaksi". Pari vaihtoakin tehtiin osa pukin kautta, mutta kaksi ihan ilman pukkia. Ja jaksoi jopa ravata rauhalliseen tahtiin ns, laukkasuoran, jonka jälkeen tallustelitiin tyytyväisinä kotiin. Kotimatkalla tuli nähtyä Neea ja Memmu, jotka olivat maastossa alkuverkkaamassa. Pollejen ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset, kun toisensa näkivät. Memmu pysähtyi korvat hörössä tuijottamaan Vokua ja Voku säikähti Memmua, kuin ei olisi koskaan toista hevosta nähnyt.
Ja näin lopuksi viellä kuvia tänään tallilta.