Erikoispostaus- Päivä kisahoitajana

Tänään pääsin tekemään uuden alue valtauksen, tai no uuden ja uuden. Paremmin sanottuna loin uuden näkökulman. Kuten otsikosta voikin jo päätellä olin ensimmäistä kertaa elämässäni kisahoitajana ratsastuskisoissa. Jotenkin sitä aina ajattelee, kun itse on kisoissa ja on se auttava käsi kisahoitaja matkassa, että se hoitajan osa ei ole hirveän työläs homma ja se on vain sellainen extrajuttu. Mutta tänään kyllä itse huomasin, että kisahoitaja on yhtä tärkeä ratsastajalle kuin itse ratsu, millä kisataan. Ja että se homma on oikeasti rankkaa, joten tässä kohtaa kaikki kunnioitus kaikille kisahoitajille. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kisahoitajaksi Neealle ja Memmulle, jotka kilpailivat tänään Kotkan alue-esteissä. Herätys minulla soi jo varhain 07.45. Aamu valmisteluiden jälkeen olin kavereitten pihassa siinä 08.15 ja matkaan lähdettiin 08.30. Ja joudun nyt kyllä myöntämään, että en ole elämäni aikana koskaan ollut alue-kisoissa ja jännitin hieman, en kyllä tiedä miksi ? Paikan päällä toimittiin tutulla tavalla poni pois kyydistä ja ilmoittautumaan, jonka jälkeen Neea lähti verkkaamaan Memmua ja minä juoksin perässä kameran ja muiden tavaroiden kanssa. Neea otti, jopa minut mukaan kävelemään rataa ja huomasin rataa kävellessä, että aluekisojen radat ovat paljon pitempiä ja teknisesti haastavampia, kuin seuraradat, mikä nyt tottakai on ihan loogista, mutta kyllä se radan kävely meni jo melkein kunto urheilusta.

80cm rata

90cm rata 

Voisin jopa sanoa, että tänään olin oikea ikiliikkuja, jos en ollut ponia taluttelemassa, kuten oikea kisahoitaja, niin olin kentän laidalla kuvaamassa sileä työskentelyä, maneesissa verkkaa tai itse napsimassa kuvia ihan radalta, joten en oikein edes kerennyt huomaamaan ympärilläni olevia muita ratsukoita tai saatika pysähtynyt ihailemaan upeita puokkeja. No ei se mitään, kun kuitenkin Neea ja Memmu ottivat hienon voiton 80cm ja 90cm meni pudotuksen kautta viidenneksi. Toisaalta oli todella virkistävää olla vain se henkilö joka taluttelee heppasta, kun ratsastaja duunailee omia juttuja ja kaiken lisäksi, kun Memmu on kisapaikalla aivan erilainen, kuin Voku. Tammukka seisoskelee kiltisti paikallaan, kun käsketään ja kävelyttäessä menee vierellä. Toisin kun Voku vetää usein hoitajaa perässään ja pyörii hermostuneesti ympäriinsä, joten kyllä oli ihana olla kisoissa lunkin ponin kanssa. Mutta kyllä siinä loppuvaiheessa rupesi jo hartioissa tuntumaan, kun piti kannella kahta kameraa ja kahta putkea koko ajan mukanaan. Ja lopulta kun päästiin kotiin niin, jopa jalkani sanoivat sopparinsa irti, kun lysähdin sohvalle. En olisi ikinä arvannut, että homma on noin rankkaa. En oikein tiedä, mitä kuvia tähän postaukseen olisi pitänyt laittaa, joten laittelin vähän sitä sun tätä. Ja vielä isot kiitokset Neealle, joka otti mut mukaan kisoihin ilmaiseksi orjatyövoimaksi.

Mutta loikoiluni ei suinkaan voinut jatkua pitkään, sillä minun oli vielä liikutettava Voku. Olin varannut meille kentän, että juoksuttaisin ruunan irtona. Joten ei kun kamat kasaa ja kävellen tallustamaan kohti kenttää. Ruuna oli jo kävellessä hyvin letkeä. Kentällä juoksutin ruunaa ensimmäiset 20 min satulan kanssa, josta olin ottanut jalustimet pois ja virittänyt sivuohjat. Voku ei kiukutellut yhtään sivuohjista vaan niiden avulla hakeutui vielä paremmin muotoon ja kulki nätin näköisesti. Tämän jälkeen heitettiin satula ja muut vermeet pois ja irtojuoksutus alkoi. Aluksi Voku ei tajunnut, että sillä oli koko kenttä käytössään, vaan jatkoi ympyrällä pyörimistä. Kunnes lopulta tajusi, että liina ei rajoita sen menoa enää jolloin poika ampaisi pukkien saattelemana pitkin kentän laitoja niin, että hiekka pöllysi. Esittihän ruuna aina pieniä vilauksia, jonkin sortin liitokavioliikkeistään.

Sumuista taivuttelua

Ennen kuin menen varsinaiseen asiaan. Tiedoksi kaikelle teille, jotka ette ole tai ehkä jo olettekin huomanneet oikealle sivupalkille on ilmestynyt jotain uutta. Kyllä nyt meidät löytää myös Facebookista, jossa jaamme kuulumisia blogin rinnalla. Joten kaikki vaan tsekkaamaan ja tykkäämään !

Eilen käytiin Vokun kanssa hieman palauttelemassa kisaviikonlopun jälkeen pellolla ilman satulaa. Jotenkin meillä oli koko päivän hirveän sumuista aamulla en meinannut nähdä edes meidän postilaatikolle ja sinne on noin 10 metriä, ja sumuisuutta jatkui koko päivän, mikä näkyy myös kuvissamme. Ennen lenkille lähtöä pääsin vaihtamaan yksin hevoset ja voin sanoa, että sen lauman vaihtaminen ei ole mitään lystiä, kun muu porukka olivat harjotusraveissa. Lopulta sai kuin sainkin hepat vaihdettua alat pestyä. Voku olikin iloksen päättänyt pyöriä jossakin tarhan mutalammikossa ja oli kauniin kuran peitossa. Menihän siinä tovi kun sen kaiken mudan sai raaputettua irti ruunan karvasta, mutta ilmeisesti vain toinen meistä nautti hoidosta ja se en ollut minä. Voku oli pitänyt vaparin maanantaina, joten ihan mielenkiintoani laitoin sille oliivin, jota käytämme koulua vääntäessä.  Kuten kahdesta alemmasta kuvasta voi nähdä, että mukatun ja muokkaamattoman ero on aika iso !

Pellolla ei mitään kummosia tuupailuja tehty, vähän taivuteltiin kumpaankin suuntaan, jakaisessa askelajissa. Käynissä ruuna oli hieman jäykän oloinen, eikä sisäpohje meinannumennä läpi millään. Vasempaan kierrokseen pohje ei meinannut millään mennä läpi. Mutta verryttyään hieman, alkoi ruuna toimia, mutta ei ihan sillä tavalla kuin olisin sen halunnut toimivan. Ravissa oli kanssa sama juttu plus, että kun rupesin hiljentämään ja asettamaan Voku siirty käyntii, jonka jälkeen pysähtyi. Tätä kesti jonkin aikaa ja ravikin oli hieman tahmeaa. Lopulta sain muutamia hyviä pätkiä ja päätin lopettaa siihen tuuppailun. Laukkailin kumminkin molempiin suunntiin rennosti ennen kuin lähdimme kotiin. Tallilla kerroin äidilleni ruunan jäykkyydestä ja hän sanoi, että mari olisi ensi viikolla tulossa hoitamaan tiistaina hevosia ja voisi ottaa Vokun myös mukaan. Mari on hoitanut Voku aikaisemminkin hyvillä tuloksilla ja odotan innolla tiistaita. Blogiinikin saatan tehdä jopa erikoispostauksen tyyppisen jutun Vokun ollessa Marin hoidossa saa nähdä.

Kisaviikonloppu

Nyt on takana kisaviikonloppu, josta tuli kuin tulikin menestystä. Lauantaina olimme KR:n järjestämissä estekisoissa ja kisasimme luokassa 60-70 cm. Mietin pitkään kumpaan luokkaanhepan ilmoitan tähän 60-70 cm vai 80-90cm, mutta pääyinlopulta pienempään, sillä sunnuntaina kuitenkin hyppäsimme kaksi luokkaa, ettei Voku ihan väsähtäisi. Herätys oli siinä puoli yhdeksän pintaan ja lähdimme heti aamupalan jälkeen talliin laittelemaan kamoja valmiiksi. Päätimme Hennan kanssa laittaa näihin kisoihin ihan tavalliset kamat, että meidän kunnon kisakamat säilyisivät puhtaina sunnuntaisia seuramestaruuksia varten.

Verryttely tapahtui ulkokentällä, jonne oli rakennettu kolme estettä (Okseri, pysty ja ristikko). Voku tuntui verkassa hyvältä se ei kaahottanut ja kaikki avut menivät perille oikein hyvin. Onneksi olin pitänyt ruunan yötä ulkona, sillä sillä oli ollut kaksi helppoa päivää ennen kisoja, joten ilman yöulkoilua homma olisi ollut aivan toivotonta. Myös verkka hypyt olivat tasaisia, joita otimme muutaman kumpaankin suuntaan pystyllä ja okserilla. Ennen radalle menoa huomasimme Hennan kanssa, että Voku oli polkaissut vanhan jälkensä auki ja etujalan suojat hankasivat siihen, joten otimme ne pois kokonaan ja huuhtelimme polkeaman huolella annen radalle menoa. Eikä se onneksi ollut kuin ehkä sentin mittainen ja ihan pinta haava, jonka laitoin kyllä illalla kotona kalanmaksaöljykääreeseen.

 Ratsastettava rata oli suht vaikea ja se sisälsi paljon tiukkoja käänöksiä, joten otimme radan rauhassa ja varman päälle. Suoriuduimme radasta puhtaalla nollalla jarata oli yksi parhaita, mitä olen ratsastanut. Ja ylsimme tässä luokassa 2/13 ja hävismme ykkösestä vaivaiset 2 sek. Saimme kuitenkin jokaiselle esteelle hyvät paikat, eikä meille käynnyt huonoa tuuria, kuten muutamalle muulle ratsukolle, jotka kaatuivat radallla liukkaan pohjan takia. Minulla oli myös tapani mukaan hirveä pulina koko radan ajan, kun jutustustelin tai ajattelin ääneen ruunan kanssa, miten radalla mennään. Mikä katsojien näkökulmasta oli erityisen hupaisaa, mutta itselläni se auttaa keskittymään rataan paremmim enkä rupea hätiköimään niin hirveästi. Illalla viellä laittelen ruunalle jalkaa magneetti patjat ja hieman linimentiiä selkään ennen kuin se pääsi nukkumaan.

Sunnutaina olikin sitten oman seuran mestaruuudet, jossa hyppäsimme kaksi luokka. Aamulla herätys soi samaan aikaan kuin lauantaina, ja meillä ei mennyt kauaakaan kun heppa oli kyydissä, koska joudimme tekemään kristillisen työn jaon minä kannoin ratsastajana kamat autoon ja Henna sai hoittaa ja laittaa hepan valmiiksi. Voku oli hieman rauhaton kopissa matkustaessa. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja ilmoittautumisen jälkeen otimme ruunan kopista pois ja aloimme laittelemaan, sitä valmiiksi. Verytellessä Voku oli hieman laiskan tuntuinen, mikä saattoi johtua, että meillä oli eilen myös ollut kisat. Verkka hypyt onnistuivat hyvin ja ensimmäisen luokan 70cm arv. AM5 rata sujui hyvin ja rauhallisesti. Voku otti hyvät hypyt esteille ja malttoi hyvin. Mutta uusinnassa meille kävikin taas ihan tosin sillä ensimmäisen esteen tullessa vastaan Voku teki hieman huonon hypyn ja alas tullessaan minä sitten jotenkin päädyin maistelemaan kentän pohjalla ollutta hiekkaa. Joten sijoittumis mahdollisuutemme menivät siinä, mutta onneksi voin ylpeästi sanoa etten ollut ainut, joka sitä hiekkaa maisteli nimittäin yli puolet ratsastajista tippuivat.

80cm rata ei mennyt sitten nappiin mistään kohtaa. Voku oli jo hieman väsähtänyt, jonka takia puomit tulivat alas. Ensimmäiset kaksi hyppyä olivat hyviä, mutta sen jälkeen homma jotenkin vain levisi käsiin. Minulla löi jossain kohtaa aina pää ihan tyhjää, minkä voi myös videolta huomata, joten virhepisteitä kerääntyi tällä kertaa 12vp. Mutta ilokseni kisojen lopussa ilmoitettiin, että olimme Vokun kanssa voittaneet Mestaruuksissa Senioreiden hopeaa. Joten ihan tyhjin käsin ei lähdetty kotiin. Palkintojen jaossa ruuna ei meinannut pysyä oikein aloillaa, joten jouduin pyytäämään äitiä pitämään ruunaa paikoillaan Hennan kuvatessa.