tiistai 3. joulukuuta 2013

sekasortoa tallilla ja kotona

Hei lukijat viimeinkin kerkeän tässä kiireen keskellä päivitellä kuulumisiani tänne teillekkin. Viimeisten viikkojen aikana olen kärsinyt maailman hirveimmän 7 pvä kestävän mahataudin, josta parannuttuani olemme ahkerasti järjestäneet ylioppilasjuhliani. Ja muuten olen ollut kiinni koulutehtävissäni varmistaakseni valmistumiseni. Kelitikin ovat olleet omasta mielestäni hirveitä, kun on kylmää, muttei lunta jolloin tiet ja muut paikat ovat hirveässä kunnossa, joten me ollaan  Vokun kanssa käyty kävelemässä pitkiä lenkkejä vaan. Tallin esittelyäkin olen saannut kuvatttua melkein kaiken matskun, mutta ongelmia on tuottanut valon riittäminen koulun jälkeen tai sitten tallilla on ollut käytävä täynnä heppoja valmiina hiitille, jolloin kameraa ei uskalla avata. Mutta tänään pitelin Vokulla vapaata, kun eilen päästiin ihan kunnolla maastossa menemään ja  minulla oli kaksi lainahevosta tänään liikutettavani, sekä kasa muita tallihommia.

Ensimmäinen lainahevoseni oli tallimme yksi tallimme klassikoista Vieskerin Vissi paremmin tunnettuna Ahkera poika, koska tuo juokseminen radoilla ei ole kaikista nopeinta. Saatiin seuraksi Stella ja äiti, lenkkinä heitettiin ihan semi reipas paljon hidasta hölkkää, kun tahtoi ruveta tierottamaan. Vissi oli aivan ihana verrattuna Vokuun, kun tämä ruuna on semmoinen menen niin hitaasti kuin vain voin ja tällä on kaikki palaset kouluratsuksi, joten jos joku etsii itselleen kouluratsua. Niin tässä olisi heti kilpauran lopettamisen jälkeen, mikä luultavasti tapahtuu nyt talven jälkeen. Toisena heppana pääsin pitkästä aikaa menemään ilman satulaa Villellä= Meidän tallilla tunnetaan myös vompattina. Juu meillä on hienot lempinimet näille hepoille, esim Vokuakin kutsutaa Juutalaiseksi tai Natsiksi sekä kottarainen on myös välillä käytetty nimike. No mutta kuitenkin niistä joskus toiste. Päästiin Villen kanssa menemään ilman satulaa ja käytiin ihan kävelemässä ja voi vitsi miten oli rentouttavaa, kun ei tarvinnut koko ajan murehtia, että polle ampuilee joka suuntaan. Muuten yritän saada sen tallin esittelyn nyt viikonloppuna ulos heti juhlien jälkeen, kun se tekeminen on ottanut niin paljon takapakkia sekä toteutella muitakin ideoitanne.

Ahkera poika valmiina lenkille
Vokun klippaus kuvio lähelt 


4 kommenttia:

  1. hah, mistä lempinimi juutalainen tai natsi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä kun ruuna tahtoo olla hieman oikukas aika ajoin. Tarhasta karkailu, maastossa vieminen jne :D Omapaisen luonteensa vuoksi :)

      Poista
  2. Jouluterkut koko tallille Pilipalin Pojalta :)

    VastaaPoista