keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Vähä uutta kuosia polleen





Heips kaikki ! Ajattelin laitella tänne tänään pientä videon pätkää, kun Vokun kanssa ei olla oikein mitään päästy tekemään, kun Mari hoiti sen taas tiistaina ja tänään sille oli määrätty vapari. Elikkäs klippailtiin ruuna uusiksi kisojen jälkeen. Minulle iski jotenkin hirveä taiteilufiilis ja sormeni syyhysivät päästä klippaamaan, jonkun ihanan kuvan Vokun persauksiin. Vaihtoehtojen määrä oli suunnattoman iso, mutta lopulta sain päätettyä kaksi erittäin hienoa kuvaa, joita sitten epätoivoisesti yritin klipata pollelle. Apila epäonnistui täydellisesti, joten ajoin sen pois ja jätin pataässän. Alunperin videolla piti olla äänet, mutta kuunneltuani sen tajusin, että kielen käyttö tässä kohtaa ei ollut paras mahdollinen, joten sen takia musiikilla. Tällä kertaa ei tule enempää, mutta älkää vielä masentuko olen nimittäin muutaman lukijan pyynnöstä ajatellut kuvata viimeinkin talliesittelyn, joten seuraava kysymys ? Haluatteko te sen mieluimmin kuvina vai videona ?



12 kommenttia:

  1. tee talliesittely videona! tuo klippaus kuvio oli tosi upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Täytyy ilmeisesti kaivaaa videokuvaus kamat esiin :)

      Poista
  2. olisi kiva jos talliesittelyssä olisi kuvia ja video :) ja voitko samalla esitellä koko pihapiiriä pikaisesti :)

    VastaaPoista
  3. voitko jossain vaiheessa tehdä postauksen jossa esittelisit muita lemmikkejä (jos on) ja hevosia ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllähän tuo onnistuu. Olen joskus aikaisemmin tehnyt postauksen, missä esittelin omia suosikkejani meidän tallilta. Mutta ainahan sen voi uudelleen tehdä :D

      Poista
    2. Voitko linkata tähän sen postauksen missä kerrot haluaisin käydä katsomassa :)?

      Poista
    3. http://emsjavoku.blogspot.fi/2012/07/erikoispostau-muut-murmelit.html
      Tuossa on muutamasta hepasta, ennen kuin kerkeän tekemään uuden :D

      Poista
  4. klippasitko heppasi iha kaljuksi ? :D miksi et tehnyt jotain tiettyä vaikka satulan alle jäävää karvakohtaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan nutina poika on. Klippasin viime vuonna loimiklippauksen vaikka itse siitä kovasti pidinkin niin kun ruuna on kokonaan naku kuvatus on helpompaan :D

      Poista
  5. tee jokin videopostaus teidän maastoista ja sitten sinun koulupäivästä jossa kuvaisit joitan videopätkiä aamulla ennenkun lähdet kouluun ja koulupäivästä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maastoista voin tehdä heti kun vaan saan siihen sopivan kameran käsiini. Koulupäivän voisin tehdä muuten, mutta näillä näkymin valmistun 5.12.2013 lukiosta :)

      Poista