Irtohypytystä

Aaa tänän olikin sitten ohjelmassa, jotakin voisiko sanoa henkisesti kehittävää puuhaa, koska me saatiin aikaisiksi kasattua erikoislaatuinen este, jota Vokun oli tarkoitus hypätä. Lämmittelyksi Voku sai ravailla muutaman kierroksen tarhaa ympäri kumpaankin suuntaa ennen kuin aloitettiin. Ruunassa olikin tänään mukavasti virtaa, kun tahtoi vauhti kiihtyä verryttelyssä 0-100 vähän väliä. Aluksi hypättiin n. 60cm, että toinen honaisi, mistä oli kysymystä ja sitä tahtia sitten nostettiin. Suurin tänään ylitetty este oli n. 90cm, koska ämpärien korkeus loppui tässä kohtaan. Mikä saikin isäni hommaamaan meille ensi vuodeksi muutamat tolpat ja puomit. ( Eli älkäää ihmetelkö esteen kummalista ulkonäköä). 90cm jälkeen muokkasimme estettä korkeaksi ristikoksi tai jotakin sinne päin. Ja tämä este tuottikin sitten hieman hahmotus häiröitä Vokulle, esteelle tuli hyvinkin hassuja hyppäjä, mikä sai minut ja Tytin kierimaan lumessa nauraen.

Kyllähän Voku sitten lopussa pääsi esteen yli molemmista suunnista virheettoman puhtaasti. Ja voin myöntää, että hevoseni ei todellakaan ollut mikään pegasus lentäessää esteiden yli siivet auki. Vaan näky muistutti enemmänkin liito-oravan hätä laskua. Mutta eihän kotona aina tarvitse niin tyyliillä hypätä, eihän ?. Tallilla tuli pidettyä ruuna letkuissa ja käärittyä jalat, vaikka koko hupi kesti 25min, mutta silti ja kaiken kukkuraksi poika sai kupin täydeltä porkkanoita ja muita herkkuja.

Talvi riehaaaaa

Nyt on ollut niin paljon toimintaa, että on parempi pläjäyttää kaikki samaan postaukseen, kuin kirjoitella erikseen. Serkkuni saapui helsingistä vierailemaan/hepailemaan tänne maalle.

Torstaina:

Njääh silloin ei tapahtunut mitään erikoista. Käytiin kävelemässä Vokun ja Tanen kanssa lumisessa maastossa. Voku otti lenkin ylättävän lunkisti verrattuna Taneen, joka steppaili ja pörisi aivan liian energisenä. Siinhän se lenkki meni kävelle, jonka jälkeen kävin viellä taivuttelemassa Vokua hangessa. Voku oli hieman jäykähkö, mikä vaikeutti taivuttelua, joten jätettiin se käynnn ja ravin tasolle.

Perjantai:

Perjantaina päästiin Villen ja Vokun kanssa reipaammalle maastolenkille, harmi vain, että kello oli je sen verran, että pimeä ehti yllättää meidät puolessa välissä lenkkiä. Onneksi oltiin kuitenkin varauduttu ja hepoilla oli paksut viltit päällä, kun lämpätila alkoi laskea.  Kun tuli hämärämpää niin polletkin alkoivat sinkoilla ympäriinsä varsinkin ensimmäisellä ja yös viimeisella laukka pätkällä. Molemmat sen kuin ampaisivat hännätä pystyssä matkaan, eikä jarruista ollut tietoakaaan. Loppumatka sitten päätettiin hölkkäillä hiljakseen, ettein vaan käy mitään. No lopputulos oli se, että päästiin kotiin ehjin nahoin, mutta ensi kerralla ei lähdetä näin myöhään liikenteeseen.

  

Lauantai:

Tänään päätettiin sitten Tytin kanssa harjoitella Villen ja Vokun hyppäämistä. Itse menin Vokulla ilman satulaa ja Tytti taas meni Villen kanssa satulalla ja esteen suuruus oli hurjat 50cm, koska Villellä ei olla hypätty todella vähän. Molemmat hyppäsivät erittäin hyvin, vaikkakin Voku olisi kaivannut hieman lisää haastavuutta, mutta tyytyi lopulta 50cm. Kävimme myös kävelyttämässä Valtoa ja Amigoa, mutta lenkki jäi hyvin lyhyeksi, koska pakkanen kiristyi ja pollet alkoivat tärisemään, vaikka olivatkin vilttien alla piilossa.

Lumista huvittelua

Viimeinkin pääsin ulos, tämä neljän seinän sisällä istuminen ei todellakaan tee hyvää kenenkään pääkopalle, mutta minkäs teet kun kipeä olet ? Mutta muutaman teekupin voimilla sain vedettyä talli vaatteet päälle ja eikun ulos -20 asteen pakkaseen. Itseeni tyytväisenä raahasin heppani ulos ja ajattelin ottaa kameran kauniiseen käteeni ja kuvata heppaani tänään ihan itse. No kerrankin minua onnisti, koska ruunalla olikin sitten sen verran virtaa että rallatti tarhaa ympäri häntä pystyssä ja vinkui kuin pieni vauva. Hetken riehuttuaan yksin Voku ravasi portille vaativa ilme naamallaan jonka olisi voinnut tulkita näin " Hei nainen ei täällä ulkona ole kiva riehua yksi, joten tuoppas mulle kaveri". No eihän siinnä voinnut muuta kun ottaa suunnaksi tallin ja hakea ruunalle kaveri tarhaan.

Tallissa:

Minä: ÄITI !! voinko viedä Vokulle kaverin ??
Äiti: Kyllä se osaa olla yksi.
Minä: Mutta se ikävystyy
Äiti: Eipäs ja kenet sinä edes ajattelit viedä ?
Minä: Boogin ??
HILJAISUUS
Äiti: No ethän sinä isoa hevosta voi viedä mökkiin. Eihän se edes muhdu sinne, vie vaikka ville ?
PITKÄ HILJAISUUS....
Minä: Äiti mä puhuin kyllä nyt tarhakaverista.
Äiti: ups...

No sain sitten vietyä Boogin ulos ja kaverusten riemulla ei ollut rajaa kun rallatettiin ympäri tarhaa hännät pystyssä. Myöhemmin kävin viellä ratsastelemassa Vokun ilman satulaa tarhassa. Mitään kummallisempaa ei tehty vähän taivuteltiin, joka meni läpi kohtuudella ja sitten otettiin siirtymisiä Ja harjoiteltiin tekemään kunnon kulmia, mikä olikin sitten aivn ufo juttu meille. Ilmeisesti kumissa oli jotakin mikä saattoi vaikka syödä meidät, joten sinnehän ei siis voinnut mennä. Siirtymiseksin sujuivat moitteetta paitsi, että itse olin lentää hankeen nostaessa laukkaa, kun ruuna heitti aivan järkyttävän kokoisen pukin. Hädin tuskin olin saannut itseni tasapainoon, kun jo uutta pukkia tuli ja ulkopuolisen mielestä kyseessä olisi ollut rodeo-show, mutta jollain ilveellä sain pidettyä itseni kyydissä ja sen jälkeen totesin, että nyt riittää laukat tältä päivältä. Hyvä karmani ei kuitenkaan jatkunut pidemmälle, kuin kuistille. Sattumoisin avasin oven ja äitini huusi minua hakemaan jotakin autosta ja tieysti pamautin oven kiinni, jolloin suuri määrä lunta tupsahti päälleni. Joten tämä tästäkin karmasta.