pretty, pretty please don't you ever, ever feel like your less than less than perfect.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun joutuu aloittamaan tuon kerrospukeutumisen omalla ja hepa kohdalla. Ja voin vannoa, että tämän päiväisen sään kokemana voin todeta ettei tuo ilmastonmuutos ole tänne nyt mitenkään vaikuttanut, kun postinumero oli melkein siperian puolla. Meillä tuuli viellä aivan kamalsti, että yöllä tuumailin, että lähteeköhän tämä katto tästä pään päältä milloin ?. No mutta kuitenkin oli uskaltauduttava tuonne kylmyyteen, koska kaksi hevosta vaativat liikutusta. Amigolla käytiin vaan pellolla taivuttelemassa, kun kaikki tiet olivat aivan järkyttävässä kunnossa. Tehtiin niitä tavallisia taivutteluja ennen starttia. Amigo on kehittynyt oikein hyvää vauhti, ottaen huomioon treenien määrän suhteessa osaamiseen. Nyt pystytään tekemään kokonainen ymprä asuttuneena käynnissä eikä enää pusketa kohti ympyrän keskelle. Ravi- ja laukkatehtäviä ollaan tehty vähemmän viellä, kun pojalla ei riitä tuo tasapaino. Mutta saatiin me tehtyä pieniä pätkiä pohkeenväistöjä molempiin suuntiin.

Vokun kanssa oli varattu kenttä, mutta peruin sen koska se oli aivan kamalan kova enkä halunnut heppaa rikkoa, joten otettiin suunaksi sama pelto. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mentiin hampaitten katsomisen jälkeen ja muutos oli huomattava. Nyt pidätteen menivät läpi ilman ikuista taistelua. Vokun kanssa sitten tehtiin kahdeksikolla ravitaivutuksia, joissa toimi oikein kivasti ja oli erittäin kevyt ratsastaa. Myös Vokun kanssa kokeiltiin pohkeenväitöä käynnissä, että ravissa ja nyt kyllä ruunalle kävi kaikki. Laukkatehtävinä kokeiltiin vaihtoja, jotka onnituivat suht hyvin, vaikka suurin osa vaihdoista tuli pukin kautta, mutta saimpahan itse naureskella matkan varrella. Toisena laukka tehtävänä lyhennettiin laukkaa niin hitaaksi kuin vain mahdollista ja tämääkin sujui oiken hyvin ja ensimmäistä kertaa viikkoihin oli nautinto ratsastaa koulua pellolla ilman mitään hötkyilyä.

Tallilla kävin hyvin mielenkiitoisen keskustelun muiden kanssa:

Tulen ratsastamasta hepalla umpijäässä ja kävelen talliin.

Minä: Kyllä murulle täytyy tuo uusi sisätoppaloimi laittaa ettei palellu yöllä.
Alpo: No voi tietty ettei vaan palellu :DDD. Mitäs sitten kun tulee -30 astetta.
Minä: Olen ovela ja vuoraan hevosen ensin kaulakapallisella loimella ja sen jälkeen laitan sen toppaloimen. :)))
Alpo: Vain näin meinaat tehdä.
Johanna: (katselee hetkenkä ja tokaisee) No on siinäkin alkuperäisrotu kun ei selviä paleltumatta edes pienessä pakkasessa.
Minä: Repesin :DDDDD mut hei se onkin mun polle...

Ja lopulta päädyin pukemaan Vokun sen uuteen mustaan sisätoppaloimeen ( koska asuu ulkokarsinassa), joka kylläkin puki ruunaa oiken hienosti.

 

Selvittelyä

Aamu alkoi tänään erittäin oudolla tavalla, kun alakertaa mennessäni huomasin keittiönpöydällä oleva ison kirjekuoren, joka oli lahden raviradalta ja osoitettu minulle ? No huolettomana kahvia ryystäessäni avasi kuoren ja menasi kyllä kahvit mennä väärään kurkkuun, kun sisältö paljastui. Kuori sisälsi lahden maalikamera kuvan Amigon muutaman viikon takaisesta juoksusta. Mutta miksi se oli tullut minulle. Enhn ole edes hevosen omistaja eikä nimeäni mainita missään, joten miten ihmessä kuva päätyi minulle. No viellä en sitä tiedä, mutta haittaahan siitä ei ole yhtää ompahan yksi muisto lisää kehytettävänä.

Ja sitten talli asioihin. Ollaan maastoiltu Vokun kanssa tässä nämä pari päivää ja tilanne on nyt menny sellaiseksi, että minulla ei kestä hermot enää maastoilla tämän herran kanssa. Kun puolet matkasta jaksaa mennä oiken kiltisti ja kuuntelee, mutta puolessa välissä tuntuu, että jalkojen alla olisi aivan eri hevonen. Tämä kiittä eteenpäin kuin höyry juna suuhun saat olla kokoajan muistuttamassa, että rakas hiljennäppä sitä vauhtia saamatta mitään vastausta. Tässä kohtaa, kun yrität ottaa ohjastuntumaan heppa alkaa upeasti hyppi pystyyn ja steppailemaan valmiina nostamaan laukan. Huhu nämä lenkit vievät mehut itsestä, mutta onneksi iskä lupautui katsomaan Vokun suun jos sieltä löytyisi ongelman ydin, jos ei niin olen päättänyt lähettää herrasta jouhinäytteen analysoitavaksi, jos ongelman onkin jossain muualla. Koska käytös on muuttunut puolen vuoden sisällä aivan mahdottomaksi, joten jossain on oltava vika. Koska en usko, että hevosellani on jakautunut persoona vaikka se siltä välillä tuntuukin , mutta toivotaan parasta. Ai niin ja viellä tämmöinen lisä info, että nyt on sitten vuoden viimeisiin kisoihin ilmottauduttu luokkiin 8cm ja 90cm-100cm.

Keltin maneesilla

Perjantaina lastattiin Voku koppiin ja lähdettiin Keltin maneesille hyppämään. Mukaan lähti myös Iitu valmentaja/kuvaaja. Olimme hieman aikatalusta myöhässä, mutta se ei kaatanut meitä tänään. Voku laitettiin maneesissa valmiiksi, jonka jälkeen alkoi armoton työ rakentaa rata. Iitulla oli jo mielessään hyvä rata ja me Vokun kanssa kanneltiin tolppia sinne minne piti. Voku jopa kauhisteli Iitun pudottamia puomeja siihen malliin, että ne olisivat voinneet syödä sen. Kokeiltiin tänään myös deltoja Vokulle, jos vaikka ei painaisi niin paljon. Osoittautui kuitenkin, etteivät deltat ollut ruunani juttu. Tahtoi vaan mennä huonommin joten ne päätyivät takasin laatikon pohjalle ja palattiiin vanhaan systeemiin. Verka meni hyvin kuten aina, mutta en ihan ilost hyppynyt kun katselin Iitun rakentamaa rataa. Se sisälsi hurjia esteitä, tiukkoja mutkia ja erikoisesti rakennettuja esteitä.

Aloitettiin ihan perussarjalla, joka ei voinnut olla 60cm korkeampi. Aluksi sarjalle lähetyminen tuotti ongelmia, koska ruuna tahtoi imeä hieman liian kovaa. Mutta muutaman hypyn jälkeen alkoi hieman tasaantua ja hypytkin alkoivat sujua. Esteet nousivat siihen tahtiin, miten hyvin hypätiin ja lopussa ruuna lensi 100cm yli helpon oloisesti. Ja muutenkin oli todella kiva ratsastaa, kun kuunteli ja mentiin semmoista hienoa hidasta ratsulaukkaa. Voi kumpa kisoissakin jaksaisi mennä näin hyvin. Vaikkakin meille tuli pari hienoa hissihyppyä ja erikoisesteitä pelätiin ihan hulluna, mutta kyllä niistäkin siten yli mentii, kun oli hetki kauhisteltu.

Tänään tulikin sitten napattua klipperi käteen ja ajeltua ruunan jalkakarvat ja kohennella muuta klippausta. Ja voi hyvänen aika sitä karvan määrää, mikä siitä ruunasta lähti. Koko tallin käytävä tulvi karvatuppuja ja itse olin tukehtua niihin aika ajoin. Kesti melkein kaksi tuntia vuodattaen verta hikeä ja kyyneleitä, että hevosesta tuli komea. Täytyy tässä joku päivä kuvata uudelleen. JA ainii nyt on myös tilattu Höökiltä Vokulle 2xloimea ja pieni yllätys, sekä äiti käy Horzella hakemassa torstaina uudet kuolaimet, riimut ja kujetustossut. Että voi tätä rahan menoa on se kyllä kallista pitää hevosta.