Maastoilua

Tänään käytiin Neean ja Toukon kanssa ihan kunnon maastolenkki pitkästä aikaa.  Ja ehdittiin jopa kotiin ennen pimeää. Voku oli taas tapansa mukaan alkumatkan oikein kiltiti ja malttoi mennä, mutta taas puolessa välissä tempo koveni ja vauhti kiihtyi varsinkin laukassa ja hieman jopa ravissa. Lenkki oli sinäänsä aivan normaali eli ei käynnyt mitään sen suurempaa katastrofia kuten yleensä, kun yhdessä lähdetään.

Ainut oikeasti huvittava juttu oli se kun Touko raukka jäi odottelemaan omenapuun luokse ja vaati omenoita hyvin dramaattisesti, mutta joutui nyt tällä kertaa jäämään ilman, koska omppoja ei enää ollut.  Ainii ja tulihan sieltä molemmilta semmoisia huvittavia pukkeja ainoa ero oli, että Touko pukitti, koska Voku hännysteli liian pitkään perässä ja Voku sitten vaihteli pukin kautta laukkoja aivan innoissaan. Eipä tuossa oikein muuta kerrottavaa ole, ainiin ja sitten totesin että tämä kyseinen Vompattini ajaa minut pian vakavaan konkurssiin. Tuli selailtu Horzen ja Hööksin kuvastoo ja todettua, että pakko kai se on liikkessö lähteä käymään Silmiin nimittäin sattui ks. tuotteet.

Kuin uitettu rotta

Tänään on tilin saldo on kaksi hevosta ulkoiluttetu kaato sateessa ja olo oli kuin uitetulla rotalla.
Iskän käskystö Amigo piti liikuttaa ensin, joten ei siinä auttanut muut kuin lähteä hakemaan ruunaa ulkokarsinasta käytävälle. Ilmeisesti kesketin Ampparin hyvät unet, koska ilme oli sen näköinen, kun sen raahasin karsinasta käytävälle. Kun oli polle harjattu ja oli satuloinnin vuoro toinen antoi minulle ilmeen, jonka tulkinnasta ei voinnut erehtyä " Ethän sä muija ole tosissa, että me lähdetään lenkeilemään tonne kaatosateeseen onko sulla nyt varmasti kaikki inkkarit kanootissa ". Tähän tuli vastattua " Älä välitä meitä on kaks jotka ei todellakaan haluu mennä tonne kastumaan, mut tuli ylemmätä taholta käsky, että pitää mennä. Niin en viiti omaa henkeäni riskeerata kyseenalaistamalla tätä päätöstä. Kestä elämä niin mäkin meinasin ". No eihän me päästy suoraa pidemmälle, kun vastaan tuli iskä ja Sanni kärryjen kanssa. Ja tietysti Amigohan ei ole koskaan nähnyt toista hevosta, joten päätti hypätä pystyyn ja heittää ympäri. Tässä kohtaa tuli neuvoteltua, että mennäänkö vai eikö, kyllä me lopussa sitten mentiin. Lenkki sujui hyvin aina laukkaan asti, sen kun nostit niin jo voi yhden kerran, kun toinen heitti perää vinkui ja piereskeli samalla. Ja itse tietenki hyvin vakavana repesin nauruun ja räkätin hullunlailla koko laukkaamisen ajan.


Vokun kanssa taas oli aivan toisellainen lenkki. Koko alku lenkin Ruuna jaksoi kuunnella kaikkia apuja eikä ryötellyt pahemmin. Voku kyllä lähti paljon mielummin ulos sateeseen kuin tämä meidän hieno perseemme, joten mitään ongelmia sade ei tuottanut.Vokun kanssa käytiin hieman pidempi lenkki kuin Ampparilla, koska Voku seisoi eilisen päivä, kun itse olin hammaslääkärissä. Olin viellä suunnitellut, että liikutan Ruunan hammaslääkärin jälkeen, koska puudutus häviää minulla todella pian. No tämä osoittautuikin huonoksi vaihtoehdoksi, koska naamani oli havaantunut seuraavat 5h hammaslääkäristä tultuani.
No mutta kuitenkin Voku ei ollut enää pahasti eriparia niin kuin keskiviikkona, mikä johtuu puhtaasti siitä, että iskä oli tehnyt joitakin kengitys muutoksia, mitkä ainakin tämän päiväisen jälkeen vaikuttavat erittäin hyviltä. Ainoastaan laukka oli tänään normaalia isompaa tai siis laukatessa Voku yritti itse vapaa ehtoisesti hakea muotoa jolloin laukasta tuli paljon paremman laatuista, joka taas sekoitti minun pääni aivan totaallisesti. Mutta muuten lenkkin meni oiken hyvin paitsi, että kotiin päin piti taas yrittää kaasutella semmoisella vauhdilla, että ihan nauratti.

Tämä kuva kuvaa täydellisesti tätä pävää

Jep tämä on tätä meidän tuuria

Nyt kun saatiin talvikengät jalkaan ja polle kuntoon niin lumet lähtivät ja kurakelit tulivat tilalle. Tämä tuli todistettua eilen, kun poistuimme tallin pihasta maastoilemaan. Tietkin olivat aivan kamalassa kunnossa, joten eihän siellä voinnut kuin kävellä ja sattunnaisesti ravata pieniä pätkiä.
Voku ei ollut ihan niin pöllö kuin olin ajatellut sen olevan, koska onhan se seisonut jo kohta viikon ja energiaa on tuntunut kasaantuvan. Tallilta tuli semmoinen info, että ruuna on hieman rihunut tuossa sisälle otossa. Kun Voku on opetettu menemään sisään vapaana ja siitä omaan karsinaan tai suoraan käytävälle, eikä homma ole aikaisemmin tuottanut mitään ongelmia ennen nyt tätä. Mutta nyt sille oli tullut jokin nuoruuden villitys ja se oli hyppinyt itsekseen pystyyn pitkin pihoja ja vänyt semmoista pukki rallia, että huhuhh, mutta lopuksi oli kuitenkin kiltisti sitten kävellyt talliin odottamaan vuoroa jalkapyykille.

Joten maastoon lähdin tietyllä varaukselle, että perä voisi lentää vähän hurjemmin, mutta yllätyksekseni ruuna kävi vähemmän kuumana kuin olin ajatellut. Laukoissa se tietysti yritti kovasti lähteä viemään ja semmoista perusvokua, mutta muuten jaksoi kävellä ja ravailla hiljaa. Patsi sitten tietysti koti suoralla kierrokset tahtoivat nousta ja oli pakko steppailla pitkin tietä. Näin, että oja alkaa lähestyä uhkaavasti joten painelin pohkeella, että mennäänpäns toiseen suuntaan, mutta eihän Voku nyt toiseen suuntaan voinnut mennä. Joten seuraavaksi kuului whomps ja me oltiin ojassa, molemmat märkinä ja minä paasasin Ruunalle:  " on se kumma, että sina saamarin juustopää et sitten ole viiden vuoden aikana oppinut minua kuuntelemaan. Koska JOS sinä kuuntelisit me ei oltaisi tällää saamarin ojan pohjalla." Tämän lopetettuani kiivettiin ojasti ylös ja jatkettiin matkaa kotiin päin.