Toivon kipinöitä

Tämän oli tarkoitus tulla julki eilen, mutta kone ei sitä julkaissut joten se tulee hieman myöhässä.

Nyt on taas postailut jäänny vähän, kun noi hemmetin yo:t häiritsee mun normaalia elämää liikaa. Mutta hei eilen uskaltaudittiin Vokun kanssa ulkoilmaan ekaan kertaan yli viikkoon, ja arvatkaapa mitä? Jalka kesti koko lenkin eikä tänäänkään ollut mitään oireita, joten me ollaan nyt virallisesti terveitä. Jos ihmettelette Me muotoa, Voku parani fyysisesti ja minä taas henkisensi.  Lenkki meni oikein kivasti, mukaan lähti Neea ja Touko. Molemmat pojat oli tosi pinkeitä ja meno halusia. Ainoana vikana oli se, että itse meinasin jäädä auton alle lähtiessäni pihalta Vokun kanssa Neeaa vastaa. Meidän mutkaa, joka on tosi jyrkkä tuli vihreä fiat ihan helvetin kovaa, kunnes yhtäkkiä löikin jarrut pohjaan, jolloin auto lähti heittelehtimään tiellä ja melkein törmäsi meihin ellei oltasi Vokun kanssa hypätty melkein ojaa. Kuskeina oli tietysti 2 nuorta jätkää varmaan juuri kortin saanneet. Tästähän minä hetmostuin ja näytin törkeänä keskisormea ja huusin perään kaikki mahdolliset kirosanat ja haukkumanimet.

Mikä ihmeen ongelma näillä nykyajan kuskeilla oikein on ? Ei se ratsastaja tee siitä hevosesta yhtään sen vaarattomampaa, kuin hirvi. Itselläni on se käytäntö, että jos kuski hidastaa me moikataan ja hymyillään ja jos ei niin keskarilla vaan tai sitten pahimmassa tapauksessa pysäytetään ja opetetaan, miten hevosta tulee väistää liikenteessä, koska kuka haluaa saada ratsukon konepellille ja viedä kaikki kolme sairaalaan.


Tänään taas en kerennyt heittämään Vokun kanssa isoa lenkkiä vaan mentiin putteilemaan maastoon ilman satulaa ja pidettiin hauskaa ihan omalla tavalla. Tänäänkin jalka oli todella hyvä ja ruuna heitii muutaman ilo pukinkin laukassa pellolla. Sitten iltapäivällä olikin taas Amigon kanssa volttausharjoitukset. Alku ei sujunut olleenkaan, koska edellisenä kertana oli sattunut pahempi kolari, jossa Neea oli ollut mukana. Ja tämä kyseisen kolarin hevonen oli tänäänkin paikalla ( ei siis oikeasti helppo vaan aika väkivaltainen) Itse ilmoitin jo kättelyssä isälle, että en lähde tapattamaan itseäni tai Amigoa, jos kyseinen hevonen volttaa samassa voltissa. Mutta kävinkin ilmi, että Neea ja minä volttaimme aina eri voltissa, kuin tämä kyseinen suokki, joka tänään onneksi toimi oikein mallikkaasti.

Seuraava onglema, mikä ilmeni oli se, että ihmiset eivät osanneet voltata juoksuradalla vaan volttaus jatkui ja jatkui, jolloin omat hermoni alkoivat vähetä ja vähetä. Viimeinen kierros ajettiin oikein nätissä pari jonossa, mutta kun saavutettiin maalitolppa ja saatiin lähteä ns.vapaaehtoiselle kierrokselle, vauhti koveni hurjasti, jolloin hiekkaa lensi naamaan niin, että sattui. Saa nähdä mitä nyt keskiviikon kirjotuksista ja volttiharkoista tulee.

JA tietenkin kuvia päivien tapahtumista

Jumping

Tänään jouduin tyytymään vara Vokuun eli Amigoon, koska ruuna ei pääse edes kävelyttämään viellä. Onneksi minulla oli jo hyvissä ajoin hyvä suunnitelma mielessä. Nimittäin mehän hypättäisiin Neean ja Jekun kanssa hurjan pieniä esteitä. Jo Neean kentälle saapuessamme Amppari pelkäsi tarhassa ollutta ötökkäasuun sonnustautunutta kimoa ruunaa. Esteetkin osoittautuivat hurjan pelottaviksi ja niitä piti sitten katsella kauhuissaa. Homma alkoi helpolla 3x puomisarjalla, joka oli tarkoitus mennä ravissa, mutta me pysähdyttiin ekan puomin eteen ja pällisteltiin sitä siinä sitten. Tokalla kerralla mentiiin yli tosin huvittavin askelin. Näitä mentiin ravissa molempiin suuntiin, jonka jälkeen otettiin laukkaa vuoron perään kentällä, koska molemmilla hepoilla on sen verran raaka laukkka, ettei tule mitään kolaria.

Nostothan eivät tulleet suoraan vaan ravilla hakemisen jälkeen se sitten nousi. Huomasin laukatessani, että vasen kierros on Amigolle helpompi kuin oikea. Laukkojen jälkeen siirryttiin ensimmäiselle esteelle, joka oli hurjan iso ristikko. Mentiinhän me se yli hienosti monta kertaa, mutta tyyli oli kyllä välillä aika hupaisaa. Kun toinen raukka ei oikein tiennyt minne jalkansa laittaisi.
Seuraavaksi siirryttiin portille, jolle tulikin sitten kielto vaikka ihan ravissa mentiin.  Muutaman kiellon jälkeen päästiin hienosti yli ilman ongelmia. Tätäkin hypättiin molemmista suunnista, josta lähdettiin sarjalle ravissa. Meille tuotti tuo sarjan väli ongelmia, koska Amigo olisi halunnut lähteä kesken tehtävän haahuilemaan jonnekkin ihan muualle, kuin seuraavalle esteelle.

Kun kaikki esteet oli hypätty yksitellen niin lähdettiin suorittamaan rataa, joka oli enemmän ja vähemmän katastrofaalinen, mutta pudotuksia ei tullut kyllä tänään paljon. Hypättiin, jopa Amigon ennätys 80cm, en vois olla ylpeempi ponista. Huomattiin myös Neean kanssa, että Amigolla on laiskat takajalat, joita se ei viitsi hypyssä muistaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa.

Juu toi ohjasote on ihan 10

 

 

Hurjaa menoa

Tänään käytiin sitten klinikalla, jossa polvi kuvattiin. Kun Voku otettiin autosta raukka parka hikoili ja tärisi ihan paniikissa. Päästiin onneksi aika nopeasti sisään tutkimuksiin. Aluksi kävelytin Voku, että eläinlääkäri näki miten poika kävelee. No epäpuhdashan se oli, joten siitä sitten siirryttiin kuvaiksiin. Voku oli yllätävän kiltisti kipeästä jalastaan huolimatta. Kuvista ei ilmennyt viellä mitään, luojan kiitos, mutta viikon ajan pitää tarkkailla, jos ei parane niin se tietää ultraa ja lisätutkimuksi. Mm. murtuman etsimistä tai kiinnikesiteiden repeämiskohtien etsimistä.  Hoidoksi saattiin kylmäystä joka päivä ja 450g mecampia. Se nähdään viikon päästä, miten käy

Sitten eilisen päivän tapahtumia. Eilen oltiin sitten Neean kanssa c-ajokortti kurssin ekoissa volttausharkoissa heppojen kanssa. Harkat meni hyvin Amigo oli hyvä ja itsekin osasin voltata suht hyvin. Aluksi homma oli vähän turhauttavaa, kun heppa kuumui, kun toinen luuli pääeväsä tarttiin, mutta joutuikin vain volttaamaan. Otettiinkohan me n.8 volttia, joita osa oli onnistuneita ja toiset vähemmän onnistuneita. Vikan harjoituksen jälkeen ajettiin yksi kierros viellä. No minä sain numeron 13, ja pääsin lähtemään semmoisen puten takaa, joka sitten laukkasi. Siitä jouduin siirtymään toiselle radalla Hurricane ritan perään josta taas sisäradalla. Eli siis puikkelehdin sieltä välistä, kunnes olin johtavan selässä. Naamatauluni kyllä kärsi koko ajon aijan, kun hiekkaa lensi aivan älyttömästi naamalle. Varsinaisen kierroksen jälkeen ajoin viellä iskän käskystä kaksi kierrosta, jolloin Amppari oli oikein kivan tuntuinen. Kotona oli sitten veto ihan pois ja selkä aivan jumissa.