keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Jumping

Tänään jouduin tyytymään vara Vokuun eli Amigoon, koska ruuna ei pääse edes kävelyttämään viellä. Onneksi minulla oli jo hyvissä ajoin hyvä suunnitelma mielessä. Nimittäin mehän hypättäisiin Neean ja Jekun kanssa hurjan pieniä esteitä. Jo Neean kentälle saapuessamme Amppari pelkäsi tarhassa ollutta ötökkäasuun sonnustautunutta kimoa ruunaa. Esteetkin osoittautuivat hurjan pelottaviksi ja niitä piti sitten katsella kauhuissaa. Homma alkoi helpolla 3x puomisarjalla, joka oli tarkoitus mennä ravissa, mutta me pysähdyttiin ekan puomin eteen ja pällisteltiin sitä siinä sitten. Tokalla kerralla mentiiin yli tosin huvittavin askelin. Näitä mentiin ravissa molempiin suuntiin, jonka jälkeen otettiin laukkaa vuoron perään kentällä, koska molemmilla hepoilla on sen verran raaka laukkka, ettei tule mitään kolaria.

Nostothan eivät tulleet suoraan vaan ravilla hakemisen jälkeen se sitten nousi. Huomasin laukatessani, että vasen kierros on Amigolle helpompi kuin oikea. Laukkojen jälkeen siirryttiin ensimmäiselle esteelle, joka oli hurjan iso ristikko. Mentiinhän me se yli hienosti monta kertaa, mutta tyyli oli kyllä välillä aika hupaisaa. Kun toinen raukka ei oikein tiennyt minne jalkansa laittaisi.
Seuraavaksi siirryttiin portille, jolle tulikin sitten kielto vaikka ihan ravissa mentiin.  Muutaman kiellon jälkeen päästiin hienosti yli ilman ongelmia. Tätäkin hypättiin molemmista suunnista, josta lähdettiin sarjalle ravissa. Meille tuotti tuo sarjan väli ongelmia, koska Amigo olisi halunnut lähteä kesken tehtävän haahuilemaan jonnekkin ihan muualle, kuin seuraavalle esteelle.

Kun kaikki esteet oli hypätty yksitellen niin lähdettiin suorittamaan rataa, joka oli enemmän ja vähemmän katastrofaalinen, mutta pudotuksia ei tullut kyllä tänään paljon. Hypättiin, jopa Amigon ennätys 80cm, en vois olla ylpeempi ponista. Huomattiin myös Neean kanssa, että Amigolla on laiskat takajalat, joita se ei viitsi hypyssä muistaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa.



Juu toi ohjasote on ihan 10  

1 kommentti:

  1. http://atlaskolmas.blogspot.fi/2012/09/haaste_16.html Sulle on haaste tuolla!

    VastaaPoista