sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Match show

Tänään oltiin pojan kanssa Kymen ravi ja ratsun järjestämissä mätsäreissä. Aamukin sujui hyvin ehdittiin lähteä ajoissa, sillä oma kelloni soi jo tuossa ennen yhdeksää. Jolloin ponkaisin ylös ja tungin kahvit termarimukiin ja suuntasin pesemmään heposen ennen näyttelyjä. Kahvn ehdin siemailla samalla, kun viellä putsailin suitsia ja pakkasin muut kamat.  Saavuttiin paikan päälle ajoissa ja kun mentiin ilmoittautumaan niin selvisi, että kaikille osallistujille jaettiin järjestäjien sponssaama ikean kassityylinen kassi, jok tuli ainakin meille hyvään käyttöön kisakamoja kuskatessa.
Ruuna oli tosi hyvä kehässä ja muutenkin kilpailupaikalla. Ei ollut mitään hötkyiliä tai muuta kimpolua, mitä pelkäsin kuollakseni. Ekoiksi mätsäreiksi sujui myös sijoitusten osalta erittäin hyvin sillä, me oltiin päivän tasaväkisinpari koko kisassa. Ja tuomaristolla oli hyvin vaikea päättää kumpi sen sinivalkoisenruusukkeen vie. Lopulta se meni ihan arpapelillä jame saatiin sitten se vihreä eli kakkonen, mutta hopea ei ole häpeä tässä kohtaa kun ero oli hiuksen hieno.
Tuomariston kommentit ruunasta olivat todella positiivisiä:

- Ryhdikäs
- Ilmeikäs pää
- Lihaksikas runko
- Käynti tahdikas
- Suorat liikkeet
- Ravi on tarmokasta

Joten ei tuo mun suokki ihan huono ole.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti