Ei nopeus vaan voima

Tänään oli taas vierailu Ninan valmennuksessa, vaikkein sää ja on terveyteni nyt oikein suosinut hommaa. Kun pääsin ulos laitoksesta nimeltä lukio en kerennyt kissaakaan sanomaan, kun piti jo mennä tallille laittamaan muita heppoja valmiiksi. Onneksi olin jo puhdistanu kaikki kamat edellisenä iltana, joten pakkaaminen oli helppoa ja päästiin lopulta lähtemään hieman myöhässä, mutta kumminkin.Kuvaaja oli ollut meitä ahkerampi ja oli saapunut paikalle jo ajoissa, jossa odotteli meitä kuumeisesti. Ottaessamme Vokua autost ulos, Nina sanoi, että voi laittaa hepan kuntoo ja te menette rakentamaan radan. No me ahkerina heppätyttöinä menimme sitten kantamaan esteitä kentälle. Kävikin ilmi, että estevarastossa oli vaikka minkälaista erikoisestettä, joita innoissaa siellä tutkittiin. Päädyttiin lopulta ottamaan semmoinen hieno mörökölli sienieste, kaksi punaista laatikkoa ja koriste possut.

Päivän teema oli tiukat käännökset ja kaarteiden ratsastus. Aloitetiin puomitehtävällä, missä piti tulla kahdeksikkoa ja puomin päällä piti vaihtaa laukka. Tämä onnistui meiltä hyvin, mutta minä jäin aluksi aina himmailemaan ennen vaihtoa. Tämän jälkeen alettiin hyppäämään pituushalkaisijalla ollutta ristikkoa ja ihmetyksekseni Voku ei imenyt raivon vallassa vaan meni hyppyyn rauhallisesti.  Parin hypyn jälkeen hypättiin viellä vinosti oleva ristikko muutamaan kertaan. Sen jälkeen Nina osoitti niin hurjaa mörökölli estettä ja lähdettiin kohti estettä. Shokki hoitona minulle tuli se, ettei ruuna edes katsonut estettä pahemmin, hyppäsi vain pienellä ilmavaralla ja se siitä.  Tästä siirryttiin sitten rata harjoituksiin, jotka sisälsivät tiukkoja käännöksiä ainakin loppuvaiheessa. Pudotksia tuli tänään enenmmän kuin aijemmin, koska estekorkeus oli suurempi ja itse hätäilin enemmän, mutta loppua kohden paransin kylä itse huomattavasti ja Voku suoritti kympillä koko valkan ajan. Voku jaksoi keskittyä koko ajan tosi hyvin ja lopussa saatiin tehtyä oikeinkin tiukkoja kaarteita, kunhan vain muistin ratsastaa ruunaa oikein. Toinen neuvo minkä Nina minulle sanoi mörri esteellä, että " kuuntele heppaa, kuuntele heppaa". No minä kuuntelin ja hypyt senkun paranivat. Lopuksi Nina myös muistutti, että liian kova nopeus on haitaksi oli kuinka hyvä hevonen tahansa ja hevonen hyppää voiman ei nopeuden avulla.

Ja nyt kaiken lisäksi saatiiin Vokun rokotukset kuntoon aluekisoihin tänään, joten ollaan ihan kevyellä muutama päivä, kuka ties ehkä keksitään jotakin kivaa postattavaa. Kunhan ensin parannun tästä hirveästä flunssassta ja rukoilen etten ole missään virustaudissa, koska muuten koko homma leviää käsiin ja pahemman kerran. Ja nyt ihan toiseen aiheeseenm, kuten jo aikaisemmin sanoin meillä oli tänään mukana henkilökohtainen kuvaaja, joten kuvia tulee paljon.

Kaikki kuvat (c) Iida ruusunen

How could anyone ask for more?

Miten voi yksi maastolenkki poistaa ihmisesta näin paljon stressiä. Luoja ilman omaa hevosta oma pää varmaa hajoaisi. Mikään ei ole taas mennyt niin kuin piti. Ensiksi olen tulossa kipeäksi enkä pidä siitä tunteesta yhtään, koulu vie minulta mielenterveyteni tai siis se 10h matikkaa viikossa se minut oikeastaan tappaa. Kun piilo blondi ei vaan osaa laskea niitä laskuja. Tänään viellä kaverini piti tulla kokeilemaan Vokua, mutta ei sitten tullutkaan, joten jouduin heittämään suunnitelmat romukoppaan ja keksimään uuden.  Mieleni ei tehnyt tehdä mitään erikoista, joten jotenkin ajauduin varustehuoneeseen ja nappasin ainoastaa suitset ja päätin mennä ilman satulaa pitkästä aikaa.

Ja ai, että Voku oli taas tosi hyvä, tätä on tullut toistettua nyt jo monessa edellisessä postauksessa, joten ehkä ollaan taas menty ruunan kanssa eteenpäin. Toivotaan vaan ettei oteta sitten niitä kahta askelta taakse päin. Kahden päivän vapaa ei ollut tehnyt sille miteen vaan oli yhtä rento, kuin viime viikolla. Pääasiassa käveltiin ja laukattiin hiljaksiin, koska maastossa Vokun ravissa on tosi vaikea istua, viellä kun se saattaa ampuilla ympäriinsä, kuin aropupu. Nosti hienosti vastalaukankin kun pyysin, joten toivottavasti on huomenna terässä valmennuksessa. Kotiin päin tullessa pieni kipinä syttyi ruunan silmissä, kun lähestyttiin laukka suoraa. Ennen lähtä tanssahteli paikallaa ja oli lähdössä, joten olihan siellä viellä sitä minun villikkolastani jäljellä. Suora tultiinkiin vähän reippaampaa ja kotiin hölkättiin ihan hiljaa. Huomiseen valkaan on näillä näkymin tulossa kuvaaja ja hyvä kamera, joten materiaali on varmasti hyvää.  Loppuu tulee viellä kuvia tallilla, jotka pikkuveljeni innostui ottamaan.

Toinen ainakin nautti huuli lärpällään

Päivän sana safariajelu

Huh. Nyt on takana sen verran rankka viikko, että on kyllä kaikki mehut puristettu irti. Tämän päiväinen koulupäivä oli yhtä helvettiä, jos nyt rehellisiä ollaan. Ja kaiken lisäksi opin että matikanopeni on oikea lehmä. Tää on nyt pakko laittaa tänne. Laskettiin jotain tosi helppoja tehtäviä ( huom tämä kurssi on suunnattu ykkösille ja minä olen abi, ei nolota.) No kumminkin, laskussa oli juttu mitä en millään ymmärtänyt ja joku muukin kysyi siitä. No ope sen selitti ja sen jälkeen tajusin homman, mikä oli oikeasti aika helppo juttu. Käännyin naurahtaen kaveriini päin ja tokaisin " ei juma tää meininki on täällä säälittävämpää ku mun omilla tunneilla" Koska en osannut laskea näitäkään. No ope sitten tokaisi " Onkos tytöillä jokin ongelma ". Kaikki kolme katsottii opea, että ei ole ??. " Apua saa pyyttää eikä sittä tulisi muiden valittaa". Tässä kohtaa minulla alkoi hermoja kiristää ja meinasinkin avata suuni ja korjata, mutta ajattelin, että parempi olla hiljaa. Ai että oikein vitutti olla luokassa loppu tunti, kun sanoo itse, että on paska matikassa ja opea päättelee siitä, että dissaan muita.

Nyt on taas kaikki negatiivinen energia purettu ja voidaan keksittyä positiivisiin asioihin eli Vokuun. Kuten otsikossa luki päivän sana on tänään safariajelu, jonka Moona keksi maastolenkin ajalla. Mentiin tyttöjen kanssa maastoon oikein kunnnon lenkille ja päädyttiinkin sitten Iitin puolelle. Voku oli taas ihan liian hyvä, mutta pörisi huolestuttavasti aina laukatessa. Iitistä lähdettiin sitte isoa tietä pitkin kohti Pilkanmaa cityä ja kulttuuria. Joka ikinen autoilija pällisteli meitä, kuin ei olisi hevosta ennen nähnyt. Matkalla törmäsimme nuoriin jätkiin jotain 6.luokkalaisia, jotka sitten innossaa heppojamme haukkuivat. Itse suivaannuin tästä, koska minun polleahan ei hauku kukaan muu kuin minä itse. Joten avasin suuni ja heitin kaiken mahdollisen ulos ja lopulta kersat kaikkosivat pyörineen. Jatkaessamme matkaa päätimme ravata tie sivussa pehmeällä pientaeella, kunnes näin taajama kyltin ja käännyin huutamaan Neealle, mutta näinkin kuinka Memmu kompastui kahdesti ja lensi aivan nurin Neea mukanaan. Kaikki säikähtivät ihan älyttömästi, mutta onneksi kummallekkaan ei sattunut mitää, mutta tiessä oli kaksi järkyttävän kokoista kuoppaa johon Memmu oli kompastunut.


Saimme mukavasti katseita osaksemme saapuessamme ns, pilkanmaan keskustaa. Ihmiset katselivat meitä, joka johti meidän nolostumiseen. Siellähän me täydelisessä idyllissä heppojen kanssa mentii, mutta yritettiin olla kiltisti. Kun päästiin pois citystä, mentiin maastoesteiden kautta ja syötiin omenoita eli sama loppuosa kuin viimeksi. Olin taas tyytyväinen Vokuun se oli rento ja kevyt ratsastaa, että tähän voisi melkein jo tottua vakituisesti. Kotona tuli venyteltyä ja laitettua patjat jalkoihin + annettua porkkanoita älyttömästi. Illal viellä katselin seuran sivuja ja löysin Sh:lle tarkoitetun näyttelyn, joka on viellä lähellä. No sinnehän minä sen oman murmelin sitten ilmotin, saa nähdä miten käy.