Pientä tilanne päivitystä

 Syy siihen, miksi en ole päivitellyt blogia tällä viikolla kovikaan ahkerasti on, koska olins itse kipeänä ja Vokulta lohkesi takakavio pahasti jonka kengittämisessä meni sitten aikaa. Tällä viikolla ei olla erityisesti tehty mitään muuta, kuin maatoiltu pari lyhyttä lenkkiä lukuun ottamatta tätä päivää.  Maanantaina heitettiin pieni lenkki maastossa, jonak jälkeen alkoikin oma sairasteluni. Olin kaverillai kanssa karaanteenissa heillä, koska molemmat voimme todella huonosti ja oksennettiin, joten en halunnut sairastuttaa muita. No kun minä sitten tervehdyin, niin Vokulta lohkei kavio eikä sen takia päästy liikeelle.

Tänään päästiin sitten kunnolla maastoon, jossa molemmat saatiin päästellä höyryjä oikein kunnolla. Kuvaajakin saatiin alku matkasta, mutta joutui jättämään meidät puolessa välissä. Vaikka Voku oli seisonut muutaman päivän keräten enrgiaa, ei se sen pahempi ollut kuin olin kuvitellut. Mentiin ihan peruslenkki, mutta matkalla oli kyllä kamalasti kaikkea pelottavaa ja yhden kerran oli lähellä ettein lentänyt kaaressa alas, kun Voku pelkäsi jotain pensaassa olevaa oksaa.

Mutta kuitenkin Voku oli ihan jees, vaikka loikki kuin aropupu tampalla. Siitä olin positiivisen yllättynyt , että jaksoi kävellä suht rauhallisesti aina kun oli tarvis. Vaikka alku matka takkusi hieman, kun piti pysähdellä kuuntelemaan kaikkea mahdollista, mitä vain voi. Ja sen jälkeen rassukka odotti näkenväsä Memmun suoran päässä, missä yleensä tavattaan, kun mennään yhdessä maastoon. Itselläni kävi jopa sääliksi toista, kun toinen niin toiveikkaasti odotti näkevänsä kaverinsa. Lopulta ruuna hyväkyi, ettei Memmu tullut meidän kanssa tänään lenkille ja päästiin jatkamaan lenkkiä. Loppu lenkki sujui oikein hyvin paitsi laukassa tahtoi pelätä tien reunoissa vaanivia ufoja enemmän, mutta hengissä selvittiin ainakin melkein. Kotona totesin, että minun oli pakko pestä pieni lapseni, koska huomena odottaisi uusinta klippaus. Joten nähdään silloin

Dressage

Oumm tämän päivän kisat eivät menneet ihan putkeen. Ainakaan minun kohdalta, koska tullessamma kisapaikalle luulin, että oltiin myöhässä, mutta selvisikin, että aikataulu oli noin tunnin myöhässä. No ei tämä ollut paha juttu vaan se, että kun otimme ruunan autosta ulos ja rupesin heittämään kamoja päälle. Ilokseni huomasin, että kypäräni oli jäännyt kotiin. Täst syntyi kamala kiroaminen ennen kuin sain lainattua ks. tallilta kypärää. No tämä uusi kypärä päässä tuli kamalan orpo olo, koska se ei sopinut minulle yhtää, mutta hei pakko sillä on mentävä, jos kerran omansa unohti.

Verkkailtiin aluksi sileällä kentällä, jossa Voku oli oiken kivan tuntuinen. Kuunteli avut ja kaikki eikä edes pelottanut. Kentällä verkkailtiin noin. 30 min, jonka jälkeen käytiin katsastamanssa tilanne maneesissa ja siitä suunnatiin maastoon käppäilemään. No siinä aikamme käppäiltiin ennen kuin päästiin itse maneesin verkka alueelle, mikä oli aika pieni kuudelle hevoselle. Siinäkin tuli verkkailtua jonkin verran ja aina kun seuraava ratsukko kuulutettiin jännitys vatsanpohjassani kasvoi.  Lopulta tuomari kutsui minut sisälle ja ensimmäiseksi mentiin katsastamaan Vokun kanssa se C-pääty, koska viime kerralla tuo kyseinen pääty oli aivan liian pelottava. No radalla astuessaan ruunassa syttyi jokin uusi kipinä ja kaikki lutuisuus ja rauhallisuus olivat poissa. Jättäen jäljelleen hyperaktiivisen karvapallon. Tuomarien pääty osoitti taas voimansa ja Voku pelkäsi sitä aivan hurjasti. Jo ensimmäiselle yrityksella raukka heitti liinat kiinni ja silmä pyöri päässä siihen malliin, että nauratti.

No ei auttanut vaikka melkein tuomreitten syliin mentiin, kun ne olivat niin pelottavia. Rata olisi mennyt puolet paremmin, jos Voku ei olisi tuijottanut tuomari päätyä, koska kaikki tärkeät jutut, kuten laukka ympyrät tehtiin niiden edessä, jolloin me mentiin lapa edellä oikein hienosti. Mutta vaikka rata oli kuika katastrofaalinen saimme sentään aikamme parhaat pisteet koulukisoista. Taulussa oli pelkkiä 5-5,5, mikä sai  minun leukani tippumaan maahan. Ja ennätystä tuli parannettua 1,5 %. Siis kuin hyvin. Tätähän me sinne lähdettiin hakemaan ja tietty sitä yhtä Cup-pistettä.

Kisoihin valmistautumista

 Tällä kertaa en aio tehdä sitä samaa virhettä, jonka olen tehnyt jo kahdesti koulukisoihin osallistuessani eli en harjoittele ohjelmaa kunnolla. Joten varasin jo hyvissä ajoin naapurin kentän rankkoja treenejä varten. Koska en saannut ketään kuvaamaan ajattelin olla omatoiminen ja pistää kameran videoimaan treenit, mutta paikan päällä huomasi, että putki oli liian suuri ja lyhyempi putki oli kotona, joten se sai jäädä tältä erää.

Treenit aloitettiin ihan peruskamalla eli ympyröitä, taivutteua ja pysähdyksiä. Voku kuunteli hyvin ohjaa ja pohjetta, eikä kiukutellut vaikka minulla oli kannukset pitkästä aikaa jalassa. Käynnissä molemmat puolet taipuivat todella hyvin, mikä tietää taas pientä iloista edistymistä. Ravissa tehtiin alkuverkkana samoja juttuja kuin käynnissä, mutta siinä oikea puoli oli hieman jäykempi eikä tahtonut taipua aivan heti, vaan vaati hieman enemmän työstämistä. Voku jopa meni tänään muutamia pätkiä oikein kunnolla muodossa ja tuntui ihanan kevyeltä ratsastaa, vaikka maastossa ollaan nyt tämä viikko jouduttu tappelemaan tuosta jarrujen kunnosta. Kun saattin raviverkat hoidettua otettiin laukaa ympyrällä molempii suuntii. Voku oli todella hyvän tuntuinen ja ensimmäistä kertaa elämässä saatiin tehtyä kunnon iso pääty ympyrä eikä semmoista pientä paskarinkiä, mitä ollaan tehty viimeiset kaksi vuotta. Joten olin oikein tyytyväinen muruni edistykseen.  Laukkojen jälkeen käveltiin hetki pitkin ohjin ympäri kenttää milloin mistäkin, kun yritin muistella, miten koulurata menikään. Olen ratsastanut tämän kyseisen ohjelman kolmesti elämäni aikana, joten se on jo tuttu. Josta yhden kerran olen sen Vokun kanssa vetänyt läpi, mutta tulokset eivät olleet päätä huimaavia.

Näkyy tosi huonosti, mutta tästä näkee ohjelman paremmin. HeC

Ratsastettin ohjelma about neljä kertaa läpi, joka kerta paransimme ainakin  hieman edelliseen verrattuna. Ja viimeisellä kerralla Voku jopa tiesi missä kohtaa siirrytään käyntii ja missä laukattii jne. Joten toivottavasti pisteet ovat korkeammat kuin viimeksi. Ainoat vaikeudet meille tuottivat siististi ja rennosti menevät kulmat. Tai no tuo oli aika huono ilmaisu, mutta me ei oikein osattu mennä kulmia rennosti vaan ne olivat semmoista pää taivaissa ja ohjat korvissa menoa. Lisykset ja laukka voltit onnistuivat paremmin kuin oli ajatellut, joten niistä ei ole huolta. Eikä oikeastaa koko radasta, mutta ainoa huolen aihen on se, miten Voku käyttäytyy kisapaikalla. Jos käy niin kuin viimeksi, että se raukka parka pelkäsi tuomaristoa, niin silloin me ollaan syvässä suossa. Mutta se tekee Vokun kanssa kilpailemisen hieman rasittavaksi, koska ikinä ei voi tietää miten se poika suhtautuu eri asioihin. Mutta laitetaan sormet ristiin ja rukoillaa, että sunnuntai menee putkeen.