Oleilua aamu auringossa

Heippa taas ! Eipä ole taas tännekkään tultu kirjoiteltua, mutta jos sitä nyt vähän päivittelisi kuulumisia. Kuten varmaan huomasitten päivittelin taas hieman ulkoasua ja ollaan melkein oikeilla jäljillä, että enää meiltä puuttuu uusi banneri. Viimeisimmän postauksen tekstin fontissa ja muissa jutuista oli tullut pientä häikkää ja en yhtään ihmettele, koko homma oli aivan fiasko kun sitä yritin korjata ja tuloksena oli, etten saanut tekstiä korjattua kokonaan, mutta toivotaan ettei se enempää ainakaan jumitu. Elikkäs sitten ihan asiaan käytiin Vokun kanssa Kiviharjun tilan kisoissa tuossa muutama viikko sitten. Laitettiin aamulla Vokulle stressilaastari niskaan lähelle korvia, jos mies vaikka olisi rauhallisempi kuljettaessa. Onneksemme laastarin vaikutustulos oli parempi kuin osasimme odottaa sillä poika matkusti molemmmat matkat hiljaa kopissa. Kisapaikallakin ruuna oli tosi rauhallinen eikä hermoillut turhaan oikein mistään, mikä oli tosi iso plus. Menestystä ei pahemmin tullut 70cm tuli 4vp, jotka olivat täysin kuskin vika sillä hoputin Vokua hieman kolmos esteellä, jolloin tuli puomi alas, mutta muuten ruuna oli koko radan ajan tosi rento ja helppo ratsastaa. Verkassa ruuna oli tosi hyvin tuntuinen otettiin muutamat hypyt molempiin suuntiin. Seuraavaksi hypättiinkin sitten 80cm hunting-luokka, jonka maastoeste osuus sai minut voimaan melkein pahoin. Hirveästihän me ollaan Vokun kanssa kaikkea hypätty, mutta silti rataa kävellessäni yritin koko ajan tsempata itseäsi, että hyvin se menee.

Jopa normaaleilla esteillä oli muutama pelottava este, joten sai ratsastaa ruunaa tosissani, että päästiin yli. Koko radan ajan sitten puhuin ja kannustin Vokua hyppäämään kaikki pelottavimmatkin esteen. Esimerkiksi kuivahauta, sekä kaikki tynnyriesteet. Rata ei ollut milläänlailla kaunista katsottavaa, sillä jokaisella maasto esteellä ruuna meinasi kieltää, mutta jotenkin möngersi esteiden yli ennen toisiksi viimeisellä esteellä tuli sitten kaksi kieltoa ja ulos. Este sinänsä ei ollut pelottava pelkkä puunrunko mutta sen takana oli vesihauta, mikä ei kuulunut rataan, joten veikkaan että Voku kyttäsi sitä vettä siellä takana. Radan jälkeen tuomaristo kuulutti minut käymään vieraillulla. Mitään suurempaan valitettavaa ei ollut muuta kuin, että älä pidä niin kovaa ääntä radalla. Yleensä en hirveän kovaa radalla ääntele, mutta jotenkin sietämätön jännitys ja pelko, että jos sieltä selästä tullaan alas, mutta kuulemma yleisöllä oli ollut hauskaa katsella ja kuunnella meidän suoritusta. Kuvia kisoista ei ole melkein yhtään sillä oma kamerani päätti sulkeutua juuri ennen ratoja ja muualta en ole niitä löytänyt.

Muuten kisojen jälkeen ollaan otettu rauhallisesti ja säiden kuumetessa voin rehellisesti sanoa, että minun motivaationi on täysin nolla. Tai siis jos sitä voi tuoksi kutsua, mutta jotenkin on inhottavaa lähteä heppasen kanssa maastoon kun tietää, että ensimmäinen 5 minuutin aikana kimppuun hyökkää sadoittaan paarmoja ja muita mönkiäsiä ja heppa ei voi vain niitä sietää. Ja tiet ovat meillä sen verran kovat, että ravaamaan tai saatikaan laukkaamaan pääsee vain muutamissa paikoissa, joten ei hirveästi tee mieli viedä Vokun sinne paarmojen syötäväksi käppäilemään. Joten olen pitänyt sitä aika paljon yötä ulkona, jolloin on vähemmän ötököitä ja viileämpää sekä poika kävelee siellä mukavat kilometrit. Eilen juoksuttelin poikaa hieman illemmasta, mutta ei siitäkään menannut mitään tulla, kun ei malttanut kävellä paarmojen seassa ja kokoajan olisi pitänyt laukkailla pukkien kera. Ja tänään olin jo heti kahdeksan jälkeen lähdössä pojan kanssa maastoo, ettei meitä kupattaisi ihan kokonaan. Lenkkillä oli kylläkin vähemmän paarmoja kuin päivemmällä, joten Voku malttoi mennä käynti pätkätkin ihan rauhakseltaan. Oli mies niin tyytyväinen kun olin laittanut huput korviin eikä kärpäset päässeet surrailemaan korviin.

Nyt ehkä pieneksi ongelmaksi yksin maastoillessa on tullut laukkatessa kaiken pelkääminen. Eli siis kun nostetaan laukka esim kotisuoralla, joka on reunoista lanattu hyväksi niin tahtoo koko ajan kytätä oikeaan reunaan, jonka johdosta sitten säpsii ja säntäilee, joka ilman suuntaan. Teki tätä jo muutama vuosi, mutta lopetti niin ajattelin, jos mies olisi viimeinkin kasvanut aikuiseksi, mutta kai se on pakko myöntää, että toi on ikuinen kakara ;) Tai sitten sillä on joku rotukriisi, jolloin kuvittelee olevansa jokin herkkäsieluinen puokki. Tiedä häntä noita ton mielenliikkeitä,  itse putosin niiden seurannasta vuosia sitten. Ainiin kuvasinhan minä ruunan yksi päivä tässä josta seurasi etsintä pitkin kuva-albumejä vanhoja rakenne kuvia Vokusta, jotta näkisin hieman miten tuo pieni, lihava ja karvainen mies on vuosien ajan muuttunut. Ainoa vaan ettei ukko ollut oikein kuvaus päällä ensimmäiset 50 kuvaa olivat sitä, että naama oli hapan kuin sitruuna, mutta onneksi joku tallikavereista sattui tekemään jotakin mielenkiintoista jolloin korvat vaivalloisesti nousivat pystyyn.

Vokusta oli aivan tylsää seisoa paarmojen syötävänä ja yrittää poseerata kameralle

Kuvat alkaa vuodesta -08 kevät ja menevät järjestyksessä. Mitä mieltä olette onko pallukka muuttunut hirveästi vuosien varrella ja missä sinusta poika on komeimmillaan ?