lauantai 24. maaliskuuta 2012

What doesn't kill you makes a fighter

Tänään ei menny ihan putkee kisoissa. Aamulla saavuttiin hyvissä ajoin kisapaikalle ja käyvin kattomassa listat. No 70 cm ja 80cm oli eri radat, mutta ei se viellä haitannu. Kävin kävelemässä radan ja sain kuulla, että rataan/esteitä ei pääse näyttämään hevoselle. Siinä kohtaa iski pienoinen paniikki, kun rata oli täynnä erikoisesteitä. No verkassa Voku oli tosi hieno teki hyviä hyppyjä jne. Muutama vaaratilanne meinasi tulla vaikka olin punaisen nauhan ruunan häntään sitonut. Porukka nimittäin kiilasi ihan kupeesta.
Pian meidät kuulutettiin radalla, siitä se show vasta alkoi. Ruuna pelkäsi kaikkea mitä maneesissä oli. Ekalle esteelle meinasi kieltää ( esteen alla kaksi valkoista aitaa) No yli päästiin kakkonen mentii pelokkaana yli, mutta kolmoselle iski Vokulle paniikki, kun näki sen erikoisesteen. No eikun liinat kiinni ja pysähty esteen eteen. Kyllä me sen yli päätiin, kolmenen päästiin hyvin yli. Mutta nelonen oli semmonen aaltoeste, mitä Voku ei ollu koskaa ennen nähny, toppas eteen ja vajaan 40sek tappelun jälkeen päästiin yli. Loppurata meni sitten aivan pipariksi.
80cm kävi ihan sama juttu pelkäsi samaa aaltoestettä ja muita erikoisesteitä. No mutta se mikä ei tapa tekee taistelijan.
Ehkä sit seuraavaka on meidän vuoro.

Kuvia yritän metsästellä ympäri nettiä joten niitä tulee sitten jossain vaihteessa.

C) http://mibapro.fans.fi/kuvat/ETR%2024.3.2012/
C)http://mibapro.fans.fi/kuvat/ETR%2024.3.2012/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti