torstai 15. toukokuuta 2014

Kuvapostaus

Yllätys yllätys, kun aurinko viimein näyttäytyy pilvien takaa minä olen sitten kipeä. Heräsin normaalisti aamulla kahville, mutta heti kun sain mukin käteen tunsin ihanan vihalaisevan kipupiikin selässä. Jep lapaluitteni välissä on nyt sitten virallisesti hermopinne ja Mari tulee vasta huomena parsimaan minut kasaan, joten olen mennyt tämän päivän kipulaastareiden ja särkylääkeiden avulla. Ja luulin jo, ettei päiväni voisi olla huonommin niin buum myös ylävatsani alkoi kramppailemaan tiuhaan tahtiin. Voisin lyödä vaikka veta, että omien sisuskalujen repiminenkin tuntuisi mukavammalta :). No kyllä tästä nyt jotain positiivista seurari. Nimittäin kerkesin viimein kasata kuvapostauksen kasaan, mikä ei ollut ihan niin helppoa kuin luulin. Kuvia ei tosiaan ollut helppo löytää sillä jouduin käymään yhteensä neljä konetta yli 10 000 kuvaa ja fb:n läpi löytääkseni etsimäni kuvat. Ajattelin,että vois laittaa jokaiseen kuvaan pienen tekstin, vaikka sanotaan että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta selvennetään hieman.

Lempiratsastus varusteeni. Tämä oli tosi hankala, kun mulla ei oikeesti ole sellaista, joten jouduin mitettimään, mikä on ollu paras ostos minkä olen tehnyt. Jolloin valinta helpottui nimittäin on tää meidän Albioni niin hintasa arvonen.

Karsinan kyltti
Epäonnistuminen, ei tähän taida sanoja tarvita
Tippuminen jumppasarjalla :P
Mä en tiedä onko tää niin outo kuva must, mut paras minkä löysin. Sillä mä oon kova ilmeilijä aina kun kamera ei oo lähettyvillä.
Minä ilman meikkiä. On harvinaista, että mut saa tallennettua ilman meikkiä kuvaan, koska A) en ikinä halua kameran uhriks ja B) normaalina voisin jopa rikkoa sen kameran linssin. Kun naama tahtoo aina olla kurassa ja karvoissa. Ei välttämättä tunnistais ihmiseks.
Tämän hetkinen ajokkini Mercedez-benz c 180 komppressor. Ei ole ihan on äitin nimissä ja isi maksaa kulut ja mie ulkoilutan aina kun porukat ei sitä tarvitse.
Rakkaus. Tarviiks tähän sanoja ?
Ilo oli mulle tosi vaikee, koska vaihtoehtoja oli tosi monta. Mut kyllä tää kuva vei kaikista muistaa voiton. Kuva otettiin päivänä jolloin meille tuli 5 vuotta yhteistä taivalta täyteen <3
Tämä varmaan tarvii kunnon selityksen eli kuvassa on nyt se paljon ihmetelty kalanmaksaöljy kääre. Sisältö on vain pumpulia ja kalanmaksaöljyä, jota saa esim agrimarketista. Auttaa tosi hyvin pehmentämään esim riviä tai suurempia polkeamia jaloissa sekä estää niitä tulehtumasta.
Old mut gold. Toinen niistä hepoista jolla minä ja kaverini opeteltiin ratsastamaan, ( Kuvassa kaverini kyydissä )
Lempipaikka ratsastaa on varmaan maasto, koska siellä mä saan koota ajatukseni/tyhjentää pään sekä rentoutua kokonaan.
Ajokuva
Lemmikkieläin.Meidän toinen runsaskarvainen lapinkoira Vili



Sitten joku oli toivonut kuvaa mun huoneesta. No tämä oli jo vaikeaa, koska mun huoneessa on 54 neliöö niin kaiken mahduttaminen samaan kuvaan ei onnistunut ja puhelimella otetut kuvat eivät ole laadullisesti kovin hyviä, mutta toivottavasti erotatte mikä on missäkin.

Hetki jonka haluasin elää uudelleen. Äääk tää oli oikeesti tosi vaikee ja jouduin miettimää minkä tähän laittaisin. Vaihtoehtoja oli tosi paljon ja koska meidän ekasta sjoituksesta ei oo kuvii niin päädyin tähän. Tää hetki sai mut tajuamaan, et oikeesti omistan lahjakkaan hevosen enkä mitää turhaa papparaista. este tais olla joku 105-110 cm. Ja joka kerta kun katon tätä kuvaa tuun aina iloseks :D

Haha sama kuva komeilee myös mun taustakuvana koneella. Eli siis mulla on vaan joku Asusin kone jonka sain tilalle vakuutuksen kautta, kun vanha tippu käsistä lattia alle ja levisi sille tielle.
Mun koneelta on tosi vaikee löytää epäonnistuneitä kuvia, koska yleensä poistan ne heti, mutta tässä on muutama. Eniten inhoan sitä, että kuva olisi ollut täydellinen, mutta tarkennus on mennyt ihan metsään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti