Mitä kaikkea yksi viikko voikaan muuttaa

Tänään multa meni maailman kuva ihan uusiksi ja sitä ei todellakaan käy usein. Aamu päivällä kummisetäni tuli käymään meillä lämpökameran kanssa ja hän lupasi katsoa Vokun sillä läpi. Ruunasta ei löytynyt mitään suurempia lämpöpisteitä, kuin oikeian puolen lavan puolivälissä oli kipeä piste mihin se reagoi kiukuttelemalla. Sekä hännän juuressa oli toinen kohta. Tämä ei vielä aiheuttanut järisyttävää reaktiota vaan se mitä tämän jälkeen kävi. Päätin sitten laittaa ruunalle satulan selkään tai no satulan ja satulan. Jouduin ottamaan vanhan monte penkkimme esiin ja muokkailla siitä sopivan maastoilu satulan. Oli kyllä hurjan tuntuista mennä sillä kun tuntui ettei tukea ole missään ja täältähän tippuu kohta. Alku viikolla oltiin käyty ilman satulaa kävelemässä ja testailemassa jalkaa sekä tiistaina jarrukärreillä humputtelemassa, joten energiaakin oltiin saatu purettua pienissä osissa. Ilma oli mitä mahtavin lähteä ulkoilemaan ja jotenkin tulee paljon kevyempi olo, kun maastossakin pärjää, jo pelkillä ratsareilla ja legginseillä niiden alla. Eikä tarvitse topata itseään ja hevosta kuin michelinukkoa, vois kyllä nämä ilmat jatkua ihan huoletta me ei ainakaan valiteta yhtään. Kuitenkin ilmasta huolimatta hieman skeptisenä matkaan lähdettiin, että onko tämäkin niitä kertoja jolloin mies ei meinaa kävellä asteltakaan ja koko lenkki menee pelkästään rynkyttämiseksi ja pään nykimiseksi. Mutta mitä tekikään kultani ! Koko lenkin ajan käveli pitkin ohjin pää rennosti hetkutelleen, vaikka otettiin hieman laukkaakin ja kohdissa missä yleensä ottaa kierrosta ja on menossa pää kolmantena jalkana. Niin nyt käveltiin aivan rauhakseltaa. Minulla ei edes ole muistikuvia, milloin ruuna olisi kävellyt niin rauhallisesti ja autuaan tyytyväisesti. Allani oli aivan eri hevonen, tässä kohtaa päässäni kävivät kaikki nämä tunteet läpi diaesityksen lailla. Itku, nauru, huoli, hämmennys jne, jotenkin minulle tuli semmoinen tunne, ettei ruunaan sattunut mihinkään tai mikään ei häirinnyt sen sekalaista mieltä. Siis näin paljon huono satula voi hevoseen vaikuttaa ? Tämän todettuani alkoi omatunto hieman soimata, etten ollut vaihdattanut satuloita jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaa. Ainoat pienet herneet ruuna otti kun kaverini soitti minulle lenkin loppu puolella eikä poika saanut jakamatonta huomiotani, mutta heti puhelun lopetettuani ja parien taputusten sekä muutaman lässynlää sanojen jälkeen mies oli tyytyväinen, joten innolla odottelen, mitä tulevaisuus ja sopivat satulat tuovat tullessaan. Mutta kokonaisuudessa voisin kuvailla lenkkiä varsin terapeuttiseksi ja onnistuneeksi.

Meidän tämän hetkinen hirveän hieno maastoilupenkki

Ruunan kuivuttua päätin sitten vielä, että kun kerran on näin hyvä ilma niin kuvataampa pullukka samalla ja mielenkiinnosta katsotaan, miten se on muuttunut. Oikeasti halusin vaan lisää kuvia mun murmelista, mutta en mä niin voinut äitille sanoa, kun palkkasin sen pitämään poikaa. Onhan se kyllä muuttunut hirveesti, vyötärön ympärys on pienentynyt ja se näyttää silmään jotenkin paljon sopivammalta. Joten ylpeä omistaja ilmoittautuu täällä ja otettiinhan me muutama yhteiskuva ainoastaa, että multa ei näy muuta kuin hiukset. Ja tarkka silmäiset ehkä huomaavat, että multa on hiustenväri vaihtunu. Tai no onhan se ollu jo jonkin aikaa tuollainen, mutta kuitenkin eli tumma väri alla ja punaisia raitoja pää täynnä. Sekä huomatkaa päätin ite kokeilla vaihtaa meidän meksikolaisen turpapehmusteen, kun se oli jo elämänsä elänyt. Liimapyssyn kanssa mä sitten innoissan uutta pehmustetta liimailin. Yllättävän näppäria nuo on vaihtaa itse. Meinasin vaihtaa molemmista suitsista, mutta toinen oli ommeltu kiinni, joten se kusi siinä, mutta toisen sain vaihdettua. Paitsi urakan jälkeen olin itse täysin liiman ja karvan peitossa.

Huomattava ero havaittavissa.