I'm not perfect, but I keep trying

Sori ettei ole tullut nyt postauksia pariin päivään, mutta tuo laitos, mitä kutsutaan kouluksi ajaa minut kohta hulluuden partaalle. Jo ekalla viikolla opettajat ovat antaneet kamalan paljon läksyjä ja kurssejakin on niin paljon, että huh huh. Jonka takia en ole edes jaksanut ratsastamaan lähteä. Eilen kuitenkin päätin juoksuttaa Voku, joka ei ollut ihan samaa mieltä asiasta. Ja meillä oli taas tämä oikeaan kierrokseen menemisen ongelma, jota sitten yhdessä ratkottiin. Mutta pientä edistystä on tapahtunut, koska nyt en tarvitse enää liinaa, että saisin Vokun ravaamaan/ laukkaamaan jne ympyrällä ja kaiken lisäksi kuunteli tosi hyvin ääni käskyjä. Kun lopetettiin juoksuttaminen lähdettiin kohti pesupaikkaa, tällä kertaa annoin Vokun kävellä vapaana perässä, mutta jouduin sitä hieman komentamaan, koska herra eksyi syömään. Tästähän herra sitten veti herneet nenään eikä suostunut pesupaikallekkaan enää tulemaan.ennen kuin sitten piti riimunarulla kiskoa perässä sinne.

Tänään mentiin sitten perjantain kunniaksi Neean ja Memmun kanssa maastoon. Vedettiinkin sitten oikein kunnon melkein 3h kestävä lenkki ja riemulla ei taaskaan ollut mitään rajaa. Molemmat hepat olivat kamalan pörhäköitä ja laukassa mentiinkin sitten kivan reipasta. Voku ei taaskaan osannut ottaa rauhallisesti vaan levy jäi päälle pahemman kerran ja kaiken lisäksi se joutui Memmun pahoinpitelyn uhriksi ylitäessämme suojatietä kiltisti. Lenkin aikana opin myös, että Voku pelkää viemärin kansia, mikä oli sitten huvittavaa katseltavaa, kun toinen katseli niitä kammoten. Takatulo matkalla satuttiin löytämään tien vierestä, ei siis kenenkään tontilta omenapuu, missä oli vielläpä hyvän näköisiä omppoja. Eihän siinä auttanut, kun kivuta selästä alas ja maistaa. Hepatkin sai muutaman pienen palasen, jonka jälkeen ne olivat tosi tyytyväisiä, ainakin hetken verran. Tästä jatkettiin matkaa normaaliin tahtii mussuttaen omppoja toisessa kädessä ja ohjat toisessa kädessä. Edessämme aukeni metsätie, missä ollaan aina laukattu, no voitte itse päätellä, mitä kävi. Molemmat ampaisivat laukkaan ja meillä meni omenat väärään kurkuun.  Ohjia piti alkaa keräilemään pikkaisen nopeasti ettei lennetä kaaressa pöpelikköön. Vasta heppojen rauhoituttua päästiin itse vetämään henkeä omenoista, joihin melkein tukehduttiin. Mitä siis opimme, älä hemmetti syö omenoita ratsastaessasi.

Ja ainiin unohdin mainita viellä toisesta edistyksestä Vokun kanssa. Tänään onnistui ensimmäistä kertaa hoitaminen vapaana. Sain hakea tavarat niin, että ruuna seisoi kiltisti ja viellä niin, että satulahuoneesta ei Vokua näe. Sama purkaessa, muru seisoi kiltisti paikallaa  viellä pesupaikallakin aivan irrallaan. Hetken verran tuli semmoinen onnistumisen tunne, jonka jälkee piti lähteä hakemaan toiselle herkkuja.