Mitä meille kuuluu ? No ei oikeastaan paljon mitään...

Tuohon lauseeseen pystyy tiivistämään viime aikaiset kuulumiset. Voku on edelleen saikulla ja tällä kertaa syynä on kipeytynyt takakinner. Kaksi viikkoa ratsastuskieltoa, joten liikutus on täpahtunut joko narun perässä kävellen tai sitten perähevosen roolissa. Kinnertä olen ahkerasrti yrittänyt hoitaa ja tulokset ova onneksi olleet positiivisia. Pikku hiljaa kumminkin alkaa takaraivossa kiristämään, kun ei pääse heppasen kanssa mitään oikein tekemään ja koko ajan joku paikka hajoaa. Hattua nosta niille hevosenomistajille, joilla on jalkavaivaisia tai muuten vikaisia hevosia, sillä niiden hoito ei ole mitenkään helppoa. Ja sitten on tännekin kirjoittelu jäännyt, kun päivät on aina samanlaisia hepan kanssa ei tehdä mitään ja itse en enää töiden jälkeen jaksa tehdä muuta kuin istua sohvalle johon yleensä hyvin nopeasti nukahdankin tai sitten heitän salikamat päälle ja lähden nostelemaan puntteja. Mulla oli vielä kaiken lisäksi hirveän hyvät ja huolelliset treenis suunitelmat miten valmistaudutaan, mutta luontoäiti kävi ja pyyhki ns. perseensä niillä, mutta onneksi sunnitelmia voi aina muuttaa. Vokulla om vielä näillä näkymin viikon ratsastuskielto, jonka jälkeen Mari tulee sen taas hoitamaan ja sitten katsotaan, miten arki jatkuu. Voku ei ole kyllä pistanyt pahaksi ylimääräistä lomaa, jonka aikana on voinut hyvin kerätä rusketusta ihanassa kevät auringossa.

 Perähevosen roolia ruuna pääsi ensimmäisen kerran tiistaina. Edellisestä kerrasta on tainut kulua jo muutama vuosi. Raukkaa rupesi hermotuttamaan heti kättelyssä, kun edessä oli yksi tallin hitaimmista tallustelijoita nimittäin Ahkera poika. Kuitenkin rauhaantui melko nopeasti, mutta sivusilmällä seuratessani huomasi kyllä kuinka miestä ketuttu kävellä luputtaa perässä. Puolessa välissä matkaa ruuna alkoi tasaiseen tahtiin provosoida ahkeraa poikaa, jotta tämä lähtisi ravaamaan. Sain todestaa perässä hinautumista, siksakkaamista puolelta toiselle sekä kaltereita järsimistä, mutta etuputte ei reagoinut takaosaston raivareihin. Ensimmäinen kerta varmaan ikinä, kun poika joutui kävelemään koko matkan mukisematta, mitä tekee toisinaan tuolle skitsolle ihan hyvää. Seuraavana päivänä sain sitten taas villityksen ja tarttua kameraan. Mikä taas tiesi lisää kuvia Vokusta, ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi. Ruunaa hieman ihmetytti, kun metsästin sen tarhasta ja aloin pesemään shampoon kanssa, mitään ei oltu tehty. Kuvaamiseen sain avustusta sillä äitini lupasi tulla narun jatkeeksi, ajatuksen tasolla homma kuulosti korvaani loistavalta. todellisuudessa se oli kaikkea muuta. Äiti ei saanut ruunaa seisomaan kunnolla eikä mistä kummemmin huvittanut poseeratakkaan jos nyt sitä lähdetään. Saatiin me lopulta muutama hyvä kuva, jotka voi tänne blogin puolellekin laittaa.  Huomaa kyllä miten kesä karva alkaa meilläkin näyttäytymään sillä poika alkaa olla jo melkein tummanruskea verratuna viime rakenne kuviin verrattuna. Onneksi, koska mä jo ehdin pelästyä, että me ei saada ikinä hienoa kesäkarvaa. Kuvista varmaan huomaa, että me ollaan kipeästi kengityksen tarpeessa, mutta uskokaa niin on moni muukin meidän tallin hepoista, kun on 21 hevosta ja 1 kengittäjä niin yritin sitten ovelasti kiilata jonon eteen kärpylän kanssa. Ainoa vaan, että isäni vihaa kengittää ruunan takapäätä patellasyndrooman takia, joten sitä venytetään niin pitkään kuin mahdollista. Kesä kengitystä meillä on kahdenlaista, joko kokonaan kesäkengassä tai sitten niin, että etupää on kesäkengässä ja takapäähän lyödään kiintohokit, milloin ruuna saa esteillä paremmin maanpinnasta kiinni ponnistaessa ja kurveissa. Postaukseen tungen niin paljon kuvia kuin vain voin ja nähdään mahdollisimman pian täällä blogin puolella ja toivottavasti myös on silloin terveenä :)

Ahkis etuputtena :)