Testiajoa

Jaa täytyy myöntää, että mä oon niitä ihmisiä, jotka vihaa Suomen ilmastoa ja varsinkin Suomen kevättä ! Välillä on aivan ihania ilmoja ja tarkenee jo melkein kesävaatteissä ja toisinaan taas on pakkasta niin paljon, että mua paleltaa. Onneksi aurinkoisina päivinä huomaa, että hepat oikeen nauttii ulkona olosta tai ainakin meidän tallin tammat yrittävät ottaa kaiken D-vitmainin minkä saavat ja pienet kauneusunet siinä samassa sopii oikein hyvin. Tänään me sitten päästiin testaamaan meidän uusi Albioni, joka tuli viime viikolla. Ollaan satulalla vain maastoitu sillä Outi suositteli ensin kävelytystä, jotta villat asettuvat paikalleen. Myönnän minua jännitti ihan hirveästi lähteä taivuttelemaan ja kouluilemaan ruunan kanssa, sillä viimeksi maastolenkin alussa olis käynyt hieman kokeilemassa ja se ei mennyt kuin saduissa voin sen myöntää. Ruuna oli vastentahtoinen ja jäykkä, joten luovuin ideasta ja jatkoin mammailua maastossa. Matka sänkkärille kestää noin 15 min ruuna oli koko matkan rauhallinen ja rento, mitä nyt metsäkoneiden kasaamat puukuormat olivat hirveän pelottavia. Aluksi kävelytin Voku pitkillä ohjilla pitkin peltoa, jolloin kameran jatkeeni pystyi asettumaan sopivaan paikkaan. Ohjat kerättyäni aloitimme ihan helpoista jutuista pystähdyskiä, peruutuksia ja kaiken kokoisia ympyröitä. Ruuna oli kuin olikin hieman tahmea alussa, jota kyllä osasin odottaa sillä meidän päivämme olivat täyttäneet maastoilut ja jarrukärreillä kruisalu. Positiivista kuitenkin oli, että pohje näytti menevän melko hyvin läpi. Tämän asian kanssa ollaan käyty hiljaista sotaa koko talvi, lähinnä tuo oikea pohje ei ole mennyt kunnolla läpi, kun taas vasen menee ehkä hieman liiankin hyvin. Nyt kuitenkin molemmat menivät hieman hitaasti, mutta varmasti läpi. Oikeaan kierrokseen Voku meni paremmin kuin vasempaan, mikä oli oletettavissa sillä oikea on sen ja minun vahvempi puoli.

Tältä näyttää meidän uusi Albioni ja voin kertoa, ettö oli joka pennin arvoinen

Ravissa tehtiin ihan näitä samoja perusjuttuja, ainoastaan Vokulla oli hieman virtaa eikä rauhoittumisesta meinannut tulla aluksi mitään. hetken sinkoiluaan poika kumminkin malttoi taas keskittyä kouluputtena olemiseen ja yllätti minut täysin, vaikkakin oli hieman jäykkä suusta ja muualta niin silti esitti hyviä pätkiä ravitaivutuksissa. Vertyessään ruuna tuntui aina vain paremmalta ja paremmalta, mikä taas toi hymyn minun silmiini. Ehkä tässä harmaassa maailmassa olisi sittenkin toivoa tai edes pieni väri pilkahdus ? Kokeilimme myös muutamaa nostoa, mutta jotenkin laukka takkusi hirveästi, jolloin ajattelin jättää sen kokonaan pois ja lopettaa, kun molemmilla oli vielä hyvä mieli. Kotimatkan aikana Voku käveli ja pärisi rentoutuneena ja hyvinki itseensä tyytyväisenä, kuten yleensäkkin. Illalla saikinki sitten kuulla vielä lisää hyviä uutisia, sillä äitini soitti minulle ja kertoi, että he olivat isäni kanssa ostaneet viidennen hevosen meille ! Tämä hevonen on ollut meilä reenissä jo vuoden päivät ja sattumoisin Vokun vanha tarhakaveri Aspila. Joten nyt meidän kaviokkaaseen perheeseen kuuluu Voku, Unto, Stella, Sanni sekä nyt Api. Sori, että postaus jää hyvin koruttomaksi tekstin osalta, mutta paikataan sitä kuvien määrällä.

Naiset nauttii auringosta

Ensimmäinen tämmönen kuva sitten tuli kans otettua ja raiskattua kuvankäsittely ohjelmalla, jotta saatiin näkyviin