Tämä viikko on mennyt niin perselleen kuin vain on mahdollista. Sunnuntai iltana menimme viemään yöhevosia ulos pikkuveljeni kanssa. No se homma katkesi lyhyeen sillä hakiessani yhtä tammaamme ulkokarsinasnta talliin. Tamma kompastui ja kirjaimellisesti romahti etupäällään oikean nilkkani päälle. Aluksi pelkäsin, että nilkka on murtunut sillä en tuntenut varpaitani ollenkaan ja kipukin oli sen verran kovaa, että muutaman kyyneleen päästin ja sitäkin enemmän kirosanoja. Luojan kiitos nilkka ei ollut murtunut, mutta se piti minut alkuviikon sängyssä leffojen kanssa. Ja kun viimein pääsin tallille ja pestessäni Vokun jalkoja huomasin, että ruunalta puuttuu toinen etukenkä. Ja isäni oli ehtinyt lähteä jo raveihin, joten jouduin jättämään ratsastuksen väliin. Seuraavana päivänä ruuna sai kun saikin kengän jalkaansa ja pääsimme maastoon. Matkalla Moona ja Touko väijyttivät meidät tulemalla takaantamme. Itse en ollut kuullut mitään, joten olin kuin puulla päähän lyöty, kun Voku ampaisi pakoon. Päätimme jatkaa matkaa yhdessä, vaikka sää olikin aivan hirveä sillä koko matkan satoi enemmän tai vähemmän: Menimme suht pitkän lenkin ja hepat nauttivat seurasta säästä huolimatta. Vokulla vaan riitti tuota energiaa hieman liikaakiin vaikka ravailtiin ja laukattii suht paljon. Joten päätimme viellä kotimatkalla laukata reippaasti kotisuoran. Sillä sateessa on yksi hyvä puoli kaikki paikat ovat pehmeitä.
Tänään sitten laittelin kisakamoja valmiiksi huomissin kisoihin, jotka pidetään Mäntyharjussa. Hyppäämme luoka 70cm ja 80cm. Käytiin Vokun kanssa viimeistelemässä maastossa ja tuli todettua, että heppani ei ole hirviturvallinen. Sillä pellolla josta menimme eteemme hyppäsi kolme suurta hirveä ja Voku hyppäsi pystyyn, jonka jälkeen se ampaisi pakokauhun vallassa toiseen suunttaan ja tässä välissä minä muksahdin märkään heinikkoon suu täynnä ruohoa. Yllätykseksi Voku huomasi, että olin tipahtanut kyydistä ja jäi odottamaan muutaman metrin päähän pöristelleen hirviä. Jotka olivat varmasti traumatisoituneet pahemmin kuin me, koska olin päästänyt tippuessani ilmoille semmoisen huudon, että hirvet olivat luikkineet äkkiä karkuun. Tämän kohtauksen jälkeen palasimme tallille märkinä tai no minä ainakin. Pesin ja juotin Vokun huolella, jotta poika olisi hienona huomisissa kisoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti