Pahinta on pelätä omia tunteitaan

Tänään pidin vokulla vapaan, mutta siinä harjailessani herraa tuli jotenkin nostalginen olo. Mietin niitä aikoja jolloin sain olla niskakarvat pystyssä, että saako Voku edes jäädä meille. Mieleeni palautuivat ne itkät keskustelut jotka silloin kävimme. Ja ne kerrat kun sille tuli ostaja katsomaan ( ne olivat ihan alkuajoilta) Onneksi en ollut näkemässä, mutta kuulin, että eivät olleet pikkutytöt saanneet heppaa pihasta pois. Salaa tämän kuultuani oli hymyillyt. Ajatella jos se olisi joutunut jonnekin leluksi ? Kaikki hyvät muistot tulvivat mieleeni, että melkein kyynel tuli. Muistin myös ne ajat jolloin olin ajatellut Ruunani myymistä, ja pv ostamista. Mutta jos se olisi tehnyt olisin katunut sitä koko elämäni. Nyt vasta ymmärrän miten suuri vaikutus yhdellä hevosella voi olla elämään. Mutta nyt sen tiedän ja päätin Vokuhan pysyy meillä koko loppu elämänsä sanoi vanhemmat siihen mitä sanoi.