Olipa ihanaa päästä tänää ratsastamaan pitkästä aikaa. Kuinkahan monta päivää siit äon ollut etten ole istunut hepan selässä? Vastaus: aivan liian monta. Tuntu kun olisi ratsastanu ruutitynnyrillä, kun pojalle oli kerääntynyt vähäsen energiaa. Ei olis millään halunnu kävellä vaan olis pitäny mennä kovaa ja korkealta, mut kyllä se lopussa taipu kävelemään kotiin.
Sitten myöhemmin sain pikkuveljeni pitkän suostuttelun jälkeen kuvaamaan meitä tai lähinnä Vokua. Ideana se oli hyvä mutta toteutus oli hiukan vaikea, kun herraa ei oikein kiinnostanut seistä paikallaan ja poseerata kauniina. Sen sijaan pyöri ympyrää ja olisi ollut koko ajan pusuttelemassa ja kerjäämässä herkkuja. Mutta oli niitä pieniä hetkiä milloin näin pientä keskittymistä ja ne saatiin tallennettua kameralle. Lopputulos oli yllättävän hyvä.
Huomenna olis sitten vastassa koulutreenit ja kuivaleiri jonne mennään Neean kanssa. Joten sitä odotelless.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti