Viimeinkin myös me

No niin nyt on voi hyvillä mielin jatkaa ankeaa arkea ja kosteisia syyspäiviä, sekä jännitellä talven tuloa rauhassa. Sillä nyt me viimeinkin saavutettiin pitkään suunniteltu välietappi nimittäin aluekisoihin osallistuminen. Tavoite asetettiin heti vuoden vaihduttua, mutta ikinä ei sattunut, että oltaisiin se saavutettu ennen eilistä päivää. Minulle iski hirveä jännitys jo kisoja edeltävänä iltana, kun putsailin ja pakkasin kisakamppeita. Yleensä en jännitä hirveästi ennen kuin lähden radalle. Olin asettanut varmuudeksi herätyksenkin 06.30, että ehtisin varmasti tekemään kaikki tarvittavat aamuhommat. Aika kului jotenkin hirveän nopeasti ja äkkiä huomasinkin, että olin lastaamassa heppaa koppii, jonka jälkeen suuntasin sisälle vaihtamaan kilpailu asuni. Matkaan lähdettiin, jo ennen ysiä ja tällä kertaa Vokukin jaksoi matkustaa tosi hyvin, kun oltiin tajuttu laittaa sille korvat kiinni. Koko matkan ajan tahtomattani torkuin ja kisahoitajani Iitu meinasi kyllästyä takapenkillä ilman juttukaveria. Paikan päälle saavuttua, huomasin jo että Neea ja Memmu olivat jo saapuneet. Joten otimme Vokun pois kopista ja lähdimme ilmoittautumaan, jonka jälkeen heitimme  pollelle kamat päälle ja luovutin ratsun hoitajan talutettavaksi, kun itse lähdin kävelemään rataa, mutta ilmeisesti hoitajani oli eri mieltä sillä hän tyrkkäsi hevosen isälleni ja ilmoitti, että minulla ei ole asiaakaan lähteä radan kävelyyn ilman häntä. Rata oli teknisesti paljon haastamampi, kuin seuratason radat, mutta se nyt oli oletettavissa ja uusinta radan oppiminen tuotti minulle hieman vaikeuksia, sillä toisen esteen jälkeen hämmennyin aina jotenkin, että mikä on seraava este.

Radan kävelyn jälkeen suuntasin sileälle verkkaamaan ja Voku tuntui hieman kuumalta, joten teimme paljon pysähdyksiä, että saisin ruunan kunnolla kuulolle. Lopulta se menikin jo ihan nätiski, kun pääsimme verkkaesteille. Emme ottaneet hirveästi hyppyjä muutaman kerran pysty ja okserin molempiin suuntiin, jonka jälkeen palasimme sileälle odottelemaan meidän vuoroamme. Kun minut lopulta kuulutettiin valmistautumaan maneesiin Voku alkoi hermostua ja maneesissa varttumisesta ei meinannut tulla mitään, kun toinen ratsukko sai lähtö merkin oma polleni meinasi ampaista matkaan. 80mc rata meni ihan suhteellisen hyvin, vaikkakin saimme 4vp, mikä oli täysin minun moka sillä toin hepan liian lähelle ja unohdin ratsastaa hevosta eteenpäin, sillä ruuna painoi paljon kädelle, jonka takia pidätin sitä koko ajan ja vauhtimme oli aivan liian hidas. Joten vähän harmittaa, että heppa oli hyvä, mutta kuski niin paineisan, että meni ja möhli. 90 cm oli sama rata, mutta kävimme Iitun ja Neean kanssa sen kumminkin kävelemässä ja suunnittelemassa, miten rata etenisin. Kun saavuimme nro 3 esteelle meinasi minulta tulla itku silmään, kun näin kiinteän muurin, joka minun silmääni näytti hurjan isolta. Myös radan muutama muu erikoiseste sai niskakarvani pystyy, mutta Iitu muistutti, että muista vaan ratsastaa niin hyvin se menee.


Radan kävelyn jälkeen päätettiin, että 90cm emme ota kuin muutaman hypyn, jotta Voku vain tajuasin, että esteitten koko on kasvanut 10cm. Verkka hyppyjen askeleet eivät osuneet kaikki aivan kohdalleen, mikä lisäsi omaa jännitystäni samalla, kun kertailin rataa ja sen pelottavia esteitä. 90 cm radalle lähtiessäni sain hypätä esteen numero 4, joka oli myös yksi radan pelottavimmista esteistä, jonka jälkeen lähdimme radalle. Saimme hyvät paikan esteille nro 1-4 ja erityisesti nro. 3-4 olivat hyviä hyppyjä. Sarjalle en ratsastanut tarpeeksi aktiivisesti, joten otimme kakkososan pystyn puomin matkaamme, sekä myös seuraava este, joka oli tasakannattimilla oleva lankkueste lähti mukaamme ja keräsimme 8vp. Molemmat pudotukset olivat ihan hiuksen hienoja, joten ne jäivät vähän harmittamaan, mutta muuten olin ruunaan todella tyytyväinen. Olivathan nämä ensimmäiset aluekisat ja tästä ei voi muuta kuin parantaa.