Hakiessani Vokun käytävälle harjattavaksi huomasin, että pieni kiiltokuva poikani olikin alkanut kasvattaa talvikarvaa ja näytty nyt aivan nallelta. Jalan potkujälki on mennyt umpee kokonaan eikä sitä enää pahemmin näykkään. Mutta viellä poika on olevinaan hirveän herkkä, kun jalkaan kosket, osaksi syyksi on totta kai ruunan ns. sairaus nimeltä patella syndrooma, mikä saa takajalat nykimään pakkoliikkeisesti esim kavioita putsatessa ja tekee kengityksen erityisen rasittavaksi, mutta ollaan onneksi opittu sen kanssa elämään. Ja vuosien varrella se on jopa hieman lievittynyt, kun ennen nosti jalkoja, kun laitettin mömmöjä, harjattiin tai rasvattiin jalkoja. Niin nyt pitää jalat jo alhaalla koko ajan.
Mutta kumminkin meidän piti mennä tänään hyppäämään, mutta se peruuntui ja kaiken lisäksi kuvaajakin oli hommattu, mutta ei ilmestynyt paikalla ( Oma broidi). Varasuunnitelmana oli mennä pellolle ja ottaa hienoja sänkkärikuvia, mutta sekin täytyi unohtaa, koska kuvaaja ei viitsinyt tulla ja pellot olivat semmoisen liejun peitossa, että siellä olisi voinnut ottaa vaikka mutakylpyjä. Joten viimein päätin lähteä irrottelemaan maastoon ilman satulaa. No ei me oikeasti edes irroteltu, kunhan putteiltii ja nautittiin upeasta säästä. Ravailtiin hiljakseen pellon reunoja ja pehmeillä hiekkateillä innostuttiin jopa laukkaamaan reippaasti. Jalkakaan ei ole reagoinnut ollenkaan, joten kohta päästään taaisin normitreeniin, mutta ensin täytyy katsoa miten polle hyppää. Virtaa löytyi tänään vaikka muille jakaa, joten henkisesti Voku on kyllä terve, ainakin vissiin tai no sillä nyt ei ola ikinä ollut kaikki muumit laaksossa, mut haitaakse? Kotiin päästyämme sitten tuli taas laitettua mömmöjä jalkoihin ja vähän venyteltyä poikaa omenoiden kera. Samalla sain aivan mahtavan idean, minähän voisin klipata puten viikonloppuna oiken hienoksi. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, mutta luvassa on kuitenkin värikäs postaus täynnä hurvittelua ja karvojen lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti